maanantai 2. toukokuuta 2016

ESC 2016: Ruotsi



Rakas naapurimme Ruotsi on hivuttautunut 2000-luvulla menestyneimpien euroviisumaiden joukkoon. Kuudella voitollaan se on tätä nykyä euroviisuvoittaja-tilaston kakkosena Irlannin (seitsemän voittoa) takana. Niiden lisäksi Ruotsilla on liuta pronssitiloja ja yksi kakkostila. Mukanakin oltu vuodesta 1958 lähtien kolmea välivuotta lukuunottamatta. Kertaakaan Ruotsi ei kuitenkaan ole karsiutunut kisasta edellisvuoden huonon menestyksen vuoksi ja finaalistakin se on semifinaaliaikakaudella pudonnut vain kerran - vuonna 2010. Omien osanottojensa lisäksi Ruotsi on vallannut tilaa Euroopasta myös lukuisien muiden maiden euroviisukappaleiden sävellystyössä ja tuotannossa. Monet ovat tähän ruotsalaisten ylivaltaan jo hieman kyllästyneetkin.

Frans - If I were sorry

Tänä vuonna Ruotsin massiivisen euroviisukarsinnan Melodifestivalenin voitti kuitenkin vähemmän tuotettu ja epäkliininen "If I were sorry", esittäjänään 17-vuotias Frans Jeppsson Wall. Frans kiilasi konkareiden ohi finaaliin ja kohosi parissa viikossa ylivoimaiseksi ennakkosuosikiksi. Kovin paljon meriittejä ei nuorukaisella vielä ole urallaan, mutta ensimmäisen kerran hän nousi Ruotsissa julkisuuteen jo 7-vuotiaana esittäessään Elias-bändin kanssa jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicille omistetun kappaleen "Who's da man" joka nousi Ruotsin listan ykköseksi kolmeksitoista viikoksi. Pari vuotta myöhemmin Frans lauloi toisen jalkapallolaulun "Fotbollsfest", joka oli Ruotsin EM-jalkapallojoukkueen virallinen kannustuslaulu. Fransia on kiitelty aitoudesta ja siinä mielessä poika kyllä erottuukin Ruotsin monesti niin ylituotetuista edustajista. Jälleen kerran Ruotsia on povattu myös koko kansainvälisen finaalin voittajasuosikiksi, mutta itse uskon muutaman pykälän alhaisempaan sijoitukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti