Suomalainen Uuden musiikin kilpailu on saatu jo pakettiin, kun rakkaassa naapurissamme Ruotsissa karsintakarkelot vasta käynnistyivät. Lauantaina suuri ja mahtava Melodifestivalen-kiertue starttasi sieltä, minne Euroviisut viime vuonna päättyivät eli Malmöstä. Innokkaimpien puristien mielestä "viisukausi 2014" vasta alkoi tämän myötä, vaikka oikeasti jo kuusi maata on edustajansa valinnut.
Onhan se totta, että Ruotsin euroviisukarsinta on se suurin ja kaunein - ainakin ulkoisilta puitteiltaan. Musiikkivienti on Ruotsin maalla sitä luokkaa, että laadukkuutta sopisi odottaa myös kilpailukappaleilta. Aina ne eivät kuitenkaan vastaa karsintaspektaakkelin ulkoisia puitteita, vaikka tuotantokuluissa ei olekaan säästelty. Hienointa Melodifestivalenissa on kuitenkin, että se yhdistää koko Ruotsin kansan kuudeksi viikoksi. Päinvastoin kuin Uuden musiikin kilpailu, joka erottaa ja jaottelee.
Mutta onko Ruotsissa kaikki muuten niin paljon paremmin? Ensimmäinen alkukarsinta alkoi agressiivisella Tanskan tuoretta viisuvoittajakappaletta, Emmelie de Forestin "Only teardropsia", pilkkaavalla show'lla. Siinä voittoviisusta tutut nokkahuilut tuikattiin palaviin tynnyreihin. Lisää ivaa seurasi väliaikasketsissä, jossa tanskalaiset esiteltiin yksinkertaisina askeettisissa oloissa majailevina hölmöinä, jotka joivat juomiaan legoista rakennetuista vuotavista mukeista. No tokihan ruotsalaisten ja tanskalaisten välit ovat niin lämpimät ja läheiset, ettei tällaisestä hyväntahtoisesta pikkuleikittelystä voi suuttua, mutta miksi Melodifestivaleniin väkipakolla ympätyt humoristiset osuudet aina pilkkaavat muita? Milloin venäläisiä ja milloin azerbaidzanilaisia, tai kuka nyt sattuukaan kansainvälistä loppukilpailua milloinkin isännöimään?
Tämän vuotinen juontajakaksikko Nour El Refai ja Anders Jansson (kuvassa) olivat myös suoraan kuin kauhugalleriasta. Vaikka usein vitsailenkin, etten osaa sanaakaan ruotsia, niin nyt voin kirkkain silmin julistaa etten saanut ainoastakaan heidän solkottamastaan lauseesta mitään tolkkua. Kielimuurista huolimatta jo heidän elekielensä ja etenkin miesjuontajan äänenpainot nostivat niskavillat pystyyn.
Entäs sitten itse musiikki? Laadukkaasti tuotettua - totta kai. Yllättävää ja omaperäistä - ei niinkään. Melodifestivalen-kilpailun tuottajalla, entisellä euroviisuedustajalla Christer Björkmannilla, on varmaankin pinkistä muovista valettu sapluuna jolla kilpailijat mukaan valitaan. Sapluunassa on kiintiöpaikat vanhoille tutuille Melodifestivalen-kehäraakille, etnisille vähemmistöille, sille toiselle vähemmistölle, comebackin tekeville takavuosien tähdille, bändinsä jättäneille soolouran aloittajille, muutamalla uudelle yllättäjälle sekä edellisvuonna karvaan tappion kokeneelle revanssin saajalle.
Jo ensimmäisessä erässä nähtiin edustajat melkein kaikista kategorioista. Viime vuonna puolet Melodifestivalenin lopputulosten päätäntävallasta hallussaan pitävä kansainvälinen raati riisti edustustehtävät kansan ykkössuosikilta, japanilaista anime-hahmoa muistuttavalta, androgyyniseltä YOHIOlta. YOHIO selvittikin tietenkin tiensä suoraan finaaliin, onhan Ruotsin kansa sen hänelle velkaa. Onneksi kappale on piirun verran parempi, kuin viime vuonna ja YOHIO:n kädestään sinkoamat tuliefektit olivat näyttävä ulkomusiikillinen tehokeino. Vakiopaikka on myös eri viisuartistien takana pyllyään pyörittäneelle entisille taustatanssijalle, joka saa mahdollisuuden näyttää kyntensä sooloartistina - useimmiten huonolla menestykseltä. Niin nytkin. Kummallisesti nuotin vierestä kimittävä perunalastupussin kaima Alvaro Estrella karsiutui jatkosta, mutta saanee pikkutuhmalla discopopillaan nostetta gaybaarin euroviisuillassa. Erilaisia koreografioita rakastavat euroviisufanipojathan voivat muodostaa tanssilattialla samanlaisen junan, kuin Alvaro taustatanssijoineen Melodifestivalen-lavalla. Sen sijaan Alvaron käyttämä liukuhihna nähtiin euroviisuissa jo vuonna 2009 Kreikan Sakis Rouvasin alla.
Perinteikkäämpää osastoa edusti sirkeä puolialaston blondiini Elisa Lindström, joka on kasvanut kiinni Melodifestivalen-perinteeseen jo vuonna 2005 osallistuessaan kilpailun lasten versioon Lilla Melodifestivaleniin. Perinteitä kunnioitti myös hänen vanhanaikainen kilpailukappaleensa, joka nimeä myöten (Casanova) oli kuin suoraan vuodelta 1985. Ruotsalaismummot äänestivät hänet kuitenkin viidenneksi, joten jatkosta tippuminen jäi vaalean hiuskarvan päähän. Uusiin tuttavuuksiin kuului Ellen Benediktson, joka yllätti varmasti kaikki viisuveikkaajatkin raivaamalla tiensä finaaliin. Hän erottuikin edukseen muiden sirkusnumeroiden keskeltä yksinkertaisen kauniilla balladillaan, jonka hän myös lauloi taitavasti. Luvalla sanoen täytyy todeta, että kisaan mahtui muuten yllättävän monta heikkoa laulajaa. Väittäisin Suomen Uuden musiikin kilpailuun osallistuneita laulajia keskiarvollisesti huomattavastikin parempitasoisiksi.
Etnisiä vähemmistöjä tässä ensimmäisessä alkukarsinnassa edusti Mahan Moin -niminen laulajatar, joka ei hänkään häikäissyt laulutaidoillaan. Eikä kappaleessakaan liiemmälti ollut kehumista.
Bändistä soolouralle pyrki tällä kertaa menestyksekkään, joskin hajonneen The Ark yhtyeen entinen rumpali Sylvester Schlegel. The Ark suosio ei tällä kertaa paljoa vaakakupissa painanut, kun kilpailukappale oli niin olematon. Schlegel jäi eränsä viimeiseksi. Melodifestivalenissahan on neljä alkukarsintaa, joista jokaisesta pääsee kaksi kilpailijaa suoraan finaaliin ja kaksi saa toisen mahdollisuuden. Monien yllätykseksi toiseen mahdollisuuteen putosi entinen euroviisuvoittaja ruotsinkreikkalainen Helena Paparizou. Tuotannon suosikkina viimeisenä esiintynyt Helena hoiti kehäraakkipestinsä karismaattisella varmuudella, mutta ei ilmeisesti ole Ruotsin kansan makuun riittävän ruotsalainen. Helena siis tuskin nousee voittokamppailuun, vaikka finaaliin vielä yltäisikin. Toinen toisen mahdollisuuden saaja oli katu-uskottavan ulkomuodon omaava tatuoitu ja lävistetty kaljupää Linus Svenning, joka haki laskelmoituun balladiinsa vetoapua vanhasta tutusta nyyhkytarinasta. Unohtuikin mainita, että nyyhkytarinan kertojille on Melodifestivalenissa myös kiintiö. Milloin parrasvaloihin nousee yksinhuoltajateiniäiti rähjäisestä lähiöstä ja milloin ihan tavallinen karsastavasilmäinen kotirouva jostain pikkukaupungista. Linus omisti kilpailukappaleensa "Bröder" edesmenneelle veljelleen ja viestin perillemenon varmistamiseksi esityksen taustalle projisoitiin yhteisvalokuvat veljeksistä. Uskottavuutta himmensi vähän, että kappaleen oli säveltänyt ja sanoittanut festivaalikappaleita liukuhihnalta suoltava Fredrik Kempe.
Vaikka YOHIO:n revanssinen voitto lieneekin jo selvää, niin kuulemme Ruotsista vielä kolme alkukarsinnallista kiintiöeuroviisuja. Melodifestivalen-kehäraakkiosastoa edustavat schlagerkuningattaret Sanna Nielsen, Shirley Clamp, Linda Bengtzing sekä onnellisten discopallojen alla syntynyt Alcazar-trio. Aikaisemmista edustajista tällä kertaa mukana on vuonna 2005 Ruotsin viisumaineen tahrannut Martin Stenmarck. Revanssiosastolla uudet mahdollisuudet on annettu viime vuonna neljänneksi sijoittuneelle Anton Ewaldille ja jatkosta niukasti karsiutuneelle Janet Leonille. Comeback-lokeron hervoton valopilkku on kiistatta ysäridancen sanansaattaja Dr. Alban. Oman hauskan lisänsä tuo seuraavassa alkukarsinnassa kisaava yhtye Little Great Things, jossa piilee mahdollisesti euroviisuedustajat jo kolmannessa polvessa. Orkesterin jäsenistöön kuuluvat Charlie ja Felix Grönvall ovat nimittäin vuonna 1996 Ruotsin edustaneen yhtyeen One More Timen Nanne ja Peter Grönvallin lapsia eli Benny Anderssonin lapsenlapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti