Näytetään tekstit, joissa on tunniste Veikkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Veikkaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. toukokuuta 2016

ESC 2016: Kohti finaalia

Kuva: Thomas Hanses (EBU)

Semifinaalit on kisailtu, finalistit ovat selvillä ja tuottajat ehtivät samantien repäistä finaalin esiintymisjärjestyksenkin pystyyn. Toisen semifinaalin veikkaukseni meni 10% paremmin kuin ensimmäisen eli sain kymmenestä finalistista ennustettu oikein kahdeksan. Georgian härörockin finaalipaikka tuli itselleni suurimpana yllätyksenä, kuten monelle muullekin veikkaajalle. Sen jatkopaikkaan eivät oikein uskoneet edes kappaleesta pitävät fanit. Israelia veikkasi finaaliin useampi, mutta itse luulin teatraalista Kiryat Atan Jesse Kaikurantaa siksi kuuluisaksi "floppaavaksi fanisuosikiksi". Nähtävästi Hovin (ei sukua Sepolle) esitys kosketti muitakin kuin viisufaneja. Ennustuksessani vikaan menivät pohjoismaat Norja ja Tanska, jotka molemmat putosivat finaalista. Norja valitettavasti ja Tanska onneksi. Näin ollen Ruotsi saa kunnian kilpailla euroviisufinaalissa ainoana pohjoismaana. Moista ei ole tapahtunut sitten vuoden 1970, jolloin kaikki pohjoismaat boikotoivat viisuja. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että Ruotsi saa naapureilta neljä kertaa kaksitoista pistettä, sillä he eivät niitä ansaitse. Muita yllätyksiä ei toinen semifinaali tarjoillut. Sveitsin valoverhoon verhoutunut sinikiharainen Kyykkä-Rykka tarjoili vuoden ellei koko vuosikymmenen noloimmat euroviisuhetket ja jäi toivon mukaan koko kisan jumboksi. Tuota esitystäkö hän harjoitteli Globenissa viikon päivät? Rykkahan lauloi olevansa "Viimeinen lajissaan", mikä toivottavasti pitää myös paikkansa.

Mutta sitten huomiseen finaaliin, johon tuotanto on suuressa viisaudessaan suunnitellut seuraavanlaisen juoksujärjestyksen:

1. Belgia
Toisen semifinaalin päättänyt Belgia saa kyseenalaisen kunnian aloittaa finaalin. Rempseäksi hehkutettu Laura Tesoro oli mielestäni semissä vähän vaisuhko ja kappaleen vaatimattomuus puski heti pintaan. Käytännössä kokonaisuudessa ei ole paljon muuta kuin Queenin "Another one bites the dustista" pöllitty sykkivä komppi ja iloinen tanssikoreografia. Show'n aloittajana Belgialle käy "Suomet" ja veikkaan sijoitusta finaalin häntäpäässä.
Sijoitusveikkaus: 21-26

2. Tsekki
Karhunpalveluksen tuotanto teki myös Tsekin perussievälle balladille, joka unohtunee jo Alankomaiden postikortin aikana. Hienoa kuitenkin, että Tsekki pääsi ensimmäistä kertaa viisuhistoriassaan euroviisufinaaliin!
Sijoitusveikkaus: 16-20

3. Alankomaat
Alankomaidenkaan esiintymispaikkaa finaalin alkupäässä en ymmärrä. Ikäänkuin tuotanto toivoisi, että nämä kolme eivät menestyisi? Hollannin rennonletkeä poppis olisi omiaan jonkun hektisen show-numeron jälkeen. Tässä kohtaa esitettynä en tälle korkeaa sijoitusta ennusta.
Sijoitusveikkaus: 11-15

4. Azerbaidzan
Azerbaidzanin näyttävä show on tämän finaalin ensimmäinen huomiotaherättävä esitys. Semifinaalissa Samra lauloi heikosti, mutta jos parannusta on tapahtunut, voi pisteitäkin tulla.
Sijoitusveikkaus: 11-15

5. Unkari
Ei voi mitään, mutta minusta tämä alkupää nyt vain on vähän tylsä. Belgian uptempon jälkeen pelkkää midtempoa ja balladia. Tosin tänne alkupäähän on nyt arpoutunut muutenkin nämä tämäntyyppiset kappaleet isompana joukkona. Laita nyt sitten tuottajana nämä johonkin kiinnostavaan järjestykseen.
Unkarin "Pioneeriin" olen ehtinyt jo vähän kyllästyä, mutta kenties suurin osa katsojista kuulee tämän ensimmäistä tai toista kertaa?
Sijoitusveikkaus: 16-20

6. Italia
Italia on ensimmäinen finaalin uusi kappale eli yksi suurista rahoittajamaista. Italia nyt on aina Italia - suuri musiikkimaa - mutta tänä vuonna mielestäni vähän tylsä. Erityisesti esittäjä vaikuttaa kovin tylsä puunaamalta. Ei kärkikahinoihin.
Sijoitusveikkaus: 21-26

7. Israel
Tähän voisi kirjoittaa samat kommentit, kuin viiteen edelliseenkin esitykseen. Täällä Israel ei uppoa, enkä veikannut sitä edes koko finaaliin. Enkä veikkaa nytkään kärkeen, mutta kuten tiedätte olen usein väärässä.
Sijoitusveikkaus: 16-20

8. Bulgaria
Bulgaria poppi on vienyt sydämeni! Pelkäsin harjoituksia seurattuani esityksen vaikuttavan koomiselta ja asun kamalalta, mutta onneksi olin väärässä. Kappale on näiden kisojen piristysruiske, josta voisin povata hittiä vielä viisujen jälkeenkin. Polikin on ihana esiintyjä ja taitava laulaja.
Lisäksi puuduttavan alun jälkeen reipas tanssibiisi herättää tv-katsojat. Toivottavasti pitkästä aikaa finaaliin päässyt Bulgaria saa historiansa parhaan finaalisijoituksen!
Sijoitusveikkaus: 6-10

9. Ruotsi
Isäntämaa on ainoa, jonka esiintymispaikka on arvottu. Kisaisännät voivat siis taktikoida vain sijoittamalla molemmin puolin heidän esitystään mahdollisimman edulliset esitykset. Nyt on laskelmoitu niin, että harvalukuisista reipaspoljentoisista kappaleista on valittu yksi juuri ennen laahaavakomppista Ruotsin laulua.
Toivottavasti Ruotsi floppaa tai ei ainakaan voita!
Sijoitusveikkaus: 6-10

10. Saksa
Suuri rahoittajamaa Saksa lähettää kisoihin myös nuorekasta keskitempopoppia ja hassun söpön esittäjän. Toivon onnea ja menestystä.
Sijoitusveikkaus: 21-26

11. Ranska
Ranskaa hehkutetaan muutamilta tahoilta vähän yliampuenkin. Itsekin tykkäsin, kun kappale julkaistiin, mutta äkkiähän siihen kyllästyi. Naapurisetämäisen komea Amir-solisti on myös hurmannut naiset ja muutamat miehetkin Gillette-mainosmiehen kaltaisella karismallaan, mutta minua ei pelkillä ruskeilla silmillä vedetä höplästä. Esitys on keskiverto ja uskon että kirkkain mitali jää kaukaiseksi haaveeksi, niin mielelläni kuin ensi keväänä Pariisiin viisuilemaan matkustaisinkin.
Sijoitusveikkaus: 6-10

12. Puola
Puola on myös jonkin sortin fanisuosikki ja komeastihan kolmen muskettisoturin kasvattipoika vetääkin. Kappale on vain luvalla sanoen vähän vanhanaikainen ja kornikin. Sijoittunee jonnekin finaalin keskivaiheille.
Sijoitusveikkaus: 11-15

13. Australia
Australian mukanaolo Euroviisuissa sieppaa minua vieläkin. Vaikka en olekaan millään muotoa maahanmuuttovastainen, kuulun tässä asiassa "rajat kiinni"-puolueeseen. Hyvinhän Dami huutaa, mutta biisi on aika yksinkertainen ja hokeva. Jos tämä paketti menee, niin Suomi voi lähettää ensi vuonna Suhyun Kimin.
Sijoitusveikkaus: 1-5

14. Kypros
Kyproksen finaalipaikka on edelleen itselleni arvoitus. Toiset puhuvat rokkikiintiöstä, joten kaipa se selitys löytyy sieltä? Katu-uskottavaa rokkia ruotsalaisen schlagermiehen euroviisutehtaasta.
Sijoitusveikkaus: 21-26

15. Serbia
Serbia on noussut listallani koko kevään ja viimeistään semifinaaliveto räjäytti pankin. Huhujen mukaan Sanja sai koulutusta vaivaannuttaviin naamanvääntelymaneereihinsa ja oppi meni perille, sillä torstain live-veto oli loistava kaikin puolin. Naiskuorosta tuli vähän jopa "Molitva" mieleen ja kappaleen sanomakin meni ahdistelevan miestanssijan mukaan perille tällaiselle kouluja käymättömällekin.
Sijoitusveikkaus: 6-10

16. Liettua
Liettua kuulemma menee "aina" finaaliin, kun liettualaisia siirtolaisia majailee ympäri Eurooppaa euroviisuja äänestelemässä. Siis aina paitsi 2004, 2005, 2008, 2010 ja 2014. No on totta, että noina vuosina kappaleetkin olivat heikompia kuin tänä vuonna. Liekö finaalipaikka sitten irronnut väliosan tuottavuusloikan ansiosta, mutta Donnyn haaveilema viisuvoitto jäänee haaveeksi.
Sijoitusveikkaus: 16-20

17. Kroatia
Kroatia on myös yksi näiden viisujen yllättäjistä ja nousijoista. Alussa tuntui, että mukana on montakin samantapaista naisballadia, mutta kyllä ne jyvät aina akanoista erottuvat. "Kroatian Lady Gaga" Nina laulaa kuin enkeli, eikä loppupuolen esiintymispaikastakaan haittaa ole. Kärkikymmenikköön!
Sijoitusveikkaus: 6-10

18. Venäjä
Venäjä arpoutui esiintymään finaalin loppupuoliskolla, mutta tuottajat eivät kehdanneet laittaa Sergeitä esiintymään tämän myöhemmin. No ehkä hyväkin, että saadaan kisaan sitä kaivattua jännitystä.
Vuodesta 2008 lähtien minua onkin häirinnyt, että kilpailun voittaja tiedetään jo ennen finaalilähetyksen alkua, joten josko vihdoinkin saataisiin euroviisuihin takaisin sellainen jännittävä kilpailumomentti?
Sijoitusveikkaus: 1-5

19. Espanja
Aina ei tuottajien aivoitukset meikäläiseen uppoa ja olisi kiva kuulla perustelut, miksi show'n kannalta optimaalisin esiintymispaikka Espanjan pirteälle pop-rallille on juuri Venäjän tehostemyllytyksen jälkeen?
Espanjalle toivon kivaa sijoitusta, sillä tänä vuonna jos koskaan, he sen ansaitsevat. Say yay!
Sijoitusveikkaus: 16-20

20. Latvia
Latvia Justuksen revittely meni semifinaalissa vähän yliyrittämisen puolelle, mutta onneksi se ei estänyt pääsyä finaaliin. Loppupuolelle on kuitenkin pakkaantunut liuta muitakin potentiaalisia menestyjiä, joten kaikki eivät mahdu kärkiviisikkoon.
Sijoitusveikkaus: 1-5

21. Ukraina
Jos jostain sopii esiintymisjärjestyksen päättäjiä kiitellä, niin siitä että ennakkosuosikeille on annettu mielenkiintoiset esiintymispaikat. Kenellekään ei tarjoilla voittoa hopeavadilla. No sehän tiedettiin, että show'n rakentamisen ruotsalaiset osaavat ja jännättävää viisufaneilla riittää niin pitkään, kun pisteitä alkaa ropista raadeilta. Eiköhän kärki ala aika pian siitä hahmottua ja eiköhän Ukraina ole mukana kamppailussa viimeiseen tataariin asti.
Sijoitusveikkaus: 1-5

22. Malta
Maltakin on laitettu tänne loppuun, onhan kappale ruotsalaista tekoa. Tämän on pakko jäädä parempiensa jalkoihin? Eikö olekin?
Sijoitusveikkaus: 11-15
  
23. Georgia
Katso Kypros.
Sijoitusveikkaus: 21-26

24. Itävalta
Itävallan ympärillä tapahtuva kohkaaminen on saanut minusta uskomattomat mittasuhteet. Itsekin tykkäsin kappaleesta aikoinaan ensikuulemalta, mutta nyt tympii jo ja pahasti. 19-vuotias esittäjäkään ei ole niin teinityttömäisen söötti, kuin kuvittelee kappaletta piipittäessään olevansa. Joka tapauksessa porukka näyttää tykkäävän ja se heille suotakoon.
Sijoitusveikkaus: 11-15

25. Iso-Britannia
Britanniaa on monissa yhteyksissä pidetty vähän pilkkanaankin, mutta eihän tämä köyhän miehen Jedward nyt niin pahalta vaikutakaan? Toivottavasti nyt ei ihan jumboksi jää.
Sijoitusveikkaus: 21-26

26. Armenia
Armenian rotureitinen amatsoni vie voiton ainakin uimapukukierroksella, mutta miten käy sitten kokonaispisteissä. Yhden sortin ennakkosuosikki kai tämäkin ja esiintyminen vihonviimeisenä ei tilannetta varmasti ainakaan pahenna? Rinnanmitalla kärkiviisikkoon?
Sijoitusveikkaus: 1-5

maanantai 2. toukokuuta 2016

ESC 2016: Finaaliveikkaus



Arpapeliä, mutta jotain on pakko ennustaa. Lähden liikkeelle myös riskillä, sillä minusta ei ole mukava veikata voittajaksi samaa maata, jota kaikki muutkin veikkaavat. Tosin vuosina 2007-2015 voittaja on melkein ollut selvillä jo kisaviikon aikana. Ehkä Azerbaidzanin voitto vuonna 2011 oli joillekin pienoinen yllätys? Mutta entäs jos Venäjä ei tänä vuonna voittaisikaan, vaan Eurooppa sympatiseeraisi Ukrainaa? Tai mitäs jos Ranska kiilaakin molempien ohi yleisöäänillä voittoon? Kahden viikon kuluttua olemme viisaampia.
Ensimmäisen semifinaalin veikkaukseni löytyy täältä ja toisen semifinaalin täältä. Tähän finaaliveikkaukseen olen ottanut raa'asti mukaan vain aikaisemmin veikkaamani semifinaali-kärkikymmeniköt sekä tietenkin kuusi suoraa finalistia. Tarkempia perusteluja löytyy maakohtaisista blogikirjoituksistani.

Tonyn finaali-tulosveikkaus:

1. Ukraina: Jamala - 1944
2. Venäjä: Sergey Lazarev - You are the only one
3. Australia: Dami Im - Sound of silence
4. Ranska: Amir - J'ai cherché
5. Alankomaat: Douwe Bob - Slow down
6. Italia: Francesca Michielin - No degree of separation
7. Latvia: Justs - Heartbeat
8. Ruotsi: Frans - If I were sorry
9. Bulgaria: Poli Genova - If love was a crime
10. Azerbaidzan: Samra - Miracle
11. Norja: Agnete - Icebreaker
12. Puola: Michael Szpak - Color of your life
13. Islanti: Greta Salome - Hear them calling
14. Viro: Jüri Pootsman - Play
15. Espanja: Barei - Say yay!
16. Kroatia: Nina Kraljic - Lighthouse
17. Armenia: Iveta Mukuchyan - LoveWave
18. Unkari: Freddie - Pioneer
19. Makedonia: Kaliopi - Dona
20. Saksa: Jamie-Lee Kriewitz - Ghost
21. Liettua: Donny Montell - I've been waiting for this night
22. Bosnia ja Hertsegovina: Dalal & Deen feat. Ana Rucner & Jala - Ljubav je
23. Tanska: Lighthouse X - Soldiers of love
24. Kreikka: Argo - Utopian land
25. Slovenia: ManuElla - Blue and red
26. Iso-Britannia: Joe & Jake - You're not alone

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Toisen semifinaalin yhteenveto



Nyt on myös torstaina 12.5.2016 kilpailtavan toisen semifinaalin kappaleet käyty läpi. Romanian pudottua pois tässäkin semifinaalissa esiintyy 18 maata, joista kymmenen pääsee lauantain finaaliin. Kappaleita esitellessäni olen arvioinut kunkin maan jatkoonpääsymahdollisuuksia yksittäin, ja tarkemman laskennan perusteella sain todeta että olen veikannut kahdeksalle maalle varmaa finaalipaikkaa. Eli saman verran, kuin ensimmäisen semifinaalin kohdallakin. Loput kaksi finalistia joudun siis tälläkin kertaa veikkaamaan muutamien "ehkä"-maiden joukosta. Osan kohdalla taas pidän päivänselvänä, ettei finaalipaikka ole tänä vuonna mahdollinen.

Toisen semifinaalin kilpailijat esiintymisjärjestyksessä:

1. LATVIA Justs - Heartbeat
2. PUOLA Michał Szpak - Color of Your Life
3. SVEITSI Rykka - The Last of Our Kind
4. ISRAEL Hovi Star - Made of Stars
5. VALKO-VENÄJÄ Ivan - Help You Fly
6. SERBIA Sanja Vučić ZAA - Goodbye (Shelter)
7. IRLANTI Nicky Byrne - Sunlight
8. MAKEDONIA Kaliopi - Dona
9. LIETTUA Donny Montell - I've Been Waiting for This Night
10. AUSTRALIA Dami Im - Sound of Silence
11. SLOVENIA ManuElla - Blue and Red
12. BULGARIA Poli Genova - If Love Was a Crime
13. TANSKA Lighthouse X - Soldiers of Love
14. UKRAINA Jamala - 1944
15. NORJA Agnete - Icebreaker
16. GEORGIA Nika Kocharov & Young Georgian Lolitaz - Midnight Gold
17. ALBANIA Eneda Tarifa - Fairytale
18. BELGIA Laura Tesoro - What's the Pressure

Veikkaukseni semifinaalin tuloslistaksi:


"varmat"
1. Ukraina
2. Australia
3. Bulgaria
4. Norja
5. Latvia
6. Puola
7. Makedonia
8. Tanska

"ehkät"
9. Liettua
10. Slovenia
11. Irlanti
12. Albania

"eit"
13. Georgia
14. Serbia
15. Belgia
16. Israel
17. Valko-Venäjä
18. Sveitsi

 Perustelut löytyvät aiemmista blogi-kirjoituksistani.


Kertaus toisen semifinaalin osallistujista
 

perjantai 15. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Ensimmäisen semifinaalin yhteenveto


Tässä tämän vuoden Eurovision laulukilpailujen ensimmäiseen semifinaaliin tiistaina 10.5.2016 osallistuvia kappaleita muutaman viikon ajan ruotiessani, on myös semifinaalien esiintymisjärjestys päätetty. Nykyäänhän ei esiintymisjärjestystä enää arvota, vaan arpa ratkaisee ainoastaan sen, esiintyykö kilpailija semifinaalin alku- vai loppupuoliskolla. Tarkemman esiintymisjärjestyksen päättää kilpailun tuottaja, joka yrittää järjestystä päättäessään myös miettiä kisasta katsojan kannalta mahdollisimman mielenkiintoista. Ettei esimerkiksi peräkkäin tule liian montaa balladia tai menobiisiä, tai jotain sen suuntaista? Suomen kohtaloksi koitui tuottajan päätöksellä avata koko kisa eli esiintyä ensimmäisen semifinaalin esiintymisnumerolla yksi. Huono päätös meidän kannaltamme sanoisin. Päätökseen lienee vaikuttanut kappaleemme sanoma "Sing it away". Tuottajan logiikalla se varmaan sopii laulufestivaalin avauskappaleeksi: "Laulakaa nyt kaikki sydämenne kyllyydestä". Vähän kuin vuonna 2013 osasi odottaa Latvian kilpailukappaleen "Here we go" aloittavan semifinaalin. Automaattisestihan ensimmäisenä esiintyminen ei tarkoita finaalista karsiutumista, mutta "Sing it awayn" kaltainen hieman persoonaton kappale ja railakkaaseen esitykseen perustuva show olisi mielestäni enemmän edukseen keskellä kilpailua.

Olen kappaleita esitellessäni esittänyt veikkauksia heidän finaaliinpääsymahdollisuuksistaan ja nyt kokosin ensimmäisen semifinaalin mietteet yhteen. Aikaisemmissa yksittäisissä veikkauksissani tarkastelin luonnollisesti vain kappaleen omia mahdollisuuksia, mutta tokihan siihen kilpakumppanitkin vaikuttavat. Yksittäisveikkauksissani pidin kahdeksan kilpailijan finaalipaikkaa varmana tai melko varmana. Loput kaksi finalistia joudun siis veikkaamaan neljän "ehkän" joukosta. Tehtävä osoittautuikin hyvin haasteelliseksi, joten pitäydyn ehkien kohdalla ehkänä myös tässä vaiheessa. Kaikkihan vaikuttaa kaikkeen eli ratkaisu tapahtuu vasta semifinaali-iltana, kun nähdään lopullinen live-esitys ylöspanoineen ja kilpailijoiden päivän kisakunto.

Ensimmäisen semifinaalin kilpailijat esiintymisjärjestyksessä:

1. SUOMI Sandhja - Sing it away
2. KREIKKA Argo - Utopian land
3. MOLDOVA Lidia Isac - Falling Stars
4. UNKARI Freddie - Pioneer
5. KROATIA Nina Kraljic - Lighthouse
6. ALANKOMAAT Douwe Bob - Slow down
7. ARMENIA Iveta Mukuchyan - LoveWave
8. SAN MARINO Serhat - I didn't know
9. VENÄJÄ Sergey Lazarev - You are the only one
10. TSEKKI Gabriela Gunčíková - I stand
11. KYPROS Minus One - Alter ego
12. ITÄVALTA Zoë - Loin d'ici
13. VIRO Jüri Pootsmann - Play
14. AZERBAIDZAN Samra - Miracle
15. MONTENEGRO Highway - The real thing
16. ISLANTI Greta Salóme - Hear them calling
17. BOSNIA JA HERTSEGOVINA Deen & Dalal featuring Ana Rucner & Jala - Ljubav je
18. MALTA Ira Losco - Walk on water

Veikkaukseni semifinaalin tuloslistaksi:

"varmat"
1. Venäjä
2. Alankomaat
3. Unkari
4. Armenia
5. Azerbaidzan
6. Islanti
7. Viro
8. Kreikka


"ehkät"
9. Bosnia ja Hertsegovina
10. Kroatia
11. Tsekki
12. Malta

"eit"
13. Suomi
14. Kypros
15. Montenegro
16. Itävalta
17. Moldova
18. San Marino

Perustelut löytyvät aiemmista blogi-kirjoituksistani.

Kertaus ensimmäisen semifinaalin osallistujista


lauantai 23. toukokuuta 2015

ESC 2015 - Finaaliveikkaus


Lyhyestä virsi kaunis: 

1. Italia
2. Belgia
3. Ruotsi
4. Venäjä.
5. Slovenia
6. Viro
7. Espanja
8. Australia
9. Latvia
10. Azerbaidzan
11. Israel
12. Montenegro
13. Liettua
14. Romania
15. Saksa
16. Kreikka
17. Georgia
18. Albania
19. Serbia
20. Kypros
21. Ranska
22. Norja
23. Itävalta
24. Unkari
25. Puola
26. Armenia
27. Iso-Britannia

torstai 21. toukokuuta 2015

ESC 2015 - Toinen semifinaaliveikkaus


Wienin viisuviikko vaatii verojaan, vaikka olenkin paikkakunnalla vain turistina. Siksipä tämä toinen semifinaaliveikkaukseni onkin hyvin suppea ja keskittyy vain olennaiseen ilman sen kummempia perusteluja. Veikkaan siis esitysten jatkoonpääsymahdollisuuksia ensimmäisestä semifinaalista tutuilla sijoitusarvuutteluilla. Pahoittelen, että energia ei riitä kertomaan, miksi veikkaan kullekin maalle sitä sijoitusta mitä ikinä veikkaankin. Lisäksi totean, että tämä semifinaalia en ole nähnyt livenä paikan päällä, vaan veikkaukseni perustuvat vain Youtubesta kaiken kansan nähtävillä oleviin harjoitusvideoihin.

1. Liettua: Monika Linkyté & Vaidas Baumila - This time
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 6-10

2. Irlanti: Molly Sterling - Playing with numbers
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 1-5

3. San Marino: Michele Perniola & Anita Simoncini - Chain of lights
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 11-16

4. Montenegro: Knez - Adio
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 1-5

5. Malta: Amber - Warrior
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat 11-17

6. Norja: Mørland & Debrah Scarlett - A monster like me
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  1-5

7. Portugali: Leonor Andrade - Há um mar que nos separa
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

8. Tsekki: Marta Jandová & Václav Noid Bárta - Hope never dies
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  6-10

9. Israel: Nadav Guedj - Golden boy
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  6-10

10. Latvia: Aminata - Love injected
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

11. Azerbaidzan: Elnur Hüseynov - Hour of the wolf
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  6-10

12. Islanti: Maria Ólafs - Unbroken
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

13. Ruotsi: Måns Zelmerlöw - Heroes
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  1-5

14. Sveitsi: Mélanie René - Time to shine
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

15. Kypros: John Karayiannis - One thing I should have done
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  11-17

16. Slovenia: Maraaya - Here for you
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  1-5

17. Puola: Monika Kuszynska - In the name of love
Sijoitusveikkaus: Semifnaalin sijat  6-10

Ja yhteenvetona:
1-5 Irlanti, Montenegro, Norja, Ruotsi, Slovenia
6-10 Liettua, Tsekki, Israel, Azerbaidzan, Puola
11-17 San Marino, Portugali, Latvia, Sveitsi, Malta, Islanti, Kypros

tiistai 19. toukokuuta 2015

ESC 2015 - Ensimmäinen semifinaaliveikkaus


Tänään koittaa se totuuden hetki ja selviää onko Eurooppa (ja Australia) suvaitsevainen maanosa. Kehitysvammaisista muodostettu Pertti Kurikan nimipäivät yhtye nousee Itävallassa Wiener Stadthallen näyttävälle esiintymislavalle edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailujen ensimmäisessä semifinaalissa. Kävin eilen seuraamassa paikan päällä hallissa toisen kenraaliharjoituksen, joka on käytännössä sama show joka nähdään tänään suorana lähetyksenä televisiossa 45:ssä maassa. Vain lopputulokset saattavat erota tänään nähtävistä, sillä eiliset kymmenen jatkoonpääsijää arvottiin. Hallissa olijoiden lisäksi show'n näkivät myös kilpailijamaissa istuvat asiantuntijatuomaristot, jotka antoivat eilisten esitysten perusteella omat pisteensä. Ne pisteet ynnätään tänään suoran tv-lähetyksen perusteella äänensä antavien puhelinäänestäjien pisteisiin.

Kilpailun puitteet olivat tietenkin näyttävät. Hienointa oli hallin katossa roikkuvat valorivistöt, jotka mukailivat tämänvuotisen Building bridges logon mutkittelevaa valojanaa ja liikkuivat eri asentoihin. Iso artistilämpiö eli greenroom oli rakennettu hallin takaosaan ja se oli yhdistetty esiintymislavaan koko hallia halkovalla kävelysillalla. Välillä seisomakatsomon yleisö pääsi sillalle bailaamaan ja välillä silta tyhjennettiin muuhun käyttöön. Hieno, teemanmukainen idea. Show'n alkunumero oli vaikuttava, mutta en halua spoilata sitä vielä enempää. Nauttikaa siitä illalla televisiosta, kuten itsekin aion tehdä. Jäin vain hämmästelemään, että jos semifinaalin aloitus on näin komea, niin mitä itävaltalaiset ovatkaan keksineet finaaliin. Pelkästään naisista koostuva juontajakolmikko vaikutti sopivan rennolta, mutta ei mitenkään ikimuistoisen hauskalta. Edellinen voittaja Conchita Wurst toimi green roomin emäntänä ja oli hänkin melko näkyvästi läsnä koko illan ajan.

Artistit esittelevät postikortit olivat hyväntuulisen hauskoja ja itse kilpailijatkin olivat niissä mukana. Jos annoin itseni ymmärtää oikein, postikorttien taustamusiikkina soi itävaltalaisten klassikkosäveltäjien teokset. Ennen postikorttia vilautettiin lavalle pääsyä odottelevia, jännittyneitä artisteja. Mutta sitten illan kilpailijoiden esityksiin...

1. Moldova: Eduard Romanyuta - I want your love
Show potkaistiin käyntiin aika perinteikkäästi. Moldovan edustussävelmä on tavallaan sellainen jonka monet mieltävät "perinteiseksi euroviisuksi" eli discokappale ja vähäpukeisia tanssijoita. Perinteiseen rakkauslaulu-discoiluun on päälleliimattu tämä poliisiteema, joka alkoi vauhdikkaasta takaa-ajo-esikatseluvideosta ja on jatkunut täällä paikan päällä koppalakkeihin pukeutuneissa naikkosissa. Moldovaan on suhtauduttu myös aika ristiriitaisesti, toiset pitävät sitä kliseisenä ja toiset taas kaipaavat kisaan myös tällaisia perinteitä. Itse kuulun jälkimmäiseen koulukuntaan ja minusta huolellisesti koreografioitu esitys toimi hyvin. Uskon että Moldova etenee finaaliin rimaa hipoen, liimalettisestä laulusolistista huolimatta, joka onkin kokonaisuuden heikoin lenkki. Ehkä mikroshortseihin sonnustautuneet naiskonstaapelit pelastavat tilanteen.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

2. Armenia: Genealogy - Face the shadow
Armeniaa edustaa kuusi itsenäisesti uraa luonutta laulusolistia, joista on koostettu tämä yhtye tänne euroviisuihin. Minua ei moinen kilpailulaulanta kiihota ja esityskään ei ollut kiinnostava. Kuusikko seisoskeli lavalla pitkissä koltuissaan. Armenia ei myöskään ole mikään pomminvarma automaattifinalisti, joten tänä vuonna veikkaan karsiutumista.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

3. Belgia: Loic Nottet - Rhythm inside
Belgian ärsyttävän tarttuva rämpätys erottuu kyllä joukosta ja on jo kerännyt aika paljon fanikuntaakin. Vaikka itse en löydäkään tästä itseäni kiinnostavia aineksia, ymmärrän toki että muut löytävät. Esityskin on persoonallinen valkoista hehkuvassa värimaailmassaan ja huolellisesti koreografioitu.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

4. Alankomaat: Trijntje Oosterhuis - Walk along
Yksi iso kysymysmerkki tämä Hollanti. Esittäjä on pitkän linjan ammattilainen ja kuvaus on toteutettu todella persoonallisesti - kokonaisuudessaan yhdellä kamera-ajolla pelottavasta silmälähikuvasta lopun zoomauksiin. Mutta riittääkö kappale saamaan puhelinäänestäjät tarttumaan älylaitteisiinsa? Tuomaristot ehkä arvostanevat Trijntjen ammattitaitoa? No tässä semifinaalissa karsiutuu vain kuusi esitystä, joten ehkä Alankomaat mahtuu finaaliin?
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

5. Suomi: Pertti Kurikan nimipäivät - Aina mun pitää
Ensin positiiviset asiat. Kurikoiden postikortti oli illan sympaattisimpia. Esityksen jälkeen Kurikat saivat raikuvat aplodit. Sitten negatiiviset. Kaikki näiden välissä tapahtunut ei vakuuttanut. Esitys vaikutti sekavalta ja meluisalta, joka vain korostui sotkuisessa kuvauksessa kadottaen biisin viimeisetkin melodianrippeet. Ymmärrän kyllä, että tarkoitus oli korostaa punk-henkeä, mutta uskon vaikutukset ovat enemmän luotaantyöntävät. Laulusolisti Kari Aalto hoiti kyllä oman tonttinsa mallikkaasti, mutta muiden ilmainstrumentointi taustanauhan tahdissa tuo korkeintaan niitä ennustettuja säälipisteitä. Olen edelleen sitä mieltä, että sympaattinen taustatarina ei riitä euroviisumenestykseen, jos kappale on melusaastetta. Uskon suvaitsevaisuuskuplan puhkeavan tänä iltana. Eikä pidä unohtaa, että puolet pisteistä tulee asiantuntijaraadeilta, jotka on ohjeistettu äänestämään musiikillisesti korkeatasoisia esityksiä. On tietenkin riski veikata tässä tilanteessa tällaista, mutta riskejä on otettava ja ei olisi mitään mieltä ennustaa tulevaa kaikkien muiden kanssa samankaltaiseksi. Illalla nähdään olenko suuri euroviisuoraakkeli vai mistään mitään tietämätön ja kaiken kukkuraksi suvaitsematon moukka. Älkää siis pettykö, jos Suomi putoaa.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

6. Kreikka: Maria Elena Kyriakou - One last breath
Kreikka yllätti euroviisufanit valitsemalla pitkästä aikaa balladin bilebiisin sijaan. Taviskatsojat silti tuskin ovat ällikällä lyötyjä tämän melko perinteisen rakkauslaulun edessä. Kaunis Maria Elena esiintyy kuitenkin vakuuttavasti, joten ennustan finaalipaikkaa. Muutenhan kävisi niin, että Kreikka karsiutuisi ensimmäisen kerran euroviisufinaalista semifinaaliaikakaudella. Finaalissa jäänee parempien balladien jalkoihin.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

7. Viro: Elina Born & Stig Rästa - Goodbye to yesterday
Viro kantaa raskasta ennakkosuosikin viittaa, mutta on suoriutunut tehtävästään erinomaisesti ilman ulkomusiikillisia härpäkkeitä. Esittäjät ovat lahjakkaita ja Elina varsin viehkeä ilmestys. Kappale erottuu persoonallisuudellaan edukseen. Heittämällä finaaliin ja sielläkin varmasti sijoittuu, jos nyt ei kuitenkaan ihan voita koko kisaa.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

8. Makedonia: Daniel Kajmakoski - Autumn leaves
Tässä on kyllä yhden sortin tuutulaulu, jossa en näe mitään menestyspotentiaalia. Jos sellaiseksi ei nyt lasketa hauskaa esikatseluvideota (jota kukaan ei muista). Oudot taustakeikkujat vain heikentävät menestysmahdollisuuksia. Eikä solistikaan ole liialla karismalla siunattu, vaikka kiva kaveri onkin. Makedonia on onneksi tottunut karsiutumaan viisufinaalista.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-1

9. Serbia: Bojana Stamenov - Beauty never lies
Serbian vanttera discoqueen tasapainoilee siinä rajamailla onko tämä jo liian camppia Euroopalle. Viisufanithan taputtavat karvaisia käsiään viimeistään biisin loppupuolella, kun kertosäe saa alleen tanakan discokompin ja taustajoukot riisuvat kaapunsa paljastaen niiden alta bilevaatteet. Monet veikkaavat tästä sitä surullisenkuuluisaa "floppaavaa fanisuosikkia", mutta miksei Bojanakin voisi saada niitä sympatiapisteitä. Onhan Euroopassa varmasti yhtä paljon ylipainoisia kuin on kehitysvammaisiakin. Lisäksi kaiken glitterin, campin ja xxl-kokoisen hopeamekon alla on kuitenkin yksi kisan taitavimmista laulajattarista ja oikeasti ihan tarttuva sävelmä.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

10. Unkari: Boggie - Wars for nothing
Unkarin rauhanlaulu on makuuni kovin tylsä, mutta jotenkin on sellainen kutina että tässä on kisan musta hevonen. Kappale jota fanit eivät ole noteeranneet millään tavoin, mutta joka vetoaa tavalliseen kansaan.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

11. Valko-Venäjä: Uzari & Maimuna - Time
Nyt harmittaa, kun Valko-Venäjän mainiona pitämäni kappale näytti ja kuulosti lavalla niin tylsältä. Kaiken kukkuraksi kun olen aiemminkin ollut mielenpiteineni melko yksin, en nyt äkkiseltään keksi syitä miksi joku alkaisi tykkäämään tästä tämän esityksen perusteella.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

12. Venäjä: Polina Gagarina - A million voices
Venäjän Polina todella räjäytti pankin. Ainakin minun pankkini. Miten noin sirosta naisesta voi lähteä tuollainen ääni? Melkein nousin osoittamaan suosiotani seisten. Uskon vakaasti semifinaalivoittoon. Äänestämässäkin kun on monia Venäjälle suotuisia maita. Nyt voitte unohtaa Putinin politiikan ja keskittyä palvomaan Polinaa.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

13. Tanska: Anti Social Media - The way you are
Tanska taitaa olla oman "viisupuntarini" jumbona typeränä stereotyyppisenä Beatles-pastissina (jota Beatles-fanien luulisi pitävän loukkauksena), jonka esittää amerikkalaisista teinileffoista tuttujen koulukiusaajien näköiset tyypit. Mutta tämä blogikirjoitushan ei kerro minun henkilökohtaisista suosikeistani, vaan siitä että yritän veikata jatkoonmenijöitä. Ja kyllähän finaaliin joka vuosi kuuluu yksi tällainen renkutus, joka yleensä tulee vielä Tanskasta. Finaaliin siis mennään kirkkaasti, mutta veikkaan siellä sijoituksen romahtavan jonnekin kahdenkympin jälkeiseen maailmaan.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 1-5

14. Albania: Elhaida Dani - I'm alive
Albaniasta ei paljon ole lapsille kerrottavaa. Sinänsä ihan taitava solisti Elhaidakin näytti jotenkin pliisulta päätämyötäilevässä kampauksessaan. Keskityin lähinnä ihastelemaan taustaprojisointeja, jotka toki muissakin esityksissä ovat ihan yhtä hienoja.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

15. Romania: Voltaj - De la capat (All over again)
Romanian bändi esiintyy ihan ammattitaitoisen rennosti ja sympaattisesti, mutta puoliksi englanniksi laulettu biisinsä ei ehkä vain riitä. Tai voi olla että riittääkin, mutta nyt veikkaan täpärää karsiutumista.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 11-16

16. Georgia: Nina Sublatti - Warrior 
Georgian naissoturin "pane mua"-saappaat ja kimmeltävät mikroshortsit veivät osan mielenkiinnostani, mutta havaitsin kuitenkin hänen laulavan hyvin dramaattisen viisunsa. Jotenkin vain tuli tunne, että saattaa niukin naukin ponnistaa finaaliin tältä viimeiseltä esiintymispaikalta. Georgia tai Romania, se jää nähtäväksi.
Sijoitusveikkaus: Semifinaalin sijat 6-10

Yhteenveto:
1-5 Belgia, Viro, Venäjä, Tanska, Unkari
6-10 Moldova, Alankomaat, Kreikka, Serbia, Georgia
11-16 Suomi, Armenia, Makedonia, Albania, Valko-Venäjä, Romania

Esitysten jälkeen oli tietenkin luvassa kertaus, johon nykyään delegaatiot saavat itse valita sen kohdan joka katkelmassa kuullaan. Suomen kohdalla hämmästelin valintaa. Tai jos tarkoitus oli korostaa entisestään sitä, että Suomen kappale on rämisevää punkkia vailla melodianhäivääkään, niin sitten ymmärrän. Serbialta vastaavasti katkelmaan oli valittu se räjähtävin kohta, jossa kappale muuttuu pitkän balladialun jälkeen discoksi. Jäin miettimään, miksi kappaleessa on niin pitkä balladialku, jos halutaan korostaa sen olevan discobiisi. Varsinaista väliaikanumeroa ei show'ssa nähty, vain pari hassunhauskaa ennakkoon kuvattua filmiä. Toisessa erilaiset eläimet seikkailivat Wienissä ja toinen keskittyi "Australian viisuhistoriaan". Muutenkin Australia oli tiukasti läsnä juonnoissa: "Europe and AUSTRALIA start voting now" tai "Good night Europe and good morning AUSTRALIA". Jännittävää ja nautinnollista semifinaali-iltaa.

PS. Heilutin hallissa Suomen lippua, vaikka puinen lipunvarteni takavarikoitiinkin turvatarkastuksessa. 12 pistettä Pertille, Karille, Samille ja Tonille.