lauantai 30. tammikuuta 2010

Suomi 2010: Finaalin kenraaliharjoitus

2010 Suomi: Finaali kenraaliharjoitus

Suomen karsinnan finaalin näyttämönä toimii toistamiseen Tampereen Messu- ja urheilukeskus eli tuttavallisemmin Pirkka-halli, mutta viime vuodesta poiketen tapahtumahallina toimii suurempi A-halli. Puitteet vaikuttavat varsin näyttäviltä ja uskon, että televisiossa tila on edukseen. Alkukarsinnoista tuttu kolmion muotoinen estradi on saanut reunoilleen jatketta, mutta luulen että esiintyjät eivät voi käyttää sitä hyväkseen. Varsinainen esiintymislava on kytketty samassa tilassa olevaan artistien “greenroomiin” pitkällä catwalk-sillalla, jonka keskivaiheilla on juontajien juontopiste. Istumapaikkoja on aika runsaasti ja luulen, että täyteen ei tätä hallia saada, mutta ehkä kamerat eivät kuvaa tyhjiä takakatsomoita. Artistien “greemroomissa” on jokaiselle finaaliseurueelle omat pyöreät pöydät, joita reunasta mustavalkoiset tuolit. Keskellä “greenroomia” pyörii iso Eurovision-pallo.

Lähetyksen avaa Sami Hintsanen, joka esittää kenraaliharjoituksessa tuntemattomaksi jääneen kappaleen (Hintsanen ei ollut harjoituksessa paikalla). Juontajat jatkavat show’ta lähetystä pääestradilta. Jaanalla on yllään valkoinen kullalla koristeltu polvipituinen mekko ja Peltsillä kiiltävä musta puku. Itse asiaan päästään nopeasti ja Tarja Kulhon postikorteista on luovuttu ja tilalla on yksinkertaisen tyylikkäät ja informatiiviset postikortit.

Ensimmäisenä esiintyvän Maria Lundin esitys on täsmälleen sama, kuin alkukarsinnassakin, mutta alkukarsinnan tuoreus ja rentous tuntuvat kadonneen ja esiintyminen tuntuu harjoitellulta. Pientä teknistä ongelmaa oli Marian ryhmän mikrofooneissa, mutta en tiedä kuuluvatko ne kotikatsomoihin ja ehkä ne saadaan korjattua suoraan lähetykseen. Marian esityksen jälkeen Jaana ja Peltsi “vitsailevat” kadonneesta Viisuavaimesta eli euroviisujen uudesta kiertopalkinnosta, joka on näyttää nyt kadonneen. Antti Kleemola on ilmeisesti lukenut viisufanien kommentteja sillä esitystä on hienosäädetty lopun osalta. Loppuhuipennuksen kohdalla Antti astuu reilusti pianonsa takaa esille eikä enää palaa soittamaan loppunuotteja. Laulu soi turvallisen upeasti vaikkakin solistin mikrofoni on saliäänen osalta rahtusen liian kovalla. Antin esityksen jälkeen alkaa karsintojen punaisena lankana toimiva sketsikuvio, jossa Jaana ja Peltsi metsästävät anastettua viisuavainta poliisiautolla ristiin rastiin Helsinkiä ajellen. Ensimmäisenä syytetyn penkille joutuu Fredi, mutta matka jatkuu vihjeiden perusteella Marika Krookin luokse.

Kolmantena on vuorossa Linn, jonka esitys on täsmälleen sama kuin alkukarsinnassakin. Nyt laulu tuntuu luistavan paremmin, kuin aikaisemmin. Marika Krook antaa jälleen uuden vihjeen postikortissa, joka kuuluu “Tipi-tii”. Neljäntenä on esiintymisvuorossa Pentti Hietanen. Hänenkin esityksensä on sama, mutta Katja Aakkula on vaihtunut Inga Suliniin. Myös osa taustarouvien iltapuvuista on erilaisia. Marionia tentattuaan Jaana lähetetään Marjatta Leppäsen puheille. Viidentenä esiintyy Heli Kajo, jonka esitys on sama asuja myöten, mutta lauluun on tullut vielä lisää varmuutta. Väsynyt kiertoajelu jatkuu Helin esityksen jälkeen Marjatan antaman vihjeen kautta eteenpäin. Niin päästään numerolla kuusi esiintyvän Nina Lassanderin Hovimäelle. Ihan kuin Ninan mekko ja kampaus olisivat nähneet jonkin asteisen nuorennusleikkauksen, mutta suurilta osin esitys koreografioineen on alkukarsinnan esityksen kaltainen.

Pökkelöiltä Jarkolta ja Lauralta viisuavainta tivattuaan Jaana ja Peltsi näyttävät luovuttavan etsimisen ja siitä päästä Amadeuksen esitykseen, joka kokenut totaalisen nuorennusleikkauksen asujen osalta. Tanssijoilla on siniset farkut ja eriväriset kultakirjaillut topit sekä vyötäisille kiedotut huivit. Viulua soittavalla Miritsalla on valkokultainen mekko ja kamerat löytäneellä Amadeuksella itsellään mustat farkut ja valkoinen paita. Tanssitaidottomasta Gilda-siskosta on luovuttu kokonaan. Amadeuksen hienon esityksen jälkeen Jaana ja Peltsi palaavat halliin muka-viisuavaimen-metsästysreissultaan luovuttaen päällystakkinsa. Tosin lähetyksen alussa Jaanalla oli kiharat hiukset, viisuavaimen metsästyksessä suorat ja nyt jälleen kiharat.

Tästä päästään Sister Twisterin vauhdikkaaseen show’hun, joka on kaikkine liekkeineen alkukarsinnan kaltainen. Ainakin nyt kenraalissa Elinin laulu tuntuu takkuavan enemmän, kuin aikaisemmissa esityksissä, mutta kenties fiilis paranee suoraan lähetykseen. Seuraavaa esitystä odotellessa Jaana ja Peltsi kertovat yksityiskohtia ensi kevään euroviisukarsinnoista ja mainitsevat, että avoin kilpailu järjestetään aikaisempaa laajempana ja että Tangomarkkinoiden voittaja saa automaattisesti paikan Suomen euroviisukarsintojen alkuerissä. Ennen viimeisenä esiintyvää Kuunkuiskaajia Jaana ja Peltsi mainostavat euroviisukokoelma-cd:tä. Alkukarsinnan esitystä muistuttavan Kuunkuiskaajien esityksen jälkeen aikaa lähetyksen alusta on kulunut noin tunti.

Biisikertauksen jälkeen muistellaan insestissä Norjan viisuhistoriaa ja sitten lavan valtaa MikkoLeppiniemi orkestereineen. Upean tanssijoilla ryyditetyn big band show-numeron jälkeen voin kuvitella kansan urputtavan lehdissä, kuinka Mikko Leppilampi olisi pitänyt valita Suomen edustajaksi. Yllättävän hyvä laulaja kaiken lisäksi tuo Mikko ja koko iso bändi veti livenä illan tähän asti parhaan musiikillisen elämyksen. Ennen superfinalistien selviämistä otamme ikävä kyllä vielä kerran yhteyden Norjan Trineen ja Oddvariin. Kuvitteelliset superfinalistit olivat Antti Kleemola, Linn ja Pentti Hietanen. Toisia esityksiä odotellessa haastatellaan kommentaattori-nimikkeellä esiteltyä Marco Bjurströmiä, mutta kysymyksiä ei paljastettu vielä kenraaliharjoituksissa. Salaisuuden verho siirtynee vasta suorassa lähetyksessä. Kuvitteelliset superfinalistit eivät päässeet kenraaliharjoituksessa uudelleen lavalle, joten siirrymme suoraan Alexander Rybakin väliaikaesitykseen. Kolmen taustaviulistin kanssa esiintynyt Alexander esittää potpurin, joka sisältää hänen uuden kappaleensa “Europe skies” sekä voittoisan “Fairytale”-viisun. Ennen voittajan julkistusta kutsutaan Marco Bjurström luovuttamaan Viisukuppilan fanipalkinto ja katsotaan insertissä voittajien tuuletuksia vuosien varrelta LT Unitedin viisuhitin soidessa taustalla. Viisuavaimen etsintäkin saadaan päätökseen, vaikka useat varmaan jo ehtineet unohtaa koko jupakan. Jätetään nyt syyllinenkin paljastamatta, että jää jotain jännitettävää suoraan lähetykseen.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Suomi 2010: 3. alkukarsinnan kenraaliharjoitus kuvasatoa












Suomi 2010: 3. alkukarsinnan kenraaliharjoitus

MARIA LUND

Maria on pukeutunut kauniiseen valkoiseen, 1950-luvun tyyliseen kellohameeseen, jossa on siniset somisteet ja vastaavasti kaksi taustatyttöä ovat sinisissä, valkosomisteisissa mekoissaan. Kolmen tytön lisäksi lavalla on kolme laulavaa ja tanssivaa poikaa puvuissaan. Tanssi oli todella vahvana elementtinä esityksessä ja liikettä riitti jokaiseen hetkeen. Laulu luisti samaan tapaan, kuin levyversiossakin, vaikka taustakuorot olivat suuremmassa roolissa. Mukana oli myös taputuksia. Kokonaisuus oli valloittavan upea ja pidän jatkopaikkaa varmempana, kuin paljon puhuttujen Eläkeläisten vastaavaa.

OSMO IKONEN

Esityksen alussa Osmo seisoo kosketinsoittimensa takana, mutta onneksi tulee ennen pitkää esiin ja lavan etureunaan. Yllään hänellä on mustat, kiiltävät housut ja musta jakku. Taustaryhmässä laulavilla Osmon kolmella siskolla on yllään valkoiset paljettitunikat ja kiiltävät leggingsit. Esityksen lopussa koko ryhmä intoutuu jopa yhteisliikuntaan, joka muistuttaa sivuhypyissään suuresti Signmarkin viimevuotista koreografiaa. Laulullisesti esitys on luonnollisesti tasokas, mutta jotenkin kappale on turhan vaatimaton jatkoon.

KUUNKUISKAAJAT

Kuunkuiskaajien esitys alkoi tummalta lavalta, valonaan vain taustalle heijastettu kuutamo ja lattialle harsomytyn päälle asetetut jouluvalot. Valoa tulee lisää paljastaen takana seisovan taustaryhmän. Koko esityksen ajan itse tuttuihin valkoisiin mekkoihin sonnustautuneet Kuiskaajat seisovat samoissa asemissaan, mutta taustaryhmä intoutuu välisoitossa tanssiinkin. Laulullisesti esitys on erinomainen ja kappalekin alkaa vähän parantaa asemiaan livenä nähtynä. Tytöissä riittää kuitenkin lavasäteilyä ja karismaa.

LINN

Linnin esitys oli illan suurin pettymys. Tunnelma oli jännitteinen ja stabiili. Koko esityksen alkupuoliskon Linn seisoo paikoillaan lavan takareunassa paikoillaan ja puolivälin tienoilla hän ottaa muutaman askeleen eteenpäin. Siinä on lavaliikehdinnät. Muutamaa vaatimatonta pyroefektiä lukuun ottamatta esitys ei tempaa mukaansa. Jonkin asteista jännitystä on myös nuoressa laulajattaressa havaittavissa – saa nähdä miten käy suorassa lähetyksessä. Tällä esityksellä en toivo enkä usko jatkopaikan olevan mahdollinen, elleivät ne kuuluisat rantaruotsalaiset tälläkin kertaa yllätä.

ELÄKELÄISET

Eläkeisviisikko on asettunut kahdesta pöydästä kootun tiskin taakse istumaan, lukuun ottamatta rumpupatteriston takana istuvaa rumpalia. Kahdella eläkeläisellä on kosketinsoittimet, jotka mitä ilmeisemmin ovat jotain romuttamotavaraa – niin kalsan kohtelun ne saavat osakseen välisoiton soolossa. Muuten kaikki esiintyjät istuvat koko esityksen ajan paikoillaan, paitsi hanuristi välillä lähtee sooloilemaan ja toinen kosketinsoittaja pahoinpitelee sen instrumenttinsä soittimen päällä hyppien. Taustarekvisiitaksi on raahattu kaappikello, jonka viisarit pyörivät vinhaa vauhtia. ”Huumorintajuinen” Suomen kansa äänestänee Eläkeläiset jatkoon.

100-prosenttisen varmat finalistit: MARJA LUND & ELÄKELÄISET
Kolmas finalisti: KUUNKUISKAAJAT (tai LINN suomenruotsalaisten äänillä)
Villi kortti: OSMO IKONEN

YLEISTÄ KARSINTALÄHETYKSESTÄ:

Väli-inserteissä tutustutaan euroviisuissa kilpailleisiin maailmantähtiin sekä eroottisimpiin esityksiin. Ohjelman lopussa, tämän alkukarsinnan tulosten jälkeen avataan kirjekuori joka sisältää YLE:n ”villin kortin” saajan nimen ja tuosta onnekkaasta kymmenennestä finalistista esitetään puolen minuutin katkelma. Lopuksi kaikki 10 finalistia vielä listataan ruudulle.

Suomi 2010: 3. alkukarsinnan lehdistötilaisuus



Eläkeläiset

Osmo Ikonen taustajoukkoineen


Maria Lund taustajoukkoineen


Kuunkuiskaajat


Linn & Sebastian

Suomi 2010: 3. alkukarsinnan esiintyjät

MARIA LUND - laulu

Saara Lehtonen - taustalaulu, tanssi
Eeva Markkinen - taustalaulu, tanssi
Mauri Heiska - taustalaulu, tanssi
Jani Rasimus - taustalaulu, tanssi
Harri Jylhä - taustalaulu, tanssi

OSMO IKONEN - laulu, koskettimet

Aili Ikonen - taustalaulu
Tuuli Ikonen - koskettimet, taustalaulu
Heini Ikonen - basso, taustalaulu
Petteri Sariola - kitara, taustalaulu
Jyri Sariola - rummut, taustalaulu

KUUNKUISKAAJAT

Johanna Virtanen - laulu
Susan Aho - laulu, haitari
Maria Baric - viulu
Aki Eronen - taustalaulu
Antti Koivula - taustalaulu

LINN - laulu

Sebastian Holmgård - kitara, taustalaulu
Henrik Sundström - basso
Jonathan Fagerström - rummut
Christine Sten - taustalaulu
Ilona Wiksten - taustalaulu

ELÄKELÄISET

Kristian Voutilainen - rummut, laulu
Martti Waris - basso, laulu
Lassi Kinnunen - haitari, laulu
Petteri Halonen - urut, laulu
Onni Waris - urut, laulu

perjantai 15. tammikuuta 2010

Suomi 2010: 2. alkukarsinnan kenraaliharjoitus kuvasatoa


Monday


Antti Kleemola


Heli Kajo


Veeti Kallio


Sister Twister

Suomi 2010: 2. alkukarsinnan kenraaliharjoitus

MONDAY

Monday esiintyi tutuiksi tulleissa valkoisissa puvuissaan perinteisen rockbändi-esityksen. Viisijäseninen yhtye oli saanut vahvistuksekseen yhden taustalaulajan (Antti Pitkäjärvi). Sania rahtusen muistuttava solisti Salla Lehtinen löysi kamerat hyvin, mutta muuten liikehdintä oli hänellä - kuten koko yhtyeellä - aika stabiilia kävelyä. Energia puuttui. Gary pääsi kitarasoolon aikana leikkimään kitarasankaria, kuten yhtyeen keulakuvan tehtäviin kuuluu. Pyrotekniikkaa oli käytetty myös runsaasti sähikäisistä liekinheittimiin. Jotenkin kokonaisuus jätti vain kylmäksi ja uskon, että Monday on illan ainoa varma putoaja.

ANTTI KLEEMOLA

Antti Kleemola vakuutti koko kappaleen ajan vahvalla laulusuorituksellaan. Myös kamerat löytyivät kivasti pianonsa takana istuvan Antin sivuvilkaisuihin. Vahva taustakuoro oli sijoitettu savupilven taakse lavan takareunaan, mutta Hanna-Riikka Siitosen ääntä ei saatu tarpeeksi taka-alalle. Antin esitys oli ehdottomasti illan tunteikkain ja nosti ihon kananlihalle ja kyyneleet silmäkulmiin. Lopun nostatuksissa Antti nousi yllättäen jalkeille ja se oli omiaan tehostamaan kokonaisuuden vahvuutta. En voi kuin ihmetellä, jos tämä show ei uppoa suomalaisiin. Alan jo uumoilla superfinaalipaikkaa.

HELI KAJO

Hurmaava Heli kertoi jännittävänsä kovasti illan suoraa lähetystä ja surkutteli myös omaa suoritustaan harjoituksissa, mutta hienosti hän kokosi itsensä ja sai silminnähden voimaa kenraaliharjoituksen pienestä toimittajayleisöstä. Mitä tyttö ammentaakaan suoran lähetyksen studioyleisöstä! Esitys oli hauskan kepeä. Aluksi Heli seisoo upeassa asussaan mikrofonistandin
takana ja taustakuoro keinahtalee taaemmalla, mutta kappaleen edetessä päästään todistamaan ihanaa yhteisketkutusta ja Helin omaakin show'ta lavan etualalla. Pienellä lisäpotkulla uskoisin finaalipaikan urkenevan.

SISTER TWISTER

Sister Twisterin esityksessä kuusi nuorta naista täyttivät lavan upeasti, vaikka jotain supersuloista kotikutoisuuttakin oli poseerauskoreografiassa. Kaikki oli huolella harjoiteltua, mutta pientä rentoutta toivoisi lisää. Kovin katu-uskottava ei näiden rokkigimmojen show vielä ollut, mutta pitää muistaa myös heidän nuori ikänsä. Hienosti tytöt kuitenkin klaarasivat
laulun ja moninaiset liikehdinnät ja lisämausteeksi taustalle räiskittiin jos jonkinnäköistä tähtisadetta ja liekkiä. Jos ne suomenruotsalaiset ovat niin kovia euroviisufaneja, kuin puhutaan, ei finaalipaikka ole mahdoton.

VEETI KALLIO

Veetin lavaylöspano oli illan suurin pettymys. Taustalla hänellä oli kaksi seksikästä kissaa, jotka kuitenkin huojahtelivat koko esityksen ajan mikkiständiensä takana. Veetikin pettymyksekseni seisoi koko show'n ja paikallaan, eikä (kuten odotin) lähtenyt c-osan kohdalla liikkeelle. Onhan miehellä karismaa ja lauluääntä, mutta jotenkin kylmäksi jätti. Jotenkin luulen tämän SILTI pääsevän finaaliin, sillä toisille äänestäjille tuo äijäkarisma ja ääni riittävät.

VILLI FINAALIVEIKKAUS (osittain toive):

KALLIO - KLEEMOLA - KAJO

Kajo saattaa vaihtua Sister Twisteriin?