Maassa maan tavalla

Joka kevät suomalainen perisynti kateus nostaa päätään. Euroviisufanit seuraavat innokkaina muiden maiden valintamenettelyjä oman edustussävelmän löytämiseksi ja seuraavaan hengenvetoon alkaa iänikuinen itkuvirsi ja valitus, miksi muualla on kaikki asiat paljon paremmin. Yleisimmin Suomea verrataan euroviisukarsintojen kruunaamattomaan kuningattareen Ruotsiin, mikä on vähän sama asia kuin oletettaisiin että Suomen yleisurheilun tason pitäisi olla samaa luokkaa kuin Yhdysvaltojen. Mitäpä sitä mitään lähempänä meidän tasoamme olevia vertailukohteita huomioimaan.


Ruotsissa eivät karsinnat ole vielä edes alkaneet, eikä nuottiakaan yhdestäkään kilpailukappaleesta ole kuultu, mutta varmasti kaikki ovat jo nyt sitä mieltä että Ruotsissa on tänäkin vuonna parhaat euroviisukarsinnat. Viime lauantaina kun Tanskassa karsittiin edustussävelmä, voidaankin jo yleisesti todeta että kaikissa Euroopan maissa on euroviisukarsinnoissa parempi taso kuin Suomessa. Suomalaiseen mentaliteettiin tosin kuuluu kommentoida tätä euroviisuasiaa vain kun jossain muualla asiat ovat paremmin kuin meillä. Eikö olisi itsetuntoa kohottavampaa puhua euroviisukarsinnoista silloin, kun huomataan meillä asioiden olevan paremmalla tolalla? Miksi aina valitetaan: ”Ruotsissa on asiat paremmin”? Miksei rehvastella: ”Meillä on asiat paremmin kuin Virossa”?

Eurovision laulukilpailut ovat muutenkin niin hyvää vauhtia ruotsittumassa, että on hyvä että edes Suomi pistää kampoihin. Maailman musiikkiviennin kärkikastiin kuuluva rakas naapurimme on levittäytynyt lähes kaikkiin Euroopan kolkkiin liuhulettisen Thomas G:sonin johdolla ja vauhti varmasti vain kiihtyy, kun G:sonin sävelmä vihdoin ja viimein voitti kansainvälisen loppukilpailun viime keväänä. Nytkin esimerkiksi Georgia on tilannut edustussävelmän suoraan Gustafssonin liukuhihnalta, vaivautumatta pitämään edes minkäänlaisia karsintoja. Viime lauantaina ysäribändi Daze esitti G:sonia Tanskassa. Ruotsin karsinnoissa tullaan kuulemaan yhteensä viisi kyseisen herran hengentuotetta ja niin edelleen. G:sonin lisäksi Ruotsista löytyy lukuisia muita euroviisuista innostuneita säveltäjiä. Viime kevään kansainvälisissä viisukarkeloissa ruotsalaisilla oli näppinsä pelissä ainakin isäntämaa Azerbaidazanin ja Kyproksen, Kreikan, Norjan, Espanjan, Maltan, Irlannin sekä yllättäen myös Italian edustussävelmissä, ja tietysti oman maansa voittoisassa viisussa.

Euroviisufanin unelma olisi varmaan, että kaikissa 39:ssa tänä vuonna Eurovision laulukilpailuihin osallistuvassa maassa järjestettäisiin karsinnat, joissa kuultaisiin 10 ruotsalaisten tuottamaa schlageria. Vai olisiko se sittenkään onni ja autuus? Onhan tuota ruotsalaisten matkimista Suomessakin jo 2000-luvun alkuvuosina kokeiltu. Pieni euroviisufanien porukka saattoi hihkua, kun inkoolaiskokki Susann Sonntag veti leveässä haaraseisonnassa ruotsalaista diskoiskelmää vesirajaan ulottuvassa glittermekossa, mutta Erkki Pohjanheimon vuoden 1981 Suomen euroviisukarsinnoissa haastattelemaa Mikko Alataloa lainatakseni: ”Miksi meidän pitäisi yrittää olla jotain mannermaisia lurex-miehiä, kun emme sellaisia ole?” Arja Korisevan kieli ei taivu englannin ääntämiseen ja Ile Vainion pestaamat naisvoimistelijat eivät väänny kuin rahtusen noloihin koreografioihin. ”Suomi on ainoa maa, joka pystyy häviämään jopa omat euroviisukarsintansa”.

Universaalia kiinnostusta

Nyt on sitten kaikki 12 ehdokasta Suomen edustussävelmäksi Eurovision laulukilpailuihin vuosimallia 2013 kuultu ja nähty. Joukkoonhan mahtui yllätyksekseni oikeasti ihan hyviäkin kandidaatteja. Harmi vain, että kilpailun järjestävänä tahona toimii Suomen Yleisradio. Heillä on ainutlaatuinen taito muuttaa kaikki kiva jollain tapaa kyseenalaiseksi ja tappaa katsojien kiinnostus lähettämiään ohjelmia kohtaan.


Uuden musiikin kilpailu formaattina on lähtökohdiltaan oikeasti innovatiivinen ja hyödyllinen. Itse olin tykönäni harmitellut jo vuosia ennen UMK:ta sitä, että kaikissa television kykyjenetsintäkisoissa esitetään aina miljoonaan kertaan kuultuja ikivihreitä cover-versioina. Uusia biisejä etsivä kykykilpailu olisi mielestäni oikeasti ohjelmaformaatti, jolle luulisi löytyvän kysyntää vaikka maamme rajojen ulkopuolellakin.

Mutta sitten paikalle tuli YLE ja pilasi kaiken. YLE:n pakonomainen tarve toimia kuten kaupalliset kilpailijansa on ongelmista suurin. YLE on markkinavoimien talutusnuorassa sätkivä puudeli, joka näyttelee huonosti puolueetonta koko kansan mediaa. Todellisuudessahan kaikki kytkeytyy kaikkeen. Sanoma-median tv-kanava Nelonen on viime aikoina tiivistänyt yhteistyötä Universal levy-yhtiön kanssa The Voice of Finland ja Vain elämää sarjojen tiimoilla. Yhtäkkiä myös saman firman iltapäivälehti Ilta-Sanomat on alkanut kirjoittaa positiivisia artikkeleita YLE:n Uuden musiikin kilpailusta. Kyllä vain. Se sama lehti, joka aikaisempina vuosina on kirjoittanut euroviisuista vain, jos siellä on sattunut jokin ikävä skandaali.

Ilta-Sanomien tuoreimmassa numerossa (perjantai 25.1.2013) edellisenä iltana Uuden musiikin kilpailun alkukarsinnasta suoraan finaaliin ponnistanut Krista Sigfrids (Universal levy-yhtiön artisti) ”haastaa” otsikon mukaan ”ennakkosuosikki Diandra Floresin” (Universal levy-yhtiön artisti). Pienessä otsikossa on mainittu toki myös ensimmäisestä alkukarsinnasta finaaliin edennyt Mikael Saari, mutta Kristan aisaparina finaaliin edennyt Arion-yhtye sivuutetaan olankohautuksin.

Markkinavoimien hyväksikäytössä ei ole mitään väärää. Päinvastoin. Mutta nyt markkinavoimat käyttävät surutta hyväkseen YLE:ä – laitosta, jonka toiminta rahoitetaan verovaroin ja jonka pitäisi olla puolueeton. Krista Sigfrids ja Diandra Flores ovat UMK-kilpailijoista ainoat, jotka ovat YleX-radiokanavan soittolistalla. Minua ei häiritse lainkaan, että monikansallinen Universal Music häärii taustapiruna Uuden musiikin kilpailussa, mutta mielestäni kilpailun järjestäjän – YLE:n – tulisi kertoa avoimesti katsojille ja muille kilpailijoille kilpailuasetelmat. Onhan YLE tietenkin saanut vastalahjaksi sitä näkyvyyttä ja pari kilpailijaa, joiden nimet ovat katsojille tuttuja jo ennen kilpailua.

Ehkäpä kohta Suomessa ennennäkemättömin satsauksin markkinaosuuksia haaliva Universal Music nappaa talliinsa myös Mikael Saaren ja Arion-yhtyeen? Ovathan he viimevuoden aikana solmineet levytyssopimukset vanhojen gurkojen Meiju Suvaksen ja Frederikin kanssa. Ainiin, onhan Nelosen Talent-ohjelman tuomarina toiminut Mikko von Hertzenkin Universalin artisti. Universal haluaa kenties Warneriksi Warnerin paikalle?

TV2:n iltasatu

Olipa kerran vaaleanpunaisessa euroviisumaailmassa kaukana täältä… Eräänä kauniina poutapäivänä herttainen prinsessa Diandra hypähteli metsän halki hyvän ystävänsä Leri-sedän mökkiin ja kuuli jo oven suussa kauniin sävelen. ”Mikä tämä sävel on, Leri-setä?”, prinsessa Diandra sirkutti, ”Se on niin kaunis…” Leri-setä naurahti isällisesti ja kertoi sävelen syntyneen spontaanisti, kun he eräänä iltana joivat Patrick-sedän kanssa kolpakollisen liikaa sahtia. ”Voi Leri-setä? Saisinko minä koettaa laulaa kauniilla äänelläni tätä sävelmää?”, Diandra aneli kauriinsilmillään.


”No sehän sopii!”, Leri-setä tokaisi, ”Sharon-tädin lahden takaa lähettämä kirjekyyhky toikin juuri säveleen istuvan sanoituksen.” Prinsessa Diandra nappasi Leri-sedän suuresta kourasta pergamentin ja alkoi oitis laulaa kaunista sävelmää. Ihastuksen kyyneleet tulvahtivat Leri-sedän silmäkulmiin ja hän pyysi prinsessa Diandraa laulamaan kappaleen vielä toistamiseen – tällä kertaa oikein magnetofoniin. Sanomalehteä selaillut Patrick-setä kuuli ystävysten puuhat naapurimökkiin ja kiiruhti paikalle. ”Katsokaapa kuomat, mitä täällä lehdessä seisoo”, hän huudahti ja osoitti mainosta, jonka otsikkona luki: ”Uuden musiikin kilpailu”.

”Uuden musiikin kilpailu?”, prinsessa Diandra ja Leri-setä huudahtivat kuin yhdestä suusta hämmästys äänissään. ”Uuden musiikin kilpailu”, Patrick-setä nyökytteli ja kuulutti kisan sääntöjä kovalla äänellä: ”Kuka tahansa saa lähettää kilpailuun oman sävelmänsä! Voittaja pääsee laulamaan sadalle miljoonalle kuulijalle!”. ”Sadalle miljoonalle?”, prinsessa Diandra huokaisi. Samassa Leri-sedän ilme kirkastui: ”Mehän voisimme lähettää kilpailuun tämän sävelmän!” Prinsessa Diandra alkoi pomppia tasajalkaa pienissä korkokengissään, hameen helmat hulmahdellen. ”Voitaisiinko oikeasti? Ihanaa, Leri-setä!”, prinsessa kapsahti halaamaan Leri-setää. ”Totta kai voitaisiin”, Leri-setä taputti prinsessa Diandran selkää.

Leri-setä nappasi juuri äänittämänsä magnetofoni-nauhan magnetofonista saman tien ja sujautti sen ruskeaan kirjekuoreen ja kirjoitti sulkakynällä kuoren päälle: ”Uuden musiikin kilpailu”. Kuin sattuman kauppana, ovesta tupsahti sisään postimies Pate, joka otti kuoren kuljetettavakseen. ”Nyt vain toivotaan parasta!”, Patrick-setä lausahti toiveikkaasti. ”Voi kunpa valitsijaraati tykkäisi minun kauniista äänestäni ja tästä kauniista sävelmästä, ja päästäisi minut jatkoon.”, prinsessa Diandra lirkutti ja katsahti ylöspäin. Kauniilla sinitaivaalla linnut lauloivat ”Colliding into you”.

YLEnpaltista viisupalturia

Euroviisukausi 2013 on jo hyvässä vauhdissa, joten on korkea aika herättää tämä blogi henkiin! Viimeisestä kirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää tovi ja se näköjään sisälsi rahtusen ironiseen sävyyn kynäiltyjä mietteitä YLE:n viimekeväisestä euroviisukarsintauudistuksesta. Silloinhan perinteiset euroviisukarsinnat – sellaisina, kuin me ne muistamme – lopetettiin ja raunioille pystytettiin uusi "ohjelma-formaatti", joka kantaa nimeä UUDEN MUSIIKIN KILPAILU alias UMK.


Vuodessa on paljon vettä virrannut Vantaassa, olkoonkin että Vantaa-joki on kotikaupunkini Riihimäen seudulla enää pieni kurainen puro. Reilu vuosi sitten nousin karsintauudistuksen julkaisun aikoihin YLE:n rinnalla barrikadeille ja tuossa edellisessä blogikirjoituksessani irvailin kauhistuneelle euroviisufaniporukalle. Jotain uudistuksia euroviisukarsinnat mielestäni kaipasivatkin. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun YLE mätkäisi kasvoilleni märän rätin ja takkini alkoi pikkuhiljaa kääntyä ympäri. Sääntösekoilut ja euroviisufanien ylimielinen kohtelu olivat vain jäävuoren huippu YLE:n toiminnassa. Kun UMK-flopin lopputulos selvisi, ei voinut enää kuin nauraa ääneen. Ja niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaankin: Heitin samalla myös haikeat hyvästit YLE:lle, UMK:lle ja Suomen euroviisukarsinnoille. Vuodesta 2002 vuoteen 2012 seurasin paikan päällä Suomen edustajan valintaa Eurovision laulukilpailuihin ja vuosina 2006-2011 olin paikan päällä myös jokaisessa alkukarsinnassa.

Mutta vaikka oma nuttu pysyisikin paikallaan, takkeja kääntyy aina. Suurin osa suomalaisista euroviisufaneista unohti ja antoi YLE:lle anteeksi kaikki heidän kauheat tekonsa. UMK-”formaattikin” uudistui ja yhtäkkiä sanan-jota-ei-saa-lausua-ääneen (”euroviisut”) voi lausua televisiossa ihan hymyssä suin. Muutenkin UMK-”formaatti” on muuttunut niin paljon, ettei sitä meinaa samaksi tunnistaa. Tosin jotain tuttua siinä on. Jokainen muutos on vienyt UMK:n lähemmäksi ihan perinteistä vanhan hyvän ajan euroviisukarsintaa. Yllättäen myös säännöt ja kilpailun etenemisjärjestys olivat selvillä jo ennen kisan käynnistymistä. ”Formaattiin” kuitenkin kuuluu edelleen se, että ennen niitä varsinaisia karsintoja televisiossa esitetään kolme jaksoa UMK-nimistä tv-ohjelmaa, joka ei anna itse kilpailulle mitään lisäarvoa, mutta joita kukaan ei myöskään katsele.

Jotain hyvääkin siis on tapahtunut. Mutta ikävä kyllä YLE osaa edelleenkin sotkea kaiken. Sen YLE on aina hallinnut (Toinen ydinosaamisalue on huonot selitykset). Kohta en luota edes merisäähän. Uskaltaako euroviisufani lähteä edes euroviisuristeilylle? Varmaan Sanna Kojo povaa nauru äänessään merisäässä aurinkoiset kelit, vaikka oikeasti olisi tulossa kaikkien aikojen myrsky? Euroviisukarsinnoissa säännöt sotkettiin ensimmäisen kerran vuonna 1963 ja vielä ikimuistoisemmin kaksi vuotta myöhemmin. Ja Marjatta Leppänen sai molempina vuosina turpaansa, kuin Freeman konsanaan. YLE:ssä mikään ei ole muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa. Niin paitsi euroviisukarsintojen nimi: Se on nykyään UMK.

Tänä vuonna reilu kilpailu sekoitettiin kutsumalla demokilpailuun salaa mukaan yksi nimekäs kilpailija, jolla on levytyssopimus monikansallisen levy-yhtiön kanssa. Se että kyseinen kilpailija on ylipäätään saatu mukaan, on luonnollisesti YLE:lle onnenpotku. Euroviisufanit menivät pähkinöiksi ja lehdistössäkin kiinnostuttiin kilpailusta. Ilman tätä tyttöä UMK olisi vajonnut entistä syvemmälle omaan suohonsa. Reilua olisi kuitenkin ollut kertoa suoraan ja avoimesti kaikille, että mukana on myös kutsuartisti joka ohitti demoja kuunnelleen esikarsintaraadin. Etenkin niitä yhtätoista statistia kohtaan, jotka ovat kilpailevinaan samalla viivalla tuon tytön kanssa. On surkuhupaisaa kuunnella UMK-tuomareiden moittivan kyseisen tytön kappaletta keskinkertaiseksi, kun alun perin on annettu tv-katsojien ymmärtää, että he ovat itse valinneet laulun mukaan 470 kilpailuun lähetetyn demon joukosta.

Ihan ilmaistakaan ei varmasti tuon tytön mukaan saaminen ole YLE:lle ollut. Jos ei nyt ihan voittoa ja kansainvälisiä edustustehtäviä ole vastalahjaksi luvattu, niin ainakin paikka UMK-finaalissa Barona-areenalla. Sattumaa ei liene sekään, että tänä vuonna UMK-sääntöjä on muutettu niin, että tuomareilla on puolet äänivallasta. Jos vaikka puhelinäänet eivät riittäisikään tämän tytön edustuspaikkaan, niin tuomaristohan voi antaa enemmän pisteitä. Kovin päälle liimatuilta kuulostivat myös ensimmäisen UMK-karsintalähetyksen negatiivisessa sävyssä esitetyt ”ennakkosuosikki”-kommentit ja sen tytön finaalipaikan julistaminen vasta toisena. Ikään kuin tämän tytön paikka Suomen edustajana Eurovision laulukilpailuissa 2013 ei olisi päivänselvää.

UMK! Viisufani maassa!

Yleisradion pestaama lynkkausporukka teki selvää jälkeä herkän euroviisujen ystävän sielunmaisemasta. Teko on rinnastettavissa raiskaukseen. Jorma Hietamäki osoittautui nimensä veroiseksi ja hänen poistuttuaan nelinkontin pakotetun viisufanaatikon takaa, ei jäljelle jäänyt paljon muuta kuin ilmassa leijuvaa likaista glittersadetta ja muutama vaaleanpunainen puuhkansulka. Jostain ilmaantui vielä Vallu Valpio liukkaille viimeistelemään rikoksen Tarja Närhen hihittäessä siinä vieressä.

Suomalainen viisuihminen ei pystyyn hoiperreltuaan kerta kaikkiaan voi sulattaa sitä, että hänen elämänsä rakkain asia on jyrätty matalaksi ja hänen kaikkein pyhimpäänsä on kajottu. Eikä edes ministeri Guzenina korviaan lotkauta. Moni tavan tallaaja saattaa hämmästyä: Mitä kamalaa on tapahtunut? Eikö maailmassa olekaan kaikki niin kuin ennen ja eikö Suomi olekaan enää Eurooppaan kuuluva hyvinvointivaltio? Ei, jos viisufanilta kysytään.

Mitä kamalaa on sitten tapahtunut? Jos joku ei tiennyt, Suomen euroviisuinstituutio on romutettu ja Lordi on häpäisty. Ei ihme, että sankarihirviö haastelee nykyään Lapin murretta Kuorosodassa. Hanna Pakarinenkin siellä muina naisina vielä kaiken kukkuraksi laulaa jotain ihan toista kappaletta, kuin "Leave me alonea". Viisufani olisi odottanut heidänkin järkyttyneen siitä tosiasiasta, että euroviisut ovat nyt historiaa ja tilalle tulleen "Uuden musiikin kilpailun" sääntöihin mokoma sana on painettu vain ihan pienellä präntillä. Kaikissa muissakin yhteyksissä tuo "sana, jota ei mielellään saisi sanoa ääneen" mainitaan vain sivulauseessa toivoen, että kukaan ei kiinnittäisi siihen mitään huomiota.

Ennen niin ylpeästi Kojoa ja Vesa-Matti Loiria kuunnellut suomalainen euroviisuihminen ei vain voi käsittää, mitä kätkeytyy mystisten kirjainten U, M ja K taakse. Hän on ymmällään. Hän ei tiedä voiko hän mennä Helsingin jäähalliin 25.2.2012 sisälle asti, vai pitäisikö hänen askarrella entisten kannustuskylttien sijaan mielenosoitusbanderolli ja jäädä hallin ulkopuolelle estelemään muidenkin sisäänpääsyä. Hän ei tiedä, saako hän kietaista kaulalleen pinkin puuhkan vai tulisiko hänen naamioitua Kirahvi nimeltä Tiuku orkesterin kannattajaksi pukeutumalla täplikkääseen kirahvipukuun. Suomalainen euroviisufani on nimittäin jo nyt varma, että laulu- ja soitinyhtye, jolla on noin hassu nimi, on ihan varma finalisti.

Oi aikoja, oi tapoja, oi Yleisradion ketaleita. Jos olisitte sittenkin painaneet "euroviisut"-sanan vähän isommalla fonttikoolla sääntöihin, olisi rauha maassa. Silloin suomalainen viisufanaatikko voisi joka syksyiseen tapaan keskittyä haukkumaan laulukilpailun tasoa ihan muuten vaan. Hän saisi rauhassa ihmetellä kuka on Freeman ja kuka on Petra. Kaikkien suomalaisten tuntemat Susann Sonntag ja Sonja Biskop eivät kuitenkaan olisi mukana, oli kisan nimi mikä tahansa.

No ainahan suomalainenkin euroviisufani voi matkustaa Ruotsiin katsomaan Melodifestivalen-nimistä laulukilpailua, jonka sääntöihin on myös pienellä kirjoitettu sana "eurovision". Mutta ei se suomalaista euroviisuhörhöä haittaa, koska siellä asia on aina ollut niin! Älkää muutelko asioita! Mainittakoon vielä, että Ruotsin kilpailun säännöissä on lisäpykälä, että kilpailun voittaja ei välttämättä pääse kuitenkaan Bakuun sinne "eurovisioniin", jos Ruotsin Yleisradio niin päättää, ja että Ruotsin "euroviisufanien" kerhon nimi on Melodifestival-klubben. Ihanaa, että joku sentään rakastaa Eurovision laulukilpailuja.

Taken by a stranger

Saksan maalla ei pyyhi hyvin. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun muutimme Kölniin kuuden hengen porukkaamme kuuluva Eeva-ystävä sai jonkun kamalan vatsapöpön ja oksensi koko yön. Luulimme jonkin sortin ruokamyrkytykseksi, mutta ilmeisesti jotain virusta on kuin onkin liikkeellä, sillä nyt kyseinen pöpö on mulla.

Torstai-iltana katseltiin mukavissa tunnelmissa toista euroviisufinaalia Kölniläisessä baarissa ja meikäläinen jäi vielä jatkoilemaan Anssi-ystävän kanssa, muiden suunnatessa hostellille. No kuinka ollakaan törmäsin vielä erääseen paikalliseen henkilöön, jonka luokse eksyin jatkoille ja kotiuduin itse vasta perjantaiaamuna kahdeksalta. Olo oli silloin normaali väsymyksen ja krapulan kaltainen, mutta kun lähdimme Düsseldorfiin areenalle katsomaan euroviisufinaalin kenraaliharjoitusta vointi huononi nopeasti. Loppujen lopuksi jouduin poistumaan areenalta finaalin puolivälissä ja menin nuokkumaan pressikeskuksen loungeen. Siellä sitten oksensin tyylikkäästi roskikseen kansainvälisen lehdistön silmien alla.

Sen jälkeen olo oli kuin Saatanalla Jumalanpalveluksessa ja jokainen askelkin tuntui koskevan. Lohtua ei yhtään tuonut tieto siitä, että kotimatka Kölnin hostelliin kestäisi ainakin puolitoista tuntia. Saksalaiset ovat myös hienosti järjestäneet jonkun sortin messut Düsseldorf-areenan kupeessa täsmälleen samaan aikaan viisujen kanssa ja ruuhka metroasemalla oli infernaalinen. Kuten jokainen saattaa aavistaa, ei matkustaminen täpötäydessä metrossa pahoinvoivana ole herkkua. Oksennuspussi oli valmiina käsien ulottuvilla koko ajan. Pääsimme kuitenkin kunnialla Düsseldorfin päärautatieasemalle ja edessä oli puolen tunnin junan odottelu. Yllätys yllätys, myös paikallisjuna oli kuin nuijalla lyöty ja tarjolla oli vain seisomapaikkoja. No minä istuin junan eteisessä tasapersein lattialle muina miehinä. En kerta kaikkiaan pystynyt olemaan jalkeilla. Onneksi Iida-ystävä lähti saattamaan minua, koska hänkin tunsi jonkin sortin huonoa oloa.

Lopulta, vihdoin ja viimein pääsimme hostelliin ja minä heittäydyin suoraa päätä sänkyyn pitkälleni ja nukahdin saman tien. Yö meni palellessa ja hikoillessa ja varovasti join myös vissyä ja vitamiinimehua ja sain Eevan omaan vaivaansa hankkimia "oksennuksenesto"-pillereitä. Nyt lauantaiaamuna olo on jotakuinkin rahtusen verran parempi, mutta ei missään nimessä vieläkään hyvä. Olen jopa syönyt yhden banaanin ja vatsaystävällisen jogurttijuoman ja ne näyttäisivät pysyvän sisällä. Toivottavasti olo friskaantuu illaksi edes sen verran, että näkisi euroviisufinaalin jossakin!

I'm still alive

Saksan maalla pitää niin kiirusta, ettei ehdi edes blogia päivittää. Viimeisimmän päivityksen jälkeen olen ehtinyt ennakkosuunnitelmista huolimatta piipahtaa Düsseldorf areenalla suorassa semifinaalilähetyksessä kannustamassa Suomen Paradise Oskarin finaaliin ja muuttaa Kölniin.

Saimme tosiaan tietää vasta iltapäivällä tiistaina, että joitakin lippuja hyville paikoille fanikatsomoon jää käyttämättä, koska muutama lippupaketin hankkinut ei tullutkaan kaupunkiin vielä tiistaiksi. No tartuimme tilaisuuteen ja kyllähän se kannatti. Tunnelma areenalla oli hieno ja paikat olivat hyvät.

Sen verran kuitenkin matkaväsymys painoi, että kisan jälkeen siirryimme kylmän rauhallisesti hotellille omille pikkujatkoille. Halpa viinikään ei enää maistunut, joten jatkot jäivät aika lyhkäisiksi. Hyvä niin, sillä seuraavana päivänä eli keskiviikkona meillä oli edessä Düsseldorfin hotellista ulos kirjautuminen klo 11:30. Tavarat saatiin ängettyä matkalaukkuihin ja siirsimme kimpsumme ja kampsumme hotellin matkatavarasäilytykseen, koska ennen muuttoa piti käydä areenalla katsomassa toisen semifinaalin kenraaliharjoitus. Kenraalin jälkeen hotellille, tavarat mukaan ja kohti rautatieasemaa. Paikallisjuna Kölniin lähti klo 19:40 ja sehän oli tietenkin tupaten täynnä. Onneksi matka ei kestänyt kuin puoli tuntia.

Kaikki ovat sanoneet, että käykää katsomassa Kölnin tuomiokirkko ja nyt se on nähty. Eikä sitä voi olla näkemättäkään, ainakaan jos junalla kaupunkiin tulee, koska se ihan kiinni rautatieasemassa. Kommii on. Väsyneinä ja raskain matkatavaroin varustautuneina sullouduimme taksiin, joka alkoi saksalaiseen tapaan riehumaan matkan lyhyydestä. Maanantai-iltana minulle kävi Düsseldorfissa samoin. Taksikuski ei suostunut ajamaan parin minuutin matkaa ja suorastaan pöyristyin kun niin lyhyttä matkaa taksilla yritin kulkea. No minä tietenkin yritin vain siksi etten tiennyt missä paikka on. Täällä ilmeisesti lyhyt kyyti on kuskille huono keikka ja siksi he eivät sellaisia ajele? Muutenhan taksilla suhaaminen on halpaa (jos kuski vain suostuu ajamaan). Düsselin taksissa lähtömaksu oli 5,50 mutta siihen sisältyi tietty matka. Täällä mittari alkoi rullata heti, mutta lähtömaksu ei ollut kuin alle 3 euroa joten matkan hinnaksi tuli se perinteiset kuutisen euroa.

Pathpoint Hostelli osoittautui uudenkarheaksi ja siistiksi paikaksi, mutta onhan hostelli aina hostelli ja täällä sitä nyt olla torstaista sunnuntaihin kuuden hengen huoneessa kerrossängyissä. Tilaa ei suurille kapsakeillemme ole liikaa, mutta sopu sijaa antaa. Keskiviikkoiltana kävimme vielä keskustassa syömässä kohtuumukavassa ketjumaisessa syöttölässä, jossa sai tusina-fajitaksen ja kaksi olutta kahdellakympillä. Maha tuli ainakin täyteen ja uni maittoi ihan mukavasti.

Kuvia voi katsella Facebook-albumista