Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thomas G:son. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thomas G:son. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Georgia




Georgia teki ensiesiintymisessä euroviisuissa Helsingin kisoissa 2007. Pyörin silloin pressikeskuksessa akkreditoituneena "(tyhjän)toimittajana" ja Georgian promootiokoneisto pyöri hurjana. Muistan hämärästi jossain Georgia delegaation järjestämissä bileissä lipittäneeni "myrkkyviiniksikin" mainittua juomaa. Ahnaat journalistit pyörivät Georgian pressipöydän ympärillä kuin herhiläiset hamstraamassa promo-cd-levyjä tai Georgian lippuja. Mikään ei tuntunut riittävän: "What about those t-shirts...?" Työ palkittiin ja Georgian edustaja Sopho Khalvashi eteni Helsingin euroviisufinaaliin. Tehtävä oli viisuhistorian vaativin, sillä Helsingissä oli viimeistä kertaa käytössä yhden semifinaalin taktiikka ja kymmenestä finaalipaikasta kisaili huikeat 28 laulua.

Jatkossakin Georgia on menestynyt euroviisuissa ihan kohtalaisesti. Finaaliin on päästy aina, kun he ovat lähettäneet kunnollisen kappaleen. Mukanakin ollaan oltu joka vuosi, paitsi vuonna 2009 jolloin he vetivät EBU:n suosituksesta valitsemansa edustajan pois kisasta. He olisivat halunneet esittää Moskovan viisuissa discokappaleen "We don't wanna put in", mutta biisi tulkittiin presidentti Putinia kritisoivaksi sanaleikiksi.

Nika Kocharov & Young Georgian Lolitaz - Mignight gold

Tänä vuonna Georgia lyö jälleen lekkeriksi ja lähettää Tukholmaan sekavaa indierockia. Laulusolisti Nika Kocharovin taustayhtye Young Georgian Lolitaz ei sekään valitettavasti ole nimensä mukainen, joten kokonaisuus ei tarjoile edes silmänruokaa. Nuoret georgilaiset lolitat ovat itse asiassa kolme miestä Gia Iashvili (basso), Nick Davitashvili (koskettimet) ja Dima Oganesian (rummut). Kvartetti onkin ensimmäinen kokonaan miehistä koostuva georgialainen euroviisuedustusporukka.

Yhtye valittiin Georgian edustajaksi sisäisesti, mutta valinnan jälkeen heille etsittiin edustussävelmä avoimen sävellyskilpailun kautta. Ehtoina oli kuitenkin, että biisin pitää olla Young Georgian Lolitazin tyyliin sopivaa indierockia. Voittaja valittiin viiden ehdokkaan joukosta julkisessa karsinnassa. "Mignight gold" on jo tyylillisesti musiikkia, josta en ymmärrä mitään, mutta samalla myös epäilen ettei kyseinen melusaaste avaudu monelle muullekaan kertakuulemalta. Monien yllätykseksi georgialainen Kote Kalandadze on saanut kappaleen sävellystyöhön apua Ruotsista, euroviisuihin erikoistuneelta hittinikkarilta Thomas G:sonilta. Protestiäänillä on kuitenkin ennenkin menty finaaliin, joten Georgian menestys on iso kysymysmerkki. Riippuu siitä, kuinka monta eurooppalaista indierokkaria istuu lauantai-iltana katsomassa euroviisuja.


tiistai 5. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Kypros



Kypros on ollut mukana Eurovision laulukilpailuissa sinnikkäästi vuodesta 1981 lähtien, vaikka kovin suurta menestystä heille ei olekaan siunaantunut. Topten-sijoituksia on kuitenkin ihan kivasti ja viidenneksi Kypros on sijoittunut kolmesti (1982, 1997 ja 2004). Poissaolojakaan ei ole pahemmin. Vuonna 1988 heidän kappaleensa vetäytyi kisasta viime metreillä, koska paljastui että samainen "Thimame"-kappale oli kisannut Kyproksen euroviisukarsinnoissa jo vuonna 1984. Vuonna 2001 kisat jäivät väliin edellisvuosien heikon menestyksen vuoksi ja vuonna 2014 vedottiin monien muiden nyky-Euroopan maiden tavoin rahapulaan. Finaalipaikkakaan ei Kyprokselle koskaan itsestäänselvyys ja vuonna 2004 alkaneiden semifinaalien jälkeen se on karsiutunut jatkosta kuusi kertaa.

Minus One - Alter ego

Viime vuonna Kypros pääsi kuitenkin finaaliin ja nyt finaalipaikkaa haetaan radioystävällisellä rockilla. Kyproksen yleisradio kutsui suoraan edustajakseen Minus One -yhtyeen, joka sijoittui vuoden 2015 Kyproksen euroviisukarsinnoissa kolmanneksi. Bändin muodostavat laulusolisti Francois Micheletto, kitaristi Harrys Pasi, kitaristi Constantinos Amerikanos, basisti Antonis Loizides ja rumpali Christopher Ioannides alis Chris J. Ranskalaiset sukujuuret omaavat laulaja Francois kisaa muuten parhaillaan myös Ranskan The Voice -kilpailussa.

Coverbändinä uransa aloittanut Minus One on viime vuosina kynäillyt myös omia kappaleita, mutta euroviisukappaleen tekoon avuksi hälyytettiin ruotsalainen viisukonkari Thomas G:son. 48-vuotias Gustafsson on hankkinut viisukannuksensa kynäilemällä edustussävelmiä kotimaansa lisäksi Norjalle, Tanskalle, Espanjalle ja Georgialle, kirkkaimpana tähtenään euroviisuvoitto vuodelta 2012 (Loreen: "Euphoria"). Tänä vuonna G:son on ollut mukana myös Georgian rockahtavan kappaleen tekemisessä. Eri maiden karsintoihin G:son on säveltänyt kymmeniä kappaleita ja onpa hänen teoksiaan kuultu suomenkin euroviisukarsinnoissa.

Myöskään plagiaattisyytökset eivät ole G:sonille vieraita. Vuonna 2001 Ruotsin edustuskappaletta syytettiin kopioksi Belgian vuoden 1996 euroviisusta ja asian selvittelemisessä tarvittiin käteissuoritus. Tänä vuonna Kyproksen "Alter ego" -nimisen edustussävelmän väitetään muistuttavan The Killers -yhtyeen hittiä "Somebody told me". Itse kuulen yhdessä kertosäkeen kohdassa mielleyhtymän G:sonin viime vuonna Ruotsin karsintoihin tekemään kappaleeseen "Möt mig i gamla stan" (es. Magnus Carlsson), mutta itsensä plagioimisesta ei varmaan nosteta syytteitä. Plagiaatti tai ei, Kyproksen geneerinen, valmiiksi pureskeltu ja ruotsalaisen schlagerkoneiston läpi mankeloitu radiorock ei mielestäni ole se salainen ase, jossa euroviisuissa saalistetaan pisteitä. Finaalipaikka voi olla työn ja tuskan takana.


Onko Kyproksen kappale kopio The Killers -yhtyeen kappaleesta "Somebody told me"?