Saksan euroviisuhistorian on aikamme pisin ja aukottomin. Ainoan inhottavan särön keskeytyksettömään edustussävelmäputkeen tekee vuosi 1996, jolloin Oslossa pidettyyn finaaliin valittiin osanottajat ääninauhojen perusteella isäntämaa Norjan ollessa ainoa varma finalisti. Saksan euroviisukarsinnoissa edustamaan oli valittu Leon ja erikoinen discokappale "Planet of blue", joka sijoittui lopulta esikarsinnassa sijalle 24, kun vain 22:lle oli tilaa euroviisuissa. Saksan lisäksi karsiutujien joukossa oli mm. perinteikkäät euroviisumaat Tanska ja Israel.
Sen sijaan Suomen Jasmine pääsi Oslon euroviisuihin rimaa hipoen. Suomi sijoittui alkukarsinnassa tasapisteisiin Unkarin kanssa, mutta koska saimme korkeampia pisteitä joiltakin äänestäjiltä, pääsimme mukaan. Läheltä siis liippasi, ettei Suomelle tullut kahta peräkkäistä välivuotta euroviisuissa.
Saksassa ja Euroopan yleisradioliitossa suivaannuttiin karsimisesta siinä määrin, että suurien rahoittajamaiden euroviisufinaalipaikka on sen jälkeen tullut automaattisesti. Saksalla on plakkarissaan kaksi viisuvoittoa (1982, 2010), neljä kakkossijaa (1980, 1981, 1985, 1987) ja viisi kolmossijaa (1970, 1971, 1972, 1994, 1999).
Jamie-Lee Kriewitz - Ghost
Jamie-Lee Kriewitz ei ollut ensimmäinen valinta Saksan tämänvuotiseksi euroviisuedustajaksi. Joulukuussa Saksan yleisradio ARD ilmoitti, että heitä edustaa Tukholmassa Xavier Naidoo (44), jonka esittämä kappale valitaan myöhemmin julkisessa karsinnassa kuuden sävelmän joukosta. Xavierin valinta aiheutti kuitenkin palauteryöpyn, sillä hänet tunnettiin oikeistolaisista poliittisista mielipiteistään ja homofobisista laulujen sanoituksista.
ARD veti valintansa pois ja pisti pystyyn kymmenen artistin euroviisukarsinnat. Lähes kolmanneksen puhelinäänistä karsinnassa sai tuore The Voice of Germany kilpailun voittaja Jamie-Lee Kriewitz. Edustuskappale "Ghost" oli saanut ensi-iltansa jo The Voice -finaalissa, jonka Jamie-Lee voitti, joulukuussa 2015, mutta kuten euroviisujen nykysäännöt mahdollistavat, saattoi hän kilpailla samalla laululla myös euroviisukarsinnoissa. Persoonallisesti pukeutuva Jamie-Lee on myös aktiivinen eläinten oikeuksien puolustaja. Kilpailukappale "Ghost" on jo pieni hitti Euroopan saksankielisellä alueella. Jamie-Leessä on jotain Lenamaista söpöyttä ja omaperäisyyttä, ja kappalekin herättää hyviä vibraatioita nuorekkuudellaan. Mutta jotain tällaista taisin todeta viime vuonnakin, kun Saksan edustaja jäi finaalissa nollille. Euroviisut ovat yllätyksiä täynnä!
Nyt kun kaikki semifinaalien kautta finaaliin pyrkivät maat on esitelty, on jäljellä vielä kuusi suoraan finaaliin pääsevää osanottajaa. Sellaisia ovat Euroopan yleisradioliiton viisi suurinta rahoittajamaata Iso-Britannia, Espanja, Saksa, Ranska ja Italia sekä tietenkin kisojen isäntämaa Ruotsi. Entinen euroviisusuurvalta Iso-Britannia on viime vuosina kokenut pienoista alemmuustilaa Eurovision laulukilpailuissa. Vuoteen 1998 asti Britannian menestys oli kuitenkin huimaa. Viisi voittoa, viisitoista kakkossijaa ja kahta kertaa lukuunottamatta sijoitus aina kärkikymmenikössä. Brittiviisuista tuli usein myös kansainvälisiä hittejä: Puppet on a string (1967), Congratulations (1968), Power to all our friends (1973), Save your kisses for me (1976), Making your mind up (1981) ja Ooh Aah...Just a little bit (1996). Vuonna 1998, viimeisten Ison-Britannian isännöimien kisojen jälkeen tahti alkoi hiipua ja vuosina 1999-2015 Britannia on onnistunut nousemaan topteniin vain kaksi kertaa. Tuorein top-10-sijoitus on vuodelta 2009 ja nimekkäämmätkään artistit, kuten Bonnie Tyler tai Engelbert Humperdinck eivät ole pystyneet nostamaan saarivaltiota suosta.
Joe and Jake - You're not alone
Tänä vuonna Britanniassa järjestettiin pitkästä aikaa euroviisukarsinnat - ensimmäiset sellaiset tällä vuosikymmenellä, jos mukaan ei lasketa vuoden 2010 kykykilpailutyyppistä artistihakua. Karsintaan otti osaa pääasiassa uusia, suurelle yleisölle tuntemattomampia kykyjä. BBC 4 -kanavalla esitetty karsintalähetys ei osoittautunutkaan myöskään suureksi yleisömenestykseksi, sillä lähetystä katseli vain 680.000 katsojaa mikä Britannian kokoisessa maassa on todella vähän. Päätösvalta euroviisuedustuksesta oli kuitenkin annettu 100-prosenttisesti katsojien ja puhelinäänestäjien käsiin.
Voiton vei Joe Woolfordin ja Jake Shakeshaftin muodostama duo Joe & Jake. Nuorukaiset tutustuivat toisiinsa vuonna 2015 Britannian The Voice -ohjelman neloskaudella kilpaillessaan. Molemmat pääsivät "ääni ratkaisee" ja "kaksintaistelu" -osioista jatkoon, mutta Jake putosi niitä seuranneessa knockout-vaiheessa. Joe puolestaan eteni toiseen live-lähetykseen asti, jonka jälkeen hän putosi ulos leikistä. Kisan tiimellyksessä pojat ystävystyivät ja päättivät lyödä hynttyyt yhteen. Helmikuussa 2016 he osallistuivat Britannian euroviisukarsintaan, jonka he voittivat. Tarkkoja äänimääriä tai muiden kilpailijoiden sijoituksia ei julkistettu. Pari viikkoa myöhemmin Sony Music ilmoitti tehneensä laulajapoikien kanssa levytyssopimuksen ja euroviisuedustuskappaleesta "You're not alone" tuli heidän ensimmäinen singlensä.
Euroviisukappaleen ovat kirjoittaneet Matt Schwartz, Justin Benson ja S. Kanes alias Siva Kaneswaran. Tuotannosta vastaa israelilainen DJ/Tuottaja Matt Schwartz on tehnyt musiikkia mm. Massive Attackille ja Kylie Minoguelle. Irlantilainen Kaneswaran on soittanut aiemmin The Wanted -poikabändissä. Joe ja Jake ovat sympaattisia nuoria miehiä, mutta Britannian kappale ei ole edelleenkään riittävän mukaansatempaava. Britit eivät viime vuosina ole myöskään saaneet mitään sympatiaääniä, joten pelkäänpä että tälläkin kertaa saarivaltion kohtaloksi koituu finaalin häntäpään sijoitus.
Kroatia saapui Eurovision laulukilpailuihin 1990-luvun alussa suuren ryntäyksen myötä. Jugoslavian hajoamissotien seurauksena Eurooppaan tuli liuta uusia itsenäisiä maita, jotka tietenkin halusivat korostaa itsenäisyyttään mm. osallistumalla Eurovision laulukilpailuihin. Ainoan kerran viisuhistoriassa vuonna 1993 järjestettiin uusien mukaan halajavien maiden kesken erillinen karsinta Slovenian Ljubljanassa. Seitsemän maan välinen kilpailu oli melkein kuin euroviisut miniatyyrikoossa. Osa osallistujamaista oli järjestänyt jo omat karsintansa tähän kisaan edustajansa saamiseksi. Matkalippu suureen kansainväliseen finaaliin Irlannin Millstreetiin oli jaossa kolmelle maalle ja ne nappasivat Kroatian lisäksi Slovenia ja Bosnia-Hertsegovina. Tulevia vuosia jäivät odottamaan Viro, Unkari, Romania ja Slovakia. Hädin tuskin sodasta selvinneen Kroatian osallistuminen sai aika paljon huomiota länsimaiden kommentaattorien puheissa ja heidän matkaamista Irlantiin kuvailtiin tapahtuneeksi lähes tykkitulen säestämänä.
Kroatian ensimmäinen edustaja oli nuorista laulajista koottu Put-yhtye, joka esitti isänmaallista paatoksellisuutta hohkaavan kappaleensa "Don't ever cry (My Croatian sky)" asiaankuuluvalla hartaudella. Kroatia sijoittui kisassa sijalle 15 (kaksi sijaa paremmin kuin Suomi) ja selvitti näin ollen tiensä suoraan myös seuraavan vuoden finaaliin. Vuosi 1993 oli ensimmäinen, kun euroviisuissa alettiin suorittaa osallistujamaiden karsintaa lisääntyneiden osanottajien johdosta. Tämä oli myös ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Suomi selvitti tiensä seuraavalle vuodelle Katri Helenan "Tule luo"-esityksen ansiosta. Vuoden 1994 jälkeen Suomi alkoi ottaa osaa euroviisuihin peräkkäisinä vuosina vasta vuonna 2004 esitellystä semifinaalikaudesta eteenpäin.
Kroatia sen sijaan lauloi itsensä jatkoon joka vuosi ja osallistui Eurovision laulukilpailuihin keskeytyksettä aina vuoteen 2013 asti. En tiedä oliko syynä vuosina 2010-2013 saadut huonot sijoitukset (Kroatia karsiutui neljä kertaa finaalista), mutta vuosina 2014-2015 he jättivät kisat kokonaan väliin. Menestys vuosien varrella on muuten ollut tasaisen vaihtelevaa. Parhaat sijoitukset ovat neljännet sijat vuosina 1996 ja 1999 sekä viides sija vuonna 1998, jolloin Kroatiaa edusti Danijela Martinovic kauniilla Balkan-balladilla "Neka mi ne svane" (suomeksi Laura Voutilainen: Ennen sua). Danijelan esitys muistetaan myös yhtenä ensimmäisistä euroviisujen ns. "pukutempuista", sillä hänen esiintymisasunsa vaihtui kesken laulun. "Euroviisufanit rakastavat tällaisia pikkutempauksia". Tilastonikkarit eivät yleensä laske pukutempuksi saksalaisen Ireen Sheerin vuonna 1978 riisumaa bleiseriä.
Nina Kraljic: Lighthouse
Nyt kahden vuoden tauon jälkeen Kroatia palaa siis euroviisuihin entistä ehompana. Kroatian yleisradioyhtiö HRT hehkuttaa 23-vuotiasta Nina Kraljicia lupaavimmaksi uudeksi kroatialaislaulajaksi. Hän voitti viime vuonna Kroatian The Voice -ohjelman ensimmäisen tuotantokauden, jossa hän kisasi maan takavuosien euroviisukarsinnoistakin tutun Jacques Houdekin tiimissä. 17-vuotiaana vuonna 2009 Nina otti osaa myös Kroatian Talent-kilpailuun, mutta silloin menestys jäi vaisummaksi finaalipaikasta huolimatta. The Voice -menestyksen jälkeen häneltä on ilmestynyt yksi kroatiankielinen single "Zeljuljali smo svijet" ja hänen esikoisalbuminsa julkaistaan todennäköisesti euroviisuhuuman aikoihin.
Tukholmassa Nina esittää kansainväliseltä kuulostavan puolitempoballadin "Lighthouse". Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Andreas Grass (aiemmin euroviisuissa Itävalta 2013 "Shine") ja Nikola Paryla. Tuottajana on toiminut saksalainen Thorsten Brötzmann, joka on kunnostautunut hyvinkin eurodance ja schlagermusiikin tuotannoissa ja remixeissä kotimaassaan. Meriittilistalta löytyy monenlaista Baccarasta Modern talkingiin ja Alphavillesta No Angelsiin tai turkkilaiseen Mustafa Sandaliin.
Vaikka tuote onkin ajan trendien mukainen ja laadukas ja esittäjä taidokas (vaikkakin vähän arkinen ja laimeakarismainen), ongelmaksi muodostunee samantyyppisten voimakkaiden ja näyttävien kappaleiden runsaus tämän vuoden kilpailusadossa. Ensimmäisen semifinaalin alkupään esiintymispaikka huomioonottaen, en kuuluttaisi kirkossa Kroatian finaalipaikkaa vaikka en sitä mahdottomanakaan pidä. Kaikki riippuu Tukholman toukokuun tähtien asennosta.
Kaikki 43 vuoden 2016 Eurovision laulukilpailuihin osallistuvaa maata on nyt valinnut kilpailusävelmänsä ja ilmoittautumisaikakin on jo mennyt umpeen, joten kappaleen vaihtokaan ei ole enää mahdollista. Tänä vuonnahan kisaillaan jälleen Ruotsissa, kun euroviisujen uudeksi suurvallaksi halajava naapurimme voitti kisat viime vuonna kuudennen kerran Måns Zelmerlöwin esittämällä kappaleella "Heroes". Ensimmäinen voittohan Ruotsiin meni tietenkin Abban "Waterloon" ansiosta vuonna 1974. Vuonna 1975 Tukholma pääsi ensimmäistä kertaa isännöimään kansainvälistä loppukilpailua ja suomalaiset olivat tietenkin vihreinä kateudesta. Toinen voitto napsahti ruotsalaisille tasan 10 vuotta myöhemmin Herrey's -veljestrion esityksellä "Diggi-loo, diggi-ley". Seuraavana vuonna isäntäkaupunkina toimi Göteborg.
Suomalaistenkin tunteman Carola Häggkvistin viisuvoitto vuonna 1991 oli täpärääkin täpärämpi, sillä kilpailukappale "Fångad av en stormvind" päätyi tasapisteisiin Ranskan Aminan esittämän "Le dernier qui a parlé" -kappaleen kanssa. Sääntöjen mukaan voitto ratkaistaan tasatilanteessa siten, että paremmin sijoittuu esitys joka on saanut enemmän täysiä eli 12 pistettä. Näitäkin oli molemmille siunaantunut yhtä monelta, eli neljältä, maalta. Lopulta tilanne selvisi, kun Ruotsi oli saanut toiseksi parhaan pistemäärän eli 10 pistettä viideltä maalta, ja Ranska vain kahdelta. Vuonna 1992 miteltiin viisuvoitosta Malmössä.
Neljännen kerran Ruotsi voitti koko helahoidon vuonna 1999. Silloin Charlotte Nilsson (nyk. Perrelli) sai jo laulaa englanniksi ja kilpailukappale kantoi nimeä "Take me to your heaven". Lähtipä liikkeelle myös vitsi, jonka mukaan "Ruotsi on voittanut euroviisut neljä kertaa ja aina samalla kappaleella". Uuden vuosituhannen aluksi Eurovision laulukilpailu kisailtiin jälleen Tukholmassa, samassa Globen-hallissa, jonne kilpailu palaa toukokuussa 2016. Näiden kisojen väliin mahtuu vielä yksi ruotsalaisvoitto vuodelta 2012. Moni muistaakin tuon hitiksi nousseen "Euphoria"-kappaleen, jonka esitti Loreen. Vuoden 2013 isäntäkaupunkina toimi toistamiseen Malmö.
Tämän sinikeltaisen alustuksen myötä alan tässä blogissa käymään läpi tämän vuoden kilpailijoita. Semifinaalien tarkkaa esiintymisjärjestystä ei ole vielä päätetty, mutta se kuka esiintyy minkäkin semifinaalin alku- tai loppupuolella on päätetty arvonnalla. Ensimmäisen semifinaalin alkupuoliskolla esiintyy (englanninkielisen) aakkosjärjestyksen mukaan listattuna Armenia, Kroatia, Suomi, Kreikka, Unkari, Moldova, Alankomaat, Venäjä ja San Marino. Nykysääntöjen mukaanhan kilpailun tuottajat päättävät lopullisen esiintymisjärjestyksen ja yrittävät kilpailukappaleet kuultuaan saada siten ohjelmasta mahdollisimman kiinnostavan kokonaisuuden. Ettei arpa ratkaisisi peräkkäin esimerkiksi useita tylsiä balladeja, jonka seurauksena katsojat kaikkoaisivat kanavalta. Näin ollen esittelykierrokseni saa kunnian aloittaa Armenia.
Iveta Mukuchyan: LoveWave
Turkin naapurissa sijaitsevassa Armenia liittyi euroviisuperheen jäseneksi vuonna 2006 eli viime vuonna juhlistettiin maan 10-vuotis taivalta kisassa. Armenia on ottanut osaa kisaan joka vuosi, paitsi vuonna 2012 jolloin isäntämaana toimi Azerbaidzan. Azerit ja armenialaiset kun eivät tahdo mahtua saman katon alle. Armenia on pärjännyt myös kisassa verrattain hyvin. Viitenä ensimmäisenä vuonna 2006-2010 he olivat aina finaalissa ja siellä myös kärkikymmenikössä. Vuonna 2011 tapahtui jotain, kun ennakkosuosikkinakin pidetty renkutus "Boom boom" (es. Emmy) putosi täpärähkösti finaalista. Välivuoden jälkeen menestys on ollut vaihtelevampaa. Vuoden 2014 edustajan Aram MP3:n molemmille puolille mahtuu kaksi heikommin sijoittunutta esitystä. Armenia on myös aina esittänyt kappaleensa kokonaan tai osittain englanninkielellä.
Tänä vuonna edustustehtävät on langetettu viehättävän Iveta Mukuvhyanin sorjille harteille. Iveta on syntynyt Yerevanissa, Armenian pääkaupungissa (joka kuului silloin Neuvostoliittoon) 14.10.1986. Vuonna 1992 hänen perheensä muutti Saksaan, jossa Iveta eleli lapsuus ja nuoruusvuotensa aina koulujen päättymiseen asti. Vuodesta 2009 lähtien hän on sukkuloinut Armenian ja Saksan välillä yrittäen saada jalansijaa musiikkimaailmassa.
Vuonna 2008 Iveta osallistui Armenian Idols-kilpailuun "Hay Superstar" sijoittuen viidenneksi. Vuonna 2012 oli vuorossa Saksan The Voice -kilpailu, jossa hän esitti koelauluissa Loreenin euroviisuvoittokappaleen "Euphoria". Siellä hän eteni tähtivalmentaja Xavier Naidoon luotsaamana ensimmäiseen livelähetykseen asti, jossa koitti putoaminen yleisöäänten perusteella. Euroviisuedustajaksi Armenian yleisradioyhtiö AMPTV valisi Ivetan sisäisesti ilman julkista karsintaa. Aikaisempina vuosina edustajan valintoihin on käytetty monenlaisia menetelmiä. Joskus valittu esittäjä, joskus laulu ja joskus molemmat, ja joskus vain yksi esittäjä ja yksi kappale ja sillä sipuli.
Kilpailukappaleen "LoveWave" ovat säveltäneet Lilit ja Levon Navasardyan ja sanoittaneet Stephanie Crutchfield ja Iveta Mukuchyan itse. Paketti oli siis valmiina, kun se esiteltiin suurelle yleisölle maaliskuun alussa. Viimeistellyllä musiikkivideolla esiintyy ruotsalainen malli Ben Dahlhaus ja sitä on kuvattu sekä Saksassa että Armeniassa.
Itse kappale ei ole sieltä helpoiten pureskeltavasta päästä. Modernit saundit, etniset mausteet ja voimakkaat vokaalit erottavat sen perinteisestä popvirrasta ja Iveta vaikuttaa kaikinpuolin pätevältä taiteilijalta. Veikkaisin Armenian esityksen erottuvan edukseen ja etenevän finaaliin helposti. Eri maissa kokoontuvat ammattilaisraadit varmaankin arvostavat panostusta, mutta uskoisin myös nykyajan musiikinystävien lämpenevän tällaiselle innovatiiviselle viritykselle.