lauantai 30. tammikuuta 2010

Suomi 2010: Finaalin kenraaliharjoitus

2010 Suomi: Finaali kenraaliharjoitus

Suomen karsinnan finaalin näyttämönä toimii toistamiseen Tampereen Messu- ja urheilukeskus eli tuttavallisemmin Pirkka-halli, mutta viime vuodesta poiketen tapahtumahallina toimii suurempi A-halli. Puitteet vaikuttavat varsin näyttäviltä ja uskon, että televisiossa tila on edukseen. Alkukarsinnoista tuttu kolmion muotoinen estradi on saanut reunoilleen jatketta, mutta luulen että esiintyjät eivät voi käyttää sitä hyväkseen. Varsinainen esiintymislava on kytketty samassa tilassa olevaan artistien “greenroomiin” pitkällä catwalk-sillalla, jonka keskivaiheilla on juontajien juontopiste. Istumapaikkoja on aika runsaasti ja luulen, että täyteen ei tätä hallia saada, mutta ehkä kamerat eivät kuvaa tyhjiä takakatsomoita. Artistien “greemroomissa” on jokaiselle finaaliseurueelle omat pyöreät pöydät, joita reunasta mustavalkoiset tuolit. Keskellä “greenroomia” pyörii iso Eurovision-pallo.

Lähetyksen avaa Sami Hintsanen, joka esittää kenraaliharjoituksessa tuntemattomaksi jääneen kappaleen (Hintsanen ei ollut harjoituksessa paikalla). Juontajat jatkavat show’ta lähetystä pääestradilta. Jaanalla on yllään valkoinen kullalla koristeltu polvipituinen mekko ja Peltsillä kiiltävä musta puku. Itse asiaan päästään nopeasti ja Tarja Kulhon postikorteista on luovuttu ja tilalla on yksinkertaisen tyylikkäät ja informatiiviset postikortit.

Ensimmäisenä esiintyvän Maria Lundin esitys on täsmälleen sama, kuin alkukarsinnassakin, mutta alkukarsinnan tuoreus ja rentous tuntuvat kadonneen ja esiintyminen tuntuu harjoitellulta. Pientä teknistä ongelmaa oli Marian ryhmän mikrofooneissa, mutta en tiedä kuuluvatko ne kotikatsomoihin ja ehkä ne saadaan korjattua suoraan lähetykseen. Marian esityksen jälkeen Jaana ja Peltsi “vitsailevat” kadonneesta Viisuavaimesta eli euroviisujen uudesta kiertopalkinnosta, joka on näyttää nyt kadonneen. Antti Kleemola on ilmeisesti lukenut viisufanien kommentteja sillä esitystä on hienosäädetty lopun osalta. Loppuhuipennuksen kohdalla Antti astuu reilusti pianonsa takaa esille eikä enää palaa soittamaan loppunuotteja. Laulu soi turvallisen upeasti vaikkakin solistin mikrofoni on saliäänen osalta rahtusen liian kovalla. Antin esityksen jälkeen alkaa karsintojen punaisena lankana toimiva sketsikuvio, jossa Jaana ja Peltsi metsästävät anastettua viisuavainta poliisiautolla ristiin rastiin Helsinkiä ajellen. Ensimmäisenä syytetyn penkille joutuu Fredi, mutta matka jatkuu vihjeiden perusteella Marika Krookin luokse.

Kolmantena on vuorossa Linn, jonka esitys on täsmälleen sama kuin alkukarsinnassakin. Nyt laulu tuntuu luistavan paremmin, kuin aikaisemmin. Marika Krook antaa jälleen uuden vihjeen postikortissa, joka kuuluu “Tipi-tii”. Neljäntenä on esiintymisvuorossa Pentti Hietanen. Hänenkin esityksensä on sama, mutta Katja Aakkula on vaihtunut Inga Suliniin. Myös osa taustarouvien iltapuvuista on erilaisia. Marionia tentattuaan Jaana lähetetään Marjatta Leppäsen puheille. Viidentenä esiintyy Heli Kajo, jonka esitys on sama asuja myöten, mutta lauluun on tullut vielä lisää varmuutta. Väsynyt kiertoajelu jatkuu Helin esityksen jälkeen Marjatan antaman vihjeen kautta eteenpäin. Niin päästään numerolla kuusi esiintyvän Nina Lassanderin Hovimäelle. Ihan kuin Ninan mekko ja kampaus olisivat nähneet jonkin asteisen nuorennusleikkauksen, mutta suurilta osin esitys koreografioineen on alkukarsinnan esityksen kaltainen.

Pökkelöiltä Jarkolta ja Lauralta viisuavainta tivattuaan Jaana ja Peltsi näyttävät luovuttavan etsimisen ja siitä päästä Amadeuksen esitykseen, joka kokenut totaalisen nuorennusleikkauksen asujen osalta. Tanssijoilla on siniset farkut ja eriväriset kultakirjaillut topit sekä vyötäisille kiedotut huivit. Viulua soittavalla Miritsalla on valkokultainen mekko ja kamerat löytäneellä Amadeuksella itsellään mustat farkut ja valkoinen paita. Tanssitaidottomasta Gilda-siskosta on luovuttu kokonaan. Amadeuksen hienon esityksen jälkeen Jaana ja Peltsi palaavat halliin muka-viisuavaimen-metsästysreissultaan luovuttaen päällystakkinsa. Tosin lähetyksen alussa Jaanalla oli kiharat hiukset, viisuavaimen metsästyksessä suorat ja nyt jälleen kiharat.

Tästä päästään Sister Twisterin vauhdikkaaseen show’hun, joka on kaikkine liekkeineen alkukarsinnan kaltainen. Ainakin nyt kenraalissa Elinin laulu tuntuu takkuavan enemmän, kuin aikaisemmissa esityksissä, mutta kenties fiilis paranee suoraan lähetykseen. Seuraavaa esitystä odotellessa Jaana ja Peltsi kertovat yksityiskohtia ensi kevään euroviisukarsinnoista ja mainitsevat, että avoin kilpailu järjestetään aikaisempaa laajempana ja että Tangomarkkinoiden voittaja saa automaattisesti paikan Suomen euroviisukarsintojen alkuerissä. Ennen viimeisenä esiintyvää Kuunkuiskaajia Jaana ja Peltsi mainostavat euroviisukokoelma-cd:tä. Alkukarsinnan esitystä muistuttavan Kuunkuiskaajien esityksen jälkeen aikaa lähetyksen alusta on kulunut noin tunti.

Biisikertauksen jälkeen muistellaan insestissä Norjan viisuhistoriaa ja sitten lavan valtaa MikkoLeppiniemi orkestereineen. Upean tanssijoilla ryyditetyn big band show-numeron jälkeen voin kuvitella kansan urputtavan lehdissä, kuinka Mikko Leppilampi olisi pitänyt valita Suomen edustajaksi. Yllättävän hyvä laulaja kaiken lisäksi tuo Mikko ja koko iso bändi veti livenä illan tähän asti parhaan musiikillisen elämyksen. Ennen superfinalistien selviämistä otamme ikävä kyllä vielä kerran yhteyden Norjan Trineen ja Oddvariin. Kuvitteelliset superfinalistit olivat Antti Kleemola, Linn ja Pentti Hietanen. Toisia esityksiä odotellessa haastatellaan kommentaattori-nimikkeellä esiteltyä Marco Bjurströmiä, mutta kysymyksiä ei paljastettu vielä kenraaliharjoituksissa. Salaisuuden verho siirtynee vasta suorassa lähetyksessä. Kuvitteelliset superfinalistit eivät päässeet kenraaliharjoituksessa uudelleen lavalle, joten siirrymme suoraan Alexander Rybakin väliaikaesitykseen. Kolmen taustaviulistin kanssa esiintynyt Alexander esittää potpurin, joka sisältää hänen uuden kappaleensa “Europe skies” sekä voittoisan “Fairytale”-viisun. Ennen voittajan julkistusta kutsutaan Marco Bjurström luovuttamaan Viisukuppilan fanipalkinto ja katsotaan insertissä voittajien tuuletuksia vuosien varrelta LT Unitedin viisuhitin soidessa taustalla. Viisuavaimen etsintäkin saadaan päätökseen, vaikka useat varmaan jo ehtineet unohtaa koko jupakan. Jätetään nyt syyllinenkin paljastamatta, että jää jotain jännitettävää suoraan lähetykseen.

1 kommentti:

  1. Kiitos loistavan hauskoista kommenteista paikan päältä! "Tanssitaidoton Gilda-sisko" :D No niihän tuo olikin! Joutikin mennä.

    Kyllä tässä jännelmät kasvaa, aijai!

    VastaaPoista