perjantai 25. marraskuuta 2016

Uusien artistien kilpailu 2017

UMK 2017 logo on glitteroitu. How eurovision is that?


Arvovaltainen UMK-esiraati on työnsä tehnyt ja parin huonosti nukutun yön jälkeen on euroviisufanin tyytyminen kohtaloonsa ja lähdettävä tulta päin: ruotimaan näitä teoksia, jotka meille vaihtoehdoiksi on suotu. Nämä olivat siis parhaat, jotka noin neljänsadan tarjokkaan joukosta löytyivät?

Ennen sitä muistot eivät voi olla palaamatta 2000-luvun alkuun, jolloin Yleisradiossa painettiin niin sanottua paniikkinappulaa. Silloin annettiin euroviisukarsinnat uuden työryhmän käsiin ja siirrettiin vetovastuu kakkosverkkoon. Ero vuosien 2000 ja 2002 euroviisukarsinnoilla olikin heti kuin yöllä ja päivällä. Vuoden 2000 Hotelli Lordin tunkkainen ravintolamiljöö vaihtui tamperelaiseen urheiluhalliin. Ehdokaskappaleissa ei kumpanakaan vuonna ollut mitään vikaa, mutta ylöspanossa nähtiin miten suuri merkitys silläkin asialla on. Vuoden 2002 livelähetykseen ostin lipun, kun se pitkästä oli mahdollista. Paikan päällä selvisi, että lippuja oli silloinkin myyty vähän ja paikkamme siirrettiin lähemmäs estradia ja yhtä takakatsomoa ei pystytetty lainkaan. Lippujen myyntiähän yritettiin vauhdittaa Mestareiden konsertilla, joka pidettiin samassa paikassa heti euroviisukarsintojen jälkeen. Tapahtumaa mainostettiin tyyliin Mestareiden konserttina, jonka lämmittelynumerona nähdään muuan euroviisukarsinnat. No yli 2-tuntisen jännitysnäytelmän jälkeen pääasiassa euroviisujen ystävistä muodostunut yleisö paineli toisaalle puimaan tapahtunutta (Laura Voutilaisen voittoa) ja urheiluhalli ammotti tyhjyyttään Mestareiden pistäessä parastaan.

YLE:n työryhmä oli kuitenkin asettanut selkeäksi päämääräkseen Suomen ensimmäisen euroviisuvoiton ja jo neljän vuoden uurastuksen jälkeen se tapahtui. Lordi voitti Suomelle kultaa vuonna 2006 ja euroviisut olivat huikeassa nousukiidossa. Isännöintivuonna 2007 koko Suomen kansasta tuli yksi suuri euroviisuasiantuntija. Mutta kuten aina, nousuhumalaa seuraa krapula, ja jo seuraavana vuonna 2008 sijoituksemme oli kahdenkymmenen huonommalla puolella. Euroviisufanien intoa eivät sijoitukset kansainvälisessä finaalissa lannistaneet, vaan Suomen euroviisukarsinta oli aina vuotemme kohokohta. Tavattiin vanhoja tuttuja eri puolilta Suomea ja jännitettiin oman suosikkimme puolesta ja karsintalähetyksen jälkeen bailattiin pikkutunneille asti euroviisudiskossa. Turussa, Tampereella ja Helsingissä vietettyjen vauhdikkaiden viikonloppujen päätteeksi oli aina hyvä mieli ja mukava huikata sunnuntaina viisukavereille "Nähdään toukokuussa", kun kaikki suunnistivat kotikaupunkeihinsa ympäri Suomen niemen.

Itse muistelen kultaista vuosikymmentä 2002-2011 aina lämmöllä ja ilolla. Sitten tuli vuosi 2012 ja kaikki muuttui. Euroviisut eivät enää olleetkaan meille sallittu juttu. Olisi ollut parempi, jos emme olisi maininneet koko sanaa. No iso joukko meistä kuitenkin ajatteli, ettei nimi kisaa pahenna ja osti liput jäähalliin ensimmäiseen Uuden musiikin kilpailun finaaliin ja maksoi niistä kovan hinnan ensimmäisten ostajien joukossa. Muutama viikko myöhemmin lippuja tarjottiin suurinpiirtein kahvipaketin kylkiäisinä, kun kauppa ei käynytkään. Eikä tapahtuman floppaaminen ollut ihme. Vanhat fanit hylättiin ja uusia ei löytynytkään. Vähän sama, kuin Kalervo Kummola olisi jääkiekon MM-kisojen alla todennut että lätkäfanit eivät sitten ole tervetulleita Hartwall areenalle. UMK 2012 jatkobileisiinkin myytiin (arvokkaita) lippuja ja muutamat meistä hatkahtivat ostamaan vielä nekin. Euroviisuthan siellä eivät siellä soineet kuin hetken aikaa ja musiikki vaihtui päivän poppiin. Pääsin kuitenkin sutkauttamaan ensimmäisen UMK-voittajan Pernilla Karlssonin lauluääntä ihastelleelle UMK-tuomarille Anna Laineelle mielestäni nasevan kommentin. Laine huokaili baaritiskillä Pernillan laulaessa "Kuunnelkaa! Kenellä Suomessa on tuollainen ääni?" ja vastasin "Naapurin Reetalla". Mielestäni Karlssonin parhaaksi ansioksi ei käsipallotaitojen lisäksi tulisi lukea huikeaa, virtuoosimaista lauluääntä, vaan ennemmin sympaattinen kotikutoisuus.

Vuoden 2012 jälkeen euroviisufanit olivat niin loukattuja ja nöyryytettyjä, että valtaosa heistä hylkäsi koko UMK:n. Kenties he salaa seurasivat lähetystä televisiosta, mutta paikan päälle vaivautuivat aniharvat. Vuosittaisiksi viisufanien tärkeimmiksi kokoontumisajoiksi vaihtui Euroviisuklubin järjestämät pikkujoulut, joiden tunnelmaa YLE:n tuottaja ei päässyt pilaamaan. Hupaisinta oli kuitenkin, että vaikka YLE rimpuili euroviisukytköksestä eroon puolipakolla, kansa äänesti kahtena ensimmäisenä UMK-vuonna voittajaksi sen kaikkein euroviisumaisimman kappaleen. Vuonna 2014 voiton vei Softengine-yhtye, joka oli varmasti Yleisradionkin mieleen nuorekkuudessaan ja kuinka ollakaan, se menestyi kansainvälisessäkin kisassa suomalaisittain mukavasti.

Jotain varmaan huomattiin Yleisradiossakin, kun takkuisten UMK-vuosien 2013-2014 jälkeen Uuden musiikin kilpailua "uudistettiin". Viisufanejahan UMK-uudistukset vain huvittivat, sillä jokainen muutos toi karsintakilvan tyylin lähemmäs sitä vanhaa tuttua perinteistä euroviisukarsintaa. YLE keksi pyörän uudelleen? Hyvä nousujohde tyssäsi kuitenkin vuoden 2015 halpahintaiseen puffaukseen, jolloin YLE näytti jo etukäteen päättäneen että Pertti Kurikan nimipäivät on sopivin edustaja Suomelle. Oltaisiinhan silloin tosi erilaisia ja erottuvia ja voitto olisi käytännössä varma. Tämä oli paitsi epäreilua muita kanssakilpailijoita kohtaan, myös epäreilua Suomen kansaa kohtaan. No Itävallassa kävi, niin kuin kävi ja tänä vuonna kilpailu oli jo tasaväkisempää. Jonkin sortin skandaalin aiheutti joidenkin mielestä kai se, että eniten kansan antamia puhelinääniä saanut Saara Aalto ei voittanutkaan kilpailua, vaan voittoon kiilasi raatien ansiosta Sandhja, sairaanhoitaja Meilahdesta.

Lyhyestä virsi kaunis, pitkästä kauniimpi. Nyt voin ehkä "Antaa menneisyyden mennä" (Kirkan esittämä euroviisuehdokas vuodelta 1992) ja keskittyä tulevaan. Vuonna 2017 Uuden musiikin kilpailussa on luovuttu alkukarsinnoista ja "kaikki paukut" satsataan yhteen suureen live-finaaliin, joka kisataan Espoon Metro-areenalla lauantaina 28.1.2017. Viisufaneille tarjottiin mahdollisuus ostaa lippuja sinne etukäteen, mutta välittömästi alkoivat hälytyskellot soida ja jäin odottamaan, josko vaikka kahvihammasta alkaisi kolottelemaan. Finaalissa kisaa esimerkiksi vuoden 1992 tapaan kymmenen ehdokasta - jälleen yksi "uudistus" siis.

Tällaiselta tämänkertainen kymmenikkö kuulosti minun korviini:

Alva - Arrows 
säv. & san. Arto Ruotsala, Milos Rosas, Aatu Mällinen

Kisojen kuopus, 16-vuotias Alva ei herätä suuria tunteita puolesta eikä vastaan. Kappale on peruspoppia hyvässä ja pahassa, eikä maksa vaivaa avata tämän kohdalla sanaista arkkuakaan tämän enempää. Kappale saa tammikuussa 3-minuuttisensa julkisuudessa, eikä siitä sen jälkeen enää kuulla. Oli hauska tutustua, Alva.



Emma - Circle of life
säv & san. Jonas Olsson, Heidi Maria Paalanen, Aku Rannila, Saara Törmä

Voice of Finland kisastakin tuttu Emma osallistuu kisaan hyvinkin paljon 2010-luvun euroviisulta kuulostavalta etnosävyisellä tanssipop-biisillä. Tytön rantaruotsalaisuus on toinen vahvuus, sillä se kansanosa tunnetusti äänestää euroviisuissa omiaan - kuin romanit Syksyn Sävel ehdokkaita konsanaan. Eikä tämän valinta Suomen edustajaksi olisi välttämättä huono juttu. Vertailua esimerkiksi Tanskan voittoisaan "Only teardrops"-viisuun ei kuitenkaan voisi Kiovassa välttää?



Günther & D'Sanz - Love yourself 
säv. & san. Mats Söderlund, Amir Aly, Tomas Cederholm, Robin Abrahamsson, Niklas Nylund

UMK 2017 artistikatras on suurelle yleisölle niin tuntematon, että lehdistön on ollut pakko repiä ilo irti Güntheristä. Kyllä, juuri siitä 2000-luvun alkupuoliskolla muutaman pikkutuhman pikkutyhmän pikkuhitin pyöräyttäneestä viiksivallusta on kyse. Viime aikoina lähinnä We love the 90's festareiden pikkulavalla esiintyneen höpöttäjän ansiot ovat joka tapauksessa yli kymmenen vuotta vanhoja. Itseäni on tosin aina ihmetyttänyt vuonna 2003 esikoissinglensä julkaisseen esiintymiset ysärifestareilla. Kaverikseen Günther on saanut Voice of Finlandissa kilpailleen suomalaistuneen espanjalaisen Daniel Sanzin. Kappale on perus-Güntheriä eli möreää puhetta ja muiden laulamaa kertosäettä ysärityylisen eurodance-syntikkamaton päällä. Biisi voisi olla parempikin.



My First Band - Paradise
säv. & san. Antti Koivula, Heikki Puhakainen, Heikki Kytölä, Juho Vehmanen, Mikko Virta, Jurek Reunamäki

My First Band on kilpailija, joilla on meriittiä. Esikoislevy "You look so bored" ilmestyi 2009, seuraava "Mercury & glitter" 2011 ja kolmas läpimurtolevy "Corazon" kaksi vuotta sitten. Se sisälsi hitin "Don't break my corazon", jonka joku saattaa muistaakin. Kolme viidesosaa yhtyeestä (Kytölä, Vehmanen, Virta) muodosti aikoinaan myös PMMP:n livebändin. Nykyisellään yhtye on esiintynyt paljon myös Keski-Euroopassa ja "Corazon"-albumi julkaistiin myös Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. En sano, että tuossa olisi avaimet euroviisumenestykseen, mutta ei kokemuksesta koskaan haittaakaan ole ollut. Bändin lisäksi ehdokaskappale "Paradisen" tekoon on osallistunut hittinikkari Jurek Reunamäki. Biisi on ammattitaitoisesti tuotettu letkeä, rahtusen reggaekomppinen, hyväntuulinen popralli, jossa on sopivasti koukkua.



Norma John - Blackbird
säv. & san. Lasse Piirainen, Leena Tirronen

Ehdokkaiden joukosta löytyy useita Voice- ja Idols-kilpailijoita, mutta myös yksi Suomen ainoan X-factor-kauden kilpailija. Leena Tirronen tuli tuolloin kisassa kolmanneksi ja myöhemmin hän on julkaissut soololevyn nimellä Leena ihmemaassa. Norma John -duon toinen osapuoli Lasse Piirainen oli vahvasti mukana jo tuossa projektissa ja osallistunut myös monien muiden artistien musiikin tuottamiseen. Hartaan kaunis "Blackbird" olisi kyllä sekin Suomelle ihan kelpo edustaja, jos esitys ja livelaulu ovat täyttä timanttia.



Club La Persé - My little world
säv. & san. Princess Julia, Luke Howard, Jaakko Salovaara

Hassunhauska, vitsikkäästi nimetty "dragryhmähän" tästä friikkisirkuksesta vielä puuttuikin. Vai ovatko nämä edes mitään dragejä? Jonkin sortin performanssitaiteilijoita, joka tapauksessa. Eivät siis mitään laulajia, eivätkä säveltäjiä, eivätkä sanoittajia. Tuottajaguru Jaakko Salovaara on kuitenkin loihtinut taustalle ihan kelpo saundit. Kaipa tästä live-esityksellä ryyditettynä saa jotain hupia irti?



Lauri Yrjölä - Helppo elämä
säv. & san. Lauri Yrjölä

Kisan ainoasta suomenkielisestä esityksestä vastaa Lauri Yrjölä. Harmi vain, että tuo teksti on kokonaisuuden heikoin lenkki. Minusta tavutus ei istu sävelmään lainkaan, vai onko esimerkiksi "vas-tuun-tun-not-to-muu-den"-kohdalla haettu jotain erikoista tehokeinoa? "Jos sun au-raa jokin vai-vaa, aa"? Ei uppoa nyt kyllä yhtään.





Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies – Caveman
säv. & san. Baldauf, Martimo, Salomaa, Kumpulainen, Vettenranta, Bachér, Schönberg

Räväkän bluesnumeron esittävä Knucklebone Oscar on saanut rinnalleen kaksi burleski-esiintyjää, joten kolmikolta sopisi odottaa ainakin näyttävää livevetoa. Tämän tyyppiset jutut (Burleskia lukuunottamatta) eivät kuitenkaan ole meikäläisen kuppi teetä, mutta ei tässä nyt varmaan tarvitse pelätäkään että tämä tästä tämän edemmäs etenisi. YLE:n epätoivoinen yritys houkutella myös heteromiehet ruudun ääreen?





Anni Saikku – Reach Out For The Sun
säv. & san. Mia Kemppainen, Perttu Kurttila

Emman ja D'Sanzin tavoin myös Saikun Anni on osallistunut Voice of Finland -kilpaan. Mukava huomata, että nykyään UMK-kilpailijat ovat tuttuja kykykilpailuista, kun ennen vanhaan he osallistuivat ensin euroviisukarsintoihin ja vasta sen jälkeen Voiceen ja Idolsiin. Anni laulaa kivasti, mutta kappale junnaa paikallaan. Onks tää niinku dancee vai balladii? Vuoronperään vähän kumpaakin.



Zühlke - Perfect villain
säv. & san. Nalle Ahlstedt, Christian Ingebrigtsen, Silje Nymoen

Kisan ainoa euroviisukarsinta-säveltäjäkonkari Nalle Ahlstedt on tehnyt toistaiseksi viimeisimmältä Idols-kaudelta tutulle Catharina Zühlkelle dramaattisen powerpopbiisin "Perfect villain". Etunimensä taiteilijanimestään pudottanut Zühlke jäi ainakin allekirjoittaneen mieleen jo Idolsissa vahvalla lauluäänellään. Kappaleen teksti on yksi kisan näppärimmistä supersankariviittauksineen. Mieleeni heräsi vain kysymys voiko Marvel-yhtiölle rekisteröidystä X-men-tavaramerkistä laulaa euroviisuissa? No UMK:ssa varmaan voi ja luulen, että ongelmaa kansainvälistä kisaa koskien ei pääse syntymään, vaikka itse ihan Zühlken paketista pidänkin.



Pelkkiin kuunneltuihin studioversioihin perustuva ranking:

Kiovaan My First Band tai Emma, varasijalla Norma John

Jos haluatte, että koko Eurooppa nauraa meille, niin Günther & D'Sanz

Muilla ei ikävä kyllä ole sinne päin maailmaa toukokuussa asiaa...

Omalla soittolistalleni laitan kaikki yllämainitut ja Zühlken.

torstai 24. marraskuuta 2016

Goodbye, mr. Autio

Uuden musiikin kilpailu on täällä taas. Yleisön pyynnöistä huolimatta. Koskaan aiemmin yli 40 vuotta kestäneellä euroviisufanituskaudellani ei Suomen euroviisuehdokaskattaus ole näyttänyt teoriassa näin turhauttavalta. Mukana ei ole yhtäkään sellaista nimeä, joita kymmenen kilpailijan mukaan olisi voinut ennustaa. Ilmankos YLE luopui pari vuotta käyttämästään kisaa edeltäneestä silhuetti-arvausleikistään. Edes Pete Poskiparta ei olisi pystynyt mentalisoimaan tätä nimilistaa ennakolta. Tutuin nimi suurelle yleisölle lienee ruotsalainen huumoriartisti Günther. Kyllä, juuri se pikkuisista string-bikineistä örissyt viiksiniekka. Kuinka tuore ja nerokas idea! Ruotsi itsehän tosin laittoi miehen ehdokkaaksi kotimaansa edustajaksi jo kymmenen vuotta sitten (2006), kun hänen muutamasta menestyshitistään oli kulunut vasta pari vuotta. Günther ei päässyt Melodifestivalen-alkukarsinnasta jatkoon. Suomessa tätä ongelmaa ei ole, sillä alkukarsinnat on lakkautettu. Siirrymme suoraan suureen finaaliin, joka pitkästä aikaa järjestetään konserttitilaisuutena johon yleisöllä olisi mahdollista ostaa lippuja. Nimenomaan "olisi", jos yleisöä kiinnostaisi. UMK-tuottaja Anssi Aution kaavailuissa Espoon Metro-areenalla pidetään tammikuun lopussa kuitenkin megaluokan bilespektaakkeli, jossa on "tupa täynnä". En tiedä missä rinnakkaistodellisuudessa tuottaja Autio elää, kun hän kuvittelee Emman, Alvan ja Annin vetävän "tuvan täyteen"? Eikös sinne Metro-areenalle kuitenkin mahdu tuhansia ihmisiä?

Vähän historiaa: Suomen euroviisukarsinta muuttui Uuden musiikin kilpailuksi vuonna 2012. Otin uudistuksen vastaan varovaisen innostuneesti. Ohjelmasta vaikutti tulevan tosi-tv-tyyppinen kisa, jossa tuomarit jalostavat ehdokaskappaleista timantteja suureen finaaliin. Nimenomaan uusia kappaleita etsivä musiikkiformaatti on mielestäni puuttunut aina runsaasta tosi-tv-kentästä, ihan kansainvälisestikin. Siitä pitikö ohjelma kytkeä nimenomaan euroviisuihin, voidaan olla montaa mieltä. "Formaatti", jos sellaisesta voidaan puhua, poukkoili kuitenkin ohjelman edetessä päämäärättömästi eri suuntiin. Aluksi äänestettiin netissä 40:n ehdokkaan joukosta jatkoonpääsijöitä, sitten tuli mystinen kolmen kappaleen lisäkarsinta ja odottamattomia pudotuksia, joissa viimeisimmässä pudotettiin finalistijoukosta katraan nimekkäin artisti finaalia edeltävänä päivänä ulos. "Euroviisut" olivat silloin tuotannolle kirosana ja tuottaja nimittikin viisufaneja mediassa "oudoksi camp-lahkoksi". Viisufanithan ovat siitä erikoisia lahkolaisia, että he ottivat uuden lempinimensä naurulla vastaan ja termi on jäänyt elämään näihin päiviin asti. Varsinaisesta "formaatista" ei siis voitu puhua, sillä tuskin tekijät itsekään tiesivät kilpailunsa sääntöjä. Parina seuraavana vuonna UMK uudistui ja säännöt selkiytyivät. Tuomarit kuitenkin säilyivät ja viikosta toiseen he yrittivät epätoivoisesti keksiä jotain uutta sanottavaa samoista alkukarsintojen eri vaiheita läpikäyvistä kappaleista. Joku tuomari taisi jossain finaalissa todetakin, että hän ei keksi tästä esityksestä enää mitään uutta sanottavaa. Oli siis aika uudistua jälleen ja vuosina 2015-2016 UMK muuttui euroviisuystävällisemmäksi kuin suomalainen karsintalähetys koskaan konsanaan. Jos tuottaja Autio oli potkinut faneja munille kolme vuotta, nyt oli aika kääntyä ympäri ja antaa kielen vilistä vaossa. Glitteriä, glamouria ja konfetteja ei säästelty. Ikävä vain, että tuo on se kymmenen vuotta vanha stereotypia euroviisuista. Puuhkansulat on jo aikoja sitten lakaistu ongelmajätteeseen ja nykyään Eurovision laulukilpailut on moderni kevyen musiikin kilpailu tässä ajassa. Hartaimmat viisufanitkin nauravat väkisinväännetyille pukutempuille ja juoksupyörille, jos joku sellaisia erehtyy viisuestradille roudaamaan.

Hetkellistä mediahuomiota saadaan, kun YLE uskottelee kansalle, että lähettämällä euroviisuihin kehitysvammaisten punkbändin "erotutaan ja menestytään". Erottua voi muutenkin kuin edukseen. Hyvä biisi, jolla on hyvä esittäjä riittää. Totta kai neljänkymmenen kilpailijan joukosta pitää jollain tavalla erottua, mutta pupu ei saa mennä pöksyyn. Se huomataan heti. En hauku yhtään vuoden 2017 UMK-kilpailukappaleista. Siellä kymmenen joukossa on monta ihan perushyvää biisiä, jotka on hyvin tuotettu. Kyllä Suomessa osataan tehdä musiikkia. Mutta niin kauan, kuin YLE häärää alati muuttuvan UMK-kokeilunsa parissa, suomalainen yli 55-vuotias euroviisukarsintainstituutio on kriisissä. Kokeneita tekijöitä ei kiinnosta amatöörikisan maineessa rypevä kisa, uusista ei ole näin vaativiin tehtäviin. Vai palkkaisitko sinä leipomosi kansainväliseksi konsulentiksi kotona pullaa silloin tällöin leipovan sairaanhoitajan? Vahingoista kuitenkin viisastuu ja tällä kertaa jätin käyttämättä euroviisufaneille tarjotun mahdollisuuden ostaa liput Metro-areenalle ennen artistien julkistamista. Vuodesta 2002 lähtien kaikki avoimina yleisötilaisuuksina järjestetyt karsintafinaalit paikan päällä seuranneena, en ole koskaan tuntenut oloani niin petetyksi, kun vuoden 2012 UMK-"megaspektaakkelibileiden" lippuja vanhaan jäähalliin myytiin puoli-ilmaiseksi vielä päivää ennen suoraa lähetystä. Kiitos tarjouksesta, jään siis kuitenkin odottelemaan kytkykauppatarjouksia. Tiedoksi vielä sekin, että Anssi Autio on fanitushistoriani ajan viides tai kuudes euroviisukarsintojen tuottaja. Hämmästyttävää kyllä, tulosvastuuta ei taida euroviisutuottajilla olla. No onneksi voin tuudittautua siihen turvalliseen tunteeseen, että tuottajia tulee ja menee, mutta minun rakkauteni euroviisuja kohtaan on ikuista. Olen täällä vielä senkin jälkeen, kun Anssi Autio siirtyy "uusiin haasteisiin".