Eurovision laulukilpailujen ensimmäinen semifinaali on kisailtu ja sosiaalinen media on täynnä viisuveikkaajien besserwissauksia. Vanhan vitsauksen mukaan asiaan siis kuuluu, että jokaisesta euroviisufanista tulee yhdeksi viikoksi vähintään euroviisuasiantuntijoita. Osasta tulee myös euroviisutoimittajia, joiden toimenkuvaan kuuluu yhteiskuvien ottaminen euroviisuartistien kanssa sekä yhden lehtijutun kirjoittaminen Kittilän uutisiin, jos et satu pyörittämään jotain internetin kymmenistä fanivoimin toimivista euroviisu-uutissaiteista.
Itse olen kuulunut molempiin kategorioihin, tänä vuonna tuohon ensinmainittuun. Tosin veikkaustulokseni ollessa samaa luokkaa, kuin lottomenestykseni, en tiedä voinko kirkkain silmin kutsua itseäni minkään sortin asiantuntijaksi. Seitsemän oikein ei siis tuloksena viisusemifinaaliveikkauksessa ole samanlaisten hurraa-huutojen arvoinen, kuin se olisi lottoarvonnassa. Uskottelen kuitenkin itselleni, että jatkoonmenijöiden veikkaaminen on kuitenkin aina samanlaista lottoa. En ainakaan muista, että kukaan tutuistani olisi koskaan saanut täysosumaa eli kymmentä oikein. Yhdeksän olisi loistava saavutus ja se natsasi tänä vuonna parillekin viisututtavalleni. Kahdeksaa pidän myös hyvänä tuloksena, vaikka toisille sekin on jo kuulemma perustulos. Itse olisin ollut siitä onnellinen, mutta ei: sain vain seitsemän oikein.
Minussa on veikkaajana se vika, että en usko omaan musiikkimakuuni. Huvittavaa sikäli, koska mielelläni pilkkaan henkilöitä jotka käyttävät veikkauksien perustana liikaa omaa musiikkimakuaan. Toinen perusvirheeni on, että haluan ottaa veikkauksissani riskejä. Olisihan se niin makoisaa päästä sanomaan jonkun esityksen kohdalla, että "Mä sanoin sen koko ajan", kun kaikki muut olisivat veikanneet toisin. Mitä järkeä muutenkaan on tehdä täsmälleen samaa veikkausta, kuin suurin osa veikkaajista. No tässä alkaa olla vähän selityksen makua, kun tarkoitukseni oli vain kirjoittaa mielipiteitä eilisestä lähetyksestä.
Suomen esityksestä haluaisin todeta, että arvostin lähtökohtia. Siis sitä, että esiinnytään rennon biletyksen omaisesti. Erityisesti pidin alusta, jossa Sandhja on lavalla yksin ja kutsuu kertosäkeistön lähestyessä tyttökaverinsa mukaan bileisiin. Harmi, että show'n kohokohta oli ohi jo ensimmäisen minuutin kohdalla. Itse en ole musikaalinen, mutta olen kuullut Sandhjan laulua moitittavan epävireiseksi. Minä tiedän vain, milloin joku laulu kuulostaa kivalta ja milloin ei. Nyt olisi voinut kuulostaa kivemmaltakin. Loppua kohden Sandhja tuntui jopa hieman väsähtävän ja kokonaisuus lässähti. Catwalkilla kipittämisen jälkeen edustajamme kuulosti jopa hieman hengästyneeltä? Toisaalta epävireisempiäkin solisteja meni finaaliin. Poronnahka-potkupukua on arvosteltu jo tarpeeksi, joten ei siitä muuta kuin että ehkä poronnahka ei ole se istuvin potkupukumateriaali? Joka tapauksessa asu ei ollut niin ruma, että se yksin olisi pudottanut Suomen finaalista. Se oli jopa kauniimpi, kuin kaikkein epäedullisimmissa valokuvissa.Suomen rento "Alankomaat 2003" -tyyppinen bileveto olisi erottunut ehkä enemmän edukseen show'n puolivälissä. Mutta jossittelut sikseen, sillä enhän veikannut Suomea jatkoon edes esittelykierroksellani jolloin en tiennyt että me edes esiinnymme ensimmäisinä. Tiedä sitten vielä tuosta esiintymispaikastakaan, sillä kyllä kappale esimerkiksi recap-kertauksien aikana kappale palautui tarvittaessa ihan kivasti koko lähetyksen katsoneiden äänestäjien mieliin?
Kaikkia esityksiä en lähde yksitellen analysoimaan, mutta erityisen hauskana yksityiskohtana pisti silmään jatkoonpäässeiden maiden esiintymisnumerot. Finaaliin eteni yhdeksän maata esiintymisnumeroilta 4-14 eli show'n keskivaiheesta. Sekä alun että lopun esiintyjien kohtaloksi koitui putoaminen jatkosta. Vain Malta ponnisti mukaan viimeiseltä esiintymispaikalta ja keskivaiheilla väliinputoajiksi joutuivat San Marino ja Viro. San Marinon finaalista putoaminen ei tullut yllätyksenä varmaan kenellekään, mutta Viron tippuminen johtui osittain heikohkosta live-vedosta. Meidän kotikatsomossa finalistiksi veikkaamani Viron Jüri sai kannatusta, vaikka totesinkin ääneen korttitemppujen kohdalla että "On tuo vähän tuollaista pökkelöintiä". Kreikkaa veikkasin finaaliin vain siksi, että Kreikka on semifinaaliaikakaudella päässyt sinne aina. Nyt tuli siis todistetuksi, että finaalipaikka ei tule kenellekään automaattisesti. Islanti oli siis ainoa finaaliin veikkaamani, johon uskoin viimeiseen asti. Mielestäni Greta Salóme olisi sen tällä vedolla ansainnut.
Sen sijaan Kyproksen simppelin purkkarockin finaalipaikkaan en uskonut sekavan esityksen jälkeenkään, enkä vielä migreenistä toivuttuanikaan tahdo uskoa sitä todeksi. Minusta se ei vain ollut tarpeeksi hyvä, mutta kaipa se sitten oli riittävän rock? Itävalta onkin sitten hankalampi selittää. Minähän veikkasin, että se ei pääse finaaliin, vaikka kaikki muut väittivät muuta. Halusin uskoa viimeiseen asti, että on se "floppaava fanisuosikki". Vanhanaikainen, pikkusievä rallatus, esittäjänään mukasöötti, hölskyvärintainen 29-vuotiaan näköinen teinityttö. Tsekki puolestaan ansaitsi finaalipaikan joka solullaan. Onhan se sentään heidän ensimmäisensä koskaan. Minun veikkauksessani se jäi sijalle 11 eli ihan hirveän väärässä en tässä kohtaa ollut. Gabriela lauloi kuin enkeli, vaikka kappale tai lavaylöspano ei mitään uutta ja innovatiivista tarjoillutkaan. Vain nainen ja ääni.
Euroviisuja on paljon kritisoitu ulkomusiikillisista tehosteista, mutta minun mielestäni ne ovat vähän katoavaa kansanperinnettä. Hurjimmat vuodet, jolloin lähes jokaisessa esityksessä oli jos jonkin sortin juoksumattoa alkavat olla takanapäin. Ruotsalaiset kisaisännätkin olivat tässä suhteessa edelläkävijöitä jo karsinta-tasolla vesisuihkuineen ja räjähtävine lasiseinineen. Tänä vuonnahan jo heidän kansallisena euroviisukarsintana toimivassa Melodifestivalenissa luotettiin enemmän yksinkertaisuuteen ja jopa tutut tanssiryhmät loistivat paljolti poissaolollaan, solistien täyttäessä estradin yksin. Trendienluojana tunnetun Ruotsin omakin edustaja on tänä vuonna itse pyhä yksinkertaisuus. Pidän siis Venäjän efektipakettia jo aikansa eläneenä. Nyt ovat muodissa karismaattiset artistit ja lavan taakse asemoidut kameramiehet, jotka saavat artistin ja yleisön samaan kuvaan. Ainakin ennakkoklipeissä nähnyt varmat finalistit Ranska, Espanja ja Ruotsi luottivat tehosteettomuuteen. Ensimmäisen semifinaalin jatkoonpääsijöistä liioitellut tehosteet jäivät Venäjän lisäksi mieleen vain Azerbaidzanin pyroefektit ja Kyproksen kammottava kuvauskikkailu.
Kokonaisuutena lähetys oli tutun viihdyttävää ruotsalaislaatua ja teknisesti taattua huipputasoa. Huumori oli pääosassa tälläkin kertaa ja osa vitseistä oli jopa ihan hauskoja. Ruotsin viisuhistoria sketsisarjan ensimmäinen osa ei kylläkään kuulunut niihin. Se oli tyypillistä ruotsalaista "itseironiaa", jonka perimmäinen tarkoitus on vain pönkittää heidän ennestäänkin hyvää itsetuntoaan. Väliaikanumero oli meikäläiselle ehdottomasti liikaa. Aiheeltaan rankka ja tällaiselle maallikolle vaikeasti tulkittava, ja ainakin väärässä paikassa. "Harmaiden ihmisten" maahanmuuttajien tanssi ei toistu minun ruudullani enää toiste. Juontajat hoitivat pestinsä periaatteessa ihan kelvollisesti, mutta joku noissa ruotsalaisissa vain ärsyttää. Taidan olla tyypillinen peruskateellinen suomalainen. Mikko Silvennoisen suomenkielinen selostus sen sijaan oli loistava! Parasta selostustyötä sitten Erkki Toivasen.
