maanantai 1. helmikuuta 2010

Suomi 2010: Tulokset



Suomen karsinta on saatu onnellisesti päätökseen ja edustussävelmämme Oslossa on

KUUNKUISKAAJAT: Työlki ellää

Blogisti on äärimmäisen onnellinen valinnasta, vaikka ihan karsintarupeaman alussa kyseinen esitys ei ykkössuosikeihini kuulunutkaan. Kolmesta viimeisen vaiheen superfinalistista tämä oli kuitenkin ehdottomasti paras vaihtoehto. Nina Lassanderin esitys oli tyylikäs ja hän lauloi hyvin, mutta itse kappale oli liian vaisu. Eläkeläisistä nyt ei kannata puhua enää mitään.

Nyt pari yötä valinnan päälle nukkuneena alan jopa pitää Kuunkuiskaajien kappaleesta ja erityisesti valloittavasta esityksestä. Oslossa ei tarvitse ainakaan hävetä ja mitään perisuomalaista etnoiskelmää emme olekaan viisuihin lähettäneet sitten vuoden 1972, joten tämä on ihan virkistävää vaihtelua.

Suomen karsintarupeaman aikana annettiin euroviisuehdokkaillemme YLE:n mukaan yhteensä 333 931 ääntä, joista finaalilauantaina peräti 233 683 kpl. Avoimen sävellyskilpailun nettikarsinnalle ja kolmelle alkukarsinnalle jäi siis yhteensä melko vaatimattomat 100 248 ääntä. Finaalissa äänet jakautuivat seuraavasti:

SUPERFINAALI

1. Kuunkuiskaajat "Työlki ellää", 48 139 ääntä
2. Nina Lassander "Cider Hill", 43 282 ääntä
3. Eläkeläiset "Hulluna humpasta", 23 120 ääntä

FINAALI

1. Eläkeläiset "Hulluna humpasta", 20 051 ääntä
2. Kuunkuiskaajat "Työlki ellää", 18 333 ääntä
3. Nina Lassander "Cider Hill", 17 312 ääntä
4. Sister Twister "Love at the first sight", 15 377 ääntä
5. Amadeus "Anastacia", 12 250 ääntä
6. Heli Kajo "Annankadun kulmassa", 11 443 ääntä
7. Linn "Fatal moment", 7 135 ääntä
8. Pentti Hietanen "Il mondo è quì", 6 671 ääntä
9. Maria Lund "Sydän ymmärtää", 6 663 ääntä
10. Antti Kleemola "Sun puolella", 3 907 ääntä

Ikävin yksityiskohta on Antti Kleemolan viimeinen sija. Kaunis, hyvin esitetty balladi ei purrut äänestäjiin. Samaten kaksi karsinnan ehkä nimekkäintä artistia - Maria Lund ja Pentti Hietanen - siinä vanavedessä ihmetyttää, mutta toisaalta on ilahduttavaa, että pelkällä nimellä ei euroviisukarsinnoissa pitkälle pötkitä. Amadeuksenkin oli tyytyminen viidenteen tilaan. Niin sanotut "rantaruotsalaiset" olivat hekin vauhdissa äänestysiltana, kun sekä Nina Lassander että Sister Twister saivat molemmat runsaat äänimäärät. Linnille niitä ei enää riittänyt niin montaa, mutta hän olikin "rantaruotsalaisista" heikoin. Heli Kajon kuudes sija on pieni pettymys, mutta 11 443 ääntä täysin tuntemattomalle, uudelle artistille ei ole huono saavutus. Eläkeläisfanit äänestivät suosikkiaan vahvasti ensimmäisellä kierroksella, mutta sitten alkoi kone hyytyä. Ilmeisesti äänestäjiä ei löytynyt lisää superfinaaliin, kun äänimäärä ei juurikaan kasvanut. Kaikkien ensimmäisellä kierroksella pudonneiden laulujen äänestäjät keskittäessä äänensä Eläkeläisiä vastaan, oli humppahullujen peli pelattu. Onneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti