Cheekin päivä

Maanantai 25.11.2013 voidaan rekisteröidä aikakirjoihin päivänä, jolloin suomalaisen populaarimusiikin historia muuttui. Kaikki tätä hetkeä ennen tapahtunut voidaan unohtaa, sillä menestyksen mittaamisvälineitä myöten jokaiseen suomalaisen populaarimusiikin yksityiskohtaan on asetettu uudet standardit. Vielä sunnuntaihin asti löytyi jotain vertailupohjaa, mutta nyt ne ovat kuihtuneet käyttökelvottomiksi. Julistankin 25. Päivän marraskuuta Cheekin päiväksi. Päivästä voisi tehdä myös liputuspäivän ja yleisen palkallisen vapaapäivän, jos moiset teennäiset huomionosoituksentapaiset konstit eivät olisi liian kansanomaisia Cheekin arvolle.

Suomen suurimman päivälehden Helsingin Sanomien kolumnissakin nauretaan Dannyn tai Dingon säälittäville muinaisille räpellyksille 1970- ja 1980-luvuilla. Vuonna 2013 ei heistä voi enää puhua samana päivänäkään - ei ainakaan Cheekin päivänä. Tästä päivästä lähtien suosion määrän ainoa luotettava mittari on Olympiastadionin täyttäminen reilussa tunnissa. Koko maailmastakaan ei löydy muita yhtä suosittuja artisteja tai yhtyeitä, kuin Cheek. No ehkä Bruce Springsteen tai U2 voidaan mainita sivulauseissa?

Sekä Dingon että Cheekin albumit ovat nekin parhaimmillaan myyneet tuplaplatinaa. Tosin ei ehkä Cheekin päivänä kannata ottaa puheeksi sitä, että vuonna 1985 tuplaplatinaa saadakseen levyn piti myydä yli 100.000 kappaletta (Dingon "Kerjäläisten valtakunta" myi yli 190.000) ja vuonna 2013 tuplaplatinan voi käydä pokkaamassa 40.000 levyn myynnistä. Itse asiassa Cheekin kaikki kahdeksan studioalbumia yhteensä eivät ihan yllä Dingon "Kerjäläisten valtakunnan" myyntilukuun, mutta Dingopa ei myynyt Olympiastadionia täyteen.

Iltapäivälehden kolumnistin mukaan vuoden 2014 elokuussa 40.000 "Cheek-fania laulaa kuorossa" hänen hittejään. Voisin väittää, että ne ketkä laulavat, laulavat niiden muiden artistien tulkitsemien kertosäkeiden mukana, jotka ovat vierailleet Cheekin levyillä. Stadionilla ei myöskään ole yhtään vanhempaa, joka olisi tullut paikalle vain lastensa vuoksi ja yhtään keski-ikäistä populaarimusiikista kiinnostunutta henkilöä, joka olisi tullut paikalle vain sen vuoksi että kyseessä on ihan oikeastikin historiallinen tapaus. Mustan pörssin hamstraamat liput menevät nekin tietenkin kaikki kuin kuumille kiville eikä näille hämäräheikeille jää yhtään ylimääräistä pilettiä käteen. Kaikki laulavat!

Helsingin Sanomien asiantunteva kolumnisti toteaa myös koko Cheekin edustaman musiikkigenren eli "suomalaisen kaupallisen popräpin" tai hiphopin olevan kokonaisuudessaan Cheekin komeiden ja treenattujen hartioiden varassa. En tiedä koska ko. kolumnisti on viimeksi avannut radion, mutta kyllä siellä nykyään soitetaan muidenkin henkilöiden, kuin Cheekin, esittämää "suomalaista kaupallista popräppiä". Cheek vain sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan eli Nelonen-kanavan Vain elämää ohjelmassa. Jostain syystä myös Jari Sillanpää, Kaija Koo ja Katri Helena fanit ihastuivat tuohon käytettyjä makuupusseja vieroksuvaan lahtelaistradenomiin. Puumanaisetkin luulevat nykyään, että on trendikästä digata Cheekkiä.

Jos Cheekin päivä jotain tästä ajasta kertoo, on juuri se että Jare Henrik Tiihosen kaltainen lahjoiltaan varsin keskinkertainen, mutta raameiltaan sliipatun komea ja näennäisesti äveriästä elämää elelevä nuori mies nauttii näin poikkeuksellisen suurta ja varauksetonta suosiota. Laman kourissa elävä kansa haluaa unelmia ja jos ei omia ole mahdollista toteuttaa, voi niitä elää idoliensa kautta. Muutenkin koko ajan kapitalisoituvassa, oikeistovetoisessa yhteiskunnassamme ei filosofeille ole idolinpaikkoja jaossa, jos kaulassa ei ole taiteellisesti kietaistua huivia ja nimi ei ole Pekka Himanen. Haluamme Bentleyllä ajavan köyhän miehen James Bondin.

No hyvä joka tapauksessa tietää, että nykyään artistin legendaarisuuden mittari on hänen kykynsä täyttää Olympiastadion. En tiedä yrittikö Olavi Virta edes moista hattutemppua, Dannylla ja Dingollahan Cheek jo pyyhki lattioita. Kirkaa, Pepe Willbergiä, Hectoria ja Pave Maijasta ei lasketa, koska he eivät neljään pekkaankaan saaneet koko stadionia täyteen ja The Beatles legenda Paul McCartneynkin konserttiin jäi lippuja myymättä. Sillähän ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa, että McCartneyn konsertin liput olivat 2-3 kertaa kalliimpia ja että silloin vanhemmat jättivät lapset ja lapsenlapset teinityttöjen hoidettaviksi.

Cheek tekee historiaa, sitä ei käy kiistäminen, mutta ennen kuin pystytetään pronssiveistos Lahden torille, yritetään muistaa että ajat ja saavutusten mittasuhteet muuttuvat. Ehkä vuonna 2023 on jo ihan tavallista, että suomalainen artisti tai yhtye täyttää stadionin. Ruotsissa - jossa aina kaikki muutenkin on ja on aina ollut niin paljon paremmin - ruotsalaisartistit ovat tehneet näin jo ammoisina aikoina. Voisiko olla niin, että Cheek on vain ensimmäinen suomalainen jolle ajatus moisesta on tullut mieleen? Vai olenko minäkin vain kateellinen?

ESC 2013: Alkupää - kirous vai siunaus?

Esiintymispaikkaanko tuo Suomen Krista Siegfriedsin euroviisumenestys nyt sitten kaatui? Näinhän tämä alati pessimistinen kansamme on jo päättänyt ja syyllinenkin on jo löytynyt tervassa ja höyhenissä kieriteltäväksi: Ruotsalaiset! Toivottavasti Suomi pesee Ruotsin edes jääkiekossa - tai ei sittenkään, koska kiekkotappion jälkeen he eivät kuulemma katkeruuttaan äänestä Suomea euroviisuissa? Ovat ne pirullista kansaa nuo hannuhanhet. Ehdotan vähintään passintarkastusta Suomen ja Ruotsin rajalle!

No ehkä pullat eivät olekaan niin huonosti kohoamassa, kuin pelkistä numeroista sopisi päätellä. Itse olen sitä mieltä, että alati aurinkoiset naapurimme ovat tehneet Suomelle palveluksen, kun kerran arpaonni meidät viisufinaalin alkupuoliskolle laittoi esiintymään. Ruotsalaistuottajathan ovat siis päättäneet lopullisen esiintymisjärjestyksen ja sen millä sijalla yhdestä kolmeentoista Suomi esiintyy. Numero 4 on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi numero 13, joka on jo epäonnen lukukin ja Suomen akuankkamaisen arpaonnen myötä suurin mahdollinen esiintymisnumero.

Ehkä joku tuotantoryhmässä kuitenkin tykkää meistä, kun Kristan räväkän show'n ympärille on kasattu tylsiä tai ainakin erilaisia esityksiä. Kisan avaa helvetistä laulava tekotaiteellinen Ranska, perään tulee Liettuan tasapaksu poprokki ja sen jälkeen Moldovan draamaballadi. Suomen show tulee herättämään katsojat juuri ennen kuin heidän sormensa ehtivät vaihtaa kaukosäätimistä kanavan toiseksi. Suomen jälkeen vaivutaan jälleen tylsyyteen Espanjan rallatuksen ja Belgian tärisevän poikaklopin myötä. Vielä senkin jälkeen on luvassa jotain aivan muuta Viron rakkauslaulun muodossa.

Esiintymislistan loppupäässä on sen sijaan suorastaan ennakkosuosikkien ruuhkarysä ja kaikki eivät tule mahtumaan kärkikolmikkoon. Aina on myös puhelinäänestyksen aikakaudella alkupään esiintymispaikoilta kiilattu kärkisijoille, kerran esiintymisnumerolta 4 jopa voittoon asti. No vuonna 2006 ei mahduttu ihan topteniin, mutta silloin Lordi pyyhkikin eurooppalaismuusikoilla pöytää. Hyvä esitys on aina hyvä esitys ja sellaista tv-katsojat äänestävät!

Puhelinäänestys-aikakauden alkupään esiintyjien menestyjiä:

1998 Kroatia es. 1 sij. 5., Israel es. 8 sij. 1
1999 Kroatia es. 4 sij. 4
2000 Viro es. 4 sij. 4
2001 Ruotsi es. 7 sij. 5
2002 Iso-Britannia es. 2 sij. 3, Espanja es. 5 sij. 7
2003 Turkki es. 4 sij. 1
2004 Serbia-Montenegro es. 5 sij. 2
2005 Malta es. 3 sij. 2, Romania es. 4 sij. 3
2006 Poikkeus vahvistaa säännön ja alkupäästä ei menestyjiä
2007 Valko-Venäjä es. 3 sij. 6
2008 Armenia es. 5 sij. 4
2009 Ranska es. 3 sij. 8, Islanti es. 7 sij. 2
2010 Azerbaidzan es. 1 sij. 5
2011 Bosnia-Hertsegovina es. 2 sij. 6, Tanska es. 3 sij. 5
2012 Albania es. 3 sij. 5, Venäjä es. 6 sij. 2

ESC 2013: Finaalia kohti!

Eurovision laulukilpailujen 2013 lauantain finaalissa nähdään ja kuullaan siis 26 esitystä: kymmenen molempien semifinaalin parhaimmaksi äänestettyä sekä kuusi suoraa finalistia. Ne tulevat Euroopan yleisradioliiton suurista rahoittajamaista: Isosta-Britanniasta, Espanjasta, Ranskasta, Saksasta ja Italiasta sekä kilpailun isäntämaasta Ruotsista. Esiintymisjärjestyksessä on arvottu vain isäntämaan esiintymispaikka sekä se esiintyykö maa finaalin alku- vai loppupuoliskolla. Tarkan esiintymisjärjestyksen on päättänyt kilpailun tuottaja.


1. Ranska: Amandine Bourgeois – L'enfer et moi

Finaalin avaa yksi suurista eli Ranska, joka nähdään nyt siis ensimmäistä kertaa Malmön lavalla. Ranska ei ole koskaan päästänyt euroviisufania helpolla, eikä tee niin nytkään. Avauspaikka on toisaalta Ranskalle eduksi. Katsoja katsoo vielä kisaa keskittyneesti ja Ranskan kappale vaatiikin herpaantumatonta otetta. Uskon sijoitukseen sijoilla 11-15

2. Liettua: Andrius Pojavis – Something

Liettuan odotinkin menevän finaaliin ja samoin odotan sen myös sijoittuvan finaalin häntäpäähän miltä esiintymispaikalta tahansa – etenkin tältä. Sijat 21-26.

3. Moldova: Aliona Moon – O mie

Moldovaa ei tuottaja suosinut esiintymispaikkoja jakaessaan. Tämän tyyppisen veret seisauttavan show’n pitäisi päästä säväyttämään kilpailun loppupuolella. Sijat 11-15

4. Suomi: Krista Siegfrids – Marry me

Suomi ei näytä olevan naapurimme suosiossa, kun näin aikaisessa vaiheessa joutuu lavalle, toteavat monet. Mutta minusta meillä on hyvät mahdollisuudet jäädä mieleen kisan alkupuolen ainoana räväyttäjänä, sillä vieruskaverimme ovat tyystin erityyppistä Moldovaa lukuun ottamatta melkoista unilääkettä. Kisan loppuun on taasen pakkautunut sellainen määrä vahvoja ehdokkaita, että ne eivät millään kaikki mahdu kärkiviisikkoon! Sijat 1-5

5. Espanja: El Sueño de Morfeo – Contigo hasta el final

Toinen suuri rahoittajamaa Espanja ei tällä kappaleella kyllä maailmoja mullista, mutta kiitos tuotannolle että laitoitte heidät esiintymään Suomen jälkeen. Sijat 21-26

6. Belgia: Roberto Bellarosa – Love kills

Belgialle jäi petrattavaa semifinaalista – ja reilusti! Uskon, että finaalipaikka urkeni heikkotasoisesta ykkössemistäkin rimaa hipoen ja sijoitus ei nappisuorituksellakaan finaalissa kärkeä kolistele. Sijat 21-26

7. Viro: Birgit – Et uus saaks alguse

Viro löi minut semifinaalissa ällikällä. Birgit on kertakaikkisen upea ilmestys ja laulaa kuin enkeli. Jos esitys menee yhtä hyvin finaalissa, voi sijoituskin olla hyvä. Sijat 6-10

8. Valko-Venäjä: Alyona Lanskaya – Solayoh

Valko-Venäjän finaalipaikka hämmästytti alunperinkin, mutta ei siellä ensimmäisessä semifinaalissa paljon vaihtoehtojakaan ollut. Sijat 21-26

9. Malta: Gianluca – Tomorrow

Malta näytti jo semifinaalilavalla väsähtäneeltä ja hapuilevalta. En usko kovaan pistesaaliiseen finaalissa, vaikka Gianluca virnuilisi kuin Hangon keksi. Sijat 21-26

10. Venäjä: Dina Garipova – What if

Venäjä yllätti jossain määrin positiivisesti semifinaalissa, niin korni kuin tämä paketti onkin. Äiti Venäjällä on kuitenkin ystäviä, joten eiköhän pisteitäkin ropise. Sijat 6-10

11. Saksa: Cascada – Glorious

Minä kuuntelen Cascadani mieluummin levyllä tai diskon tanssilattialla. Livebändiksi ei heistä ainakaan tässä mittakaavassa ole ja muutenkaan paketti ei ole kovin uskottava. Ehkä eurodancen ystäviltä tulee ääniä. Sijat 16-20

12. Armenia: Dorians – Lonely planet

Tylsän armenialaisrokin finaalipaikka vähän hämmensi, vaikka onhan Armenia yleensä finaaliin mennyt. Ei kai Black Sabbath fanit katsele euroviisuja? Uskon huonoon menestykseen. Sijat 21-26

13. Alankomaat: Anouk – Birds

Alankomailla on tuhannen taalan paikka ansaita paras sijoituksensa viiteentoista vuoteen! Tylsän rokin ja friikkisirkuksen välissä on tilausta hyvin lauletulle kauniille balladille. Matkakohteena toivon Alankomaiden voittoa! Sijat 1-5

14. Romania: Cezar – It's my life

No niin. Hymyä huuleen. Cezar on täällä taas. Sijat 11-15

15. Iso-Britannia: Bonnie Tyler – Believe in me

No, kappale voisi olla parempi, mutta Bonnie Tylerin mittaamaton karisma kantanee sijoille 6-10

16. Ruotsi: Robin Stjernberg – You

Isäntämaa löytynee jostain sijoilta 11-15

17. Unkari: ByeAlex – Kedvesem

Eiköhän kerta tätä jankutusta riitä vankkumattomillekin faneille. Sijat 16-20

18. Tanska: Emmelie de Forest – Only teardrops

Itse en ole löytänyt Tanskan kokonaisuuden hienouksia, mutta yhteisön painostuksesta veikataan nyt sitten sinne kärkihaminoihin. Toivon että olen väärässä, vaikka tämän kirjoituksen jälkeen en pääsekään toteamaan: "Mä sanoin sen koko ajan! Tanska ei menesty!" Eikä minulla toisaalta mitään Kööpenhaminan kevättä 2014 vastaan olisi. Sijat 1-5

19. Islanti: Eythor Ingi – Ég á líf

Islanti on ihana, mutta jäänee muiden jalkoihin. Laadulla on kuitenkin tekijänsä! Sijat 16-20

20. Azerbaidžan: Farid Mammadov – Hold me

Uskon hyvään sijoitukseen, mutta en voittoon. Kokonaispaketti jäi teennäiseksi, vaikka Farid näyttikin jo ihmismäiseltä otsatukka eteenpäin sojotettuna. Sijoilla 1-5 varmaankin se viides.

21. Kreikka: Koza Mostra & Agathonas Iakovides – Alcohol is free

Rempseä Kreikka erottuu edukseen! Finaalin ainakin Renkutus isolla R:llä. Sijat 6-10

22. Ukraina: Zlata Ognevich – Gravity

Eiköhän Ukrainakin kamppaile paikastaan kärkiviisikossa, vaikka liiasta aitoudesta ei heitä pääsekään tälläkään kertaa syyttämään. Sijat 1-5

23. Italia: Marco Mengoni – L'essenziale

Italialle on lahjoitettu hyvä esiintymispaikka, kuten kolmelle seuraavallekin tuotannon lellipennulle. Siinähän kahinoivat kärkisijoista Suomen porhaltaessa takavasemmalta ohi. Italian biisi ei kuitenkaan ole riittävän hyvä. Sijat 11-15

24. Norja: Margaret Berger – I feed you my love

Kenenkäs naapureita sitä ollaan? Norjalle pedataan voittoa ja olisiko niin, että Tanskan ilmiselvää voittoa jopa toppuutellaan näillä esiintymispaikkasäädöillä? Että tulee sitten sitä ”hyvää tv-viihdettä” myös pisteidenlaskusta, kun laitetaan Tanska tuonne keskemmälle? Norja ei kuitenkaan ollut niin intensiivinen semifinaalissa, joten jos Margareetta ei saa suutaan soukemmalle, uskon hienoiseen ”floppaamiseen”. Sijat 6-10

25. Georgia: Sophie Gelovani & Nodi Tatishvili – Waterfall

Noniin, sillä tavalla sitä on laitettu ruotsalaisten lehtolapsi tänne paraatipaikalle lauleskelemaan. Toivottavasti Eurooppa ei mene lankaan ja sijoittaa balladin sinne minne se kuuluu. Sijat 16-20

26. Irlanti: Ryan Dolan – Only love survives

Irlannistakin tuntuu tykkäävän tuo tuotanto. Mutta kuten jo aiemminkin on tullut todettua, toptenissä on ruuhkaa. Irlannin kappaleen ansiot riittävät tässä seurassa sijoille 16-20.

Yhteenveto:

Sijat 1-5 Alankomaat, Azerbaidzan, Suomi, Tanska, Ukraina
Sijat 6-10 Iso-Britannia, Kreikka, Norja, Venäjä, Viro
Sijat 11-15 Italia, Moldova, Ranska, Romania, Ruotsi
Sijat 16-20 Georgia, Irlanti, Islanti, Saksa, Unkari
Sijat 21-26 Armenia, Belgia, Espanja, Liettua, Malta, Valko-Venäjä

ESC 2013: Toisen semifinaalin jälkipyykki

Miksikään oraakkeliksi ei allekirjoittanutta voi kutsua, kun vain kahdeksan kymmenestä arvauksesta osui toisessa semifinaalissakin oikeaan. Viisi erän kärkisijoille veikkaamaani maata olivat lisäksi sellaisia itsestäänselvyyksiä, joiden finaalipaikan pieni lapsikin olisi osannut päätellä: Suomi, Norja, Azerbaidzan, Georgia ja Kreikka. Maltan kohdalla uskoni alkoi hiipua, kun aloin haukottelemaan jo heidän 3-minuuttisen semifinaaliesityksensä alkupuoliskolla. Musiikkivideon hyväntuulisuutta ei onnistuttu siirtämään lavalle.


Rock-vedoista näyttävämpi oli ehdottomasti Albania, mutta kansa valitsi ikävä kyllä Armenian. Itsehän arvuuttelin molempien yltävän finaaliin. Sveitsin finaalihaaveet murenivat tylsään ylöspanoon, jonka ainoa kiinnostava elementti oli elääkö Emil-papparainen esityksen loppuun saakka. Sääliksi kävi vanhusparkaa, joka ei selvästikään enää edes ymmärtänyt missä oli. Eikä se biisikään loppujen lopuksi niin kovin kummoinen ollut. Virhearvio alun perinkään veikata finaaliin.

Unkarin omituisuuden arvelinkin yltävän finaaliin jo pelkästään silmälasipäisistä pipoja käyttävistä partasuista pitävien naaraiden äänillä. On näet niin ihanan trendikästä olla vähän outo. Sen sijaan kenenkään en arvannut olevan niin outo, että äänestäisi Romaniaa. Mutta huumorin kukkahan se on kaunein kukka ja Romania vastatkoon vuoden vitsiosastosta. Tiedän vain kaksi ihmistä, jotka rakastavat sitä tosissaan ja kukaan muu ei pysty edes puhumaan Romaniasta ilman hymyn karetta suupielissään. Voi sitä naurunremakkaa meidänkin kotikatsomossa Cezarin esityksen aikana.

Itse lähetin eilen normaalista poiketen yhden tekstiviestiäänen (yleensä en äänestä lainkaan) ja se meni San Marinon numeroon. Tein tekoni osoittaakseni kunnioitusta San Marinon valtiolle, taiteilija Monettalle ja säveltäjä Ralph Siegelin elämäntyölle euroviisujen parissa. Älkää ikinä luovuttako! Alusta lähtien oli kuitenkin selvää, ettei tällä paketilla ole asiaa finaaliin. Kappale on juuri sellainen iskelmä, joka on naamioitu taiteeksi ja itseään muita parempina ihmisinä pitävien on helppo asettua sen taakse. ”Olen niin hieno ja taiteellinen ihminen ja San Marino on suosikkini”. San Marino on hömppädiskoa, vaikka alussa ei biitti rullaakaan.

Islannin esitys oli sydäntä särkevän upea ja vaikka viimeiseen asti olin varma, että Eurooppa ei ymmärrä sitä, olen vilpittömän iloinen finaalipaikasta. Siinä napsahti kaikki kohdilleen. Solisti on upean miehekäs ja sympaattinen ilmestys ja laulaa kuin jumala. Balladiosastolta Israelin kalsea paketti ei puolestaan säväyttänyt lainkaan. Lopun revittelyissä komeana pidetty äänikin meni vinkumiseksi: odotettu ja ansaittu putoaminen. Bulgarian ja Latvian esityksistä ei paljon lapsille kerrottavaa jäänytkään.

Makedonian omituisuuden ennakoidun putoamisen jälkeen ovat kaikki entisen Jugoslavian maat Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Serbia, Montenegro ja Slovenia ulkona. Mielenkiintoista nähdä minne suuntaavat näiden yleensä ”toisiaan äänestäneiden maiden” äänet. Toivottavasti eivät kuitenkaan kaikki Romaniaan. Toisaalta taustalle hiipi samalla myös huoli Eurovision laulukilpailujen tulevaisuudesta. San Marinohan uhkasi jo etukäteen jäädä pois kisasta, jos ei finaalipaikkaa tule tänäkään vuonna. Andorra, Portugali, Puola. Tsekki ja Slovakia ovat jo tauolla. Turkkikin kiukuttelee ja jätti jopa toisen semifinaalin näyttämättä, kun Suomen tyttöjen pussailu oli kuulemma liian rankkaa. Ehkä kahden semifinaalin systeemi alkaa pian tulla tiensä päähän? Mielestäni jo kahtena viime vuonna olisi riittänyt 24 finalistia, jolloin semifinaaleista jatkoon olisi voitu päästää vain yhdeksän kilpailijaa kummastakin. No onneksi euroviisut ei ole kaavoihin kangistunut formaatti, vaan uudistuu jatkuvasti ajan hengen mukaisesti.

ESC 2013: 2. Semifinaaliveikkaus

Ensimmäisen semifinaalin veikkauksessani osui kahdeksan arvausta kymmenestä kohdalleen. Ukraina, Alankomaat, Moldova, Irlanti, Venäjä ja Tanska olivat helppoja, ja ne varmasti jokainen vähänkin viisuja seuraava osasi arvuutella finaaliin. Ukraina, Venäjä ja Tanska menevät sinne aina ja lopuilla oli tänä vuonna yksinkertaisesti riittävän hyvät esitykset. Liettuan ja Viron veikkasin finalisteiksi vähän riskillä, mutta Slovenian ja Kyproksen kohdalla pidin liian itsepintaisesti kiinni omista ajatuksistani. Ajattelin kappaleiden olevan tämän päivän musiikkia, jolla olisi käyttöä myös euroviisujen ulkopuolella.

Loppujen lopuksi Liettua ansaitsi finaalipaikkansa muutenkin, kuin Liettuasta ympäri Eurooppaa siivoushommiin muuttaneiden maanmiestensä äänillä. Kappale oli kisan ainoa normaali pop-rock-biisi ja esittäjä illan sympaattisin, hauskannäköisin ja aidoin miespuolinen solisti. Viron Birgitta olikin sitten kisojen aidoin naispuolinen solisti ja kisaa kyllä ensimmäisen erän parhaan laulajattaren tittelistä Ukrainan Zlatan kanssa. Lopun revittelyt olivat lähes veretseisauttavia.

Slovenian ja Kyproksen sijaan finaaliin ponnistivat Valko-Venäjä ja Belgia, joiden uskoin olevan semifinaalin pahnanpohjimmaisia. Belgian surkea live-esitys vain vahvisti uskomustani ennen tulosten julkistamista, mutta toisin kävi. Onnea siis myös Suomelle ja Jukka Immoselle! Valko-Venäjän vanhanaikainen humppa on toki makuuni, mutta en missään nimessä ajatellut sitä finaaliin. Mutta nyt katseet kohti huomista toista semifinaalia.


1. Latvia: PeR – “Here we go“

Latvian tyhjänpäiväinen renkutus toimii sanoituksensa puolesta ihan kivana aloitusbiisinä, mutta siihen se jääkin. Poitsujen kotikutoinen karisma ei glitterunivormuista huolimatta kannattele kovin pitkälle, kun kappaleessa ei ole muuta kuin räminää. Latvia ei muutenkaan ole finaalipaikoilla juhlinut, joten miksi tälläkään?

2. San Marino: Valentina Monetta – “Crisalide (Vola)”

San Marinoa käy vähän sääliksikin. Kappalehan on jopa juhlava ja etenkin viisufanien taiteellisempaan haarakonttoriin se tuntuu uppoavan kuin kuuma veitsi voihin. Jotenkin en vain jaksa uskoa että suuri yleisö tästä innostuisi? Tämä on sitä surullisenkuuluisaa musiikkia, jota ei olisi olemassa ilman Eurovision laulukilpailuja. Toinen semifinaali on myös tasoltaan ensimmäistä huomattavasti kovempi, joten finaalipaikka ei tule itsestäänselvyytenä kuin Kreikalle.

3. Makedonia: Vlatko Lozanoski & Esma Redžepova – “Pred da se razdeni”

Makedonialla on viime vuosina ollut myös hankaluuksia finaaliinpääsyn suhteen, vaikka viime vuonna he sinne etenivätkin pitkästä aikaa. En näe Makedoniaa finaalissa tänäkään vuonna tällä sekametelisopalla, etenkään kun täällä ei ole riittävästi ystäviä äänestelemässä. Huvittuneisuutta katsojissa tämä epäsuhtainen duettopari tulee kyllä aiheuttamaan ja sitä kautta jää katsojien mieliin.

4. Azerbaidžan: Farid Mammadov – “Hold me”

No ehkä Kreikan lisäksi varmana finalistina voidaan pitää myös Azerbaidzania? Vaikka siksi, että Azerbaidzan on aina finaalissa ja itse asiassa siellä finaalissakin aina top-tenissä. En näe sille mitään estettä tälläkään kertaa näin laadukkaalla tuotteella. Kunhan nyt ei vain voittaisi koko kilpailua.

5. Suomi: Krista Siegfrids – “Marry me“

Suomikin on varmasti finaalissa. Kristan ympärillä käy kiva Lordimainen pöhinä ja paketti on kasassa. Kappaleemme erottuu iloisuudessaan ja vaikka Suomi ei koskaan ole automaattisesti finaalissa, me emme myöskään koskaan ole automaattisesti ulkona! Suomesta kuitenkin pidetään ja meillä ei ole ainakaan vihamiehiä.

6. Malta : Gianluca Bezzina – “Tomorrow”

Maltakin on viimevuotiseen tapaan finaalissa sympaattisen harmittomalla hassuttelullaan. Kappale on kuitenkin onneksi riittävän erilainen, kuin juuri hetkeä ennen esiintyneen Suomen iloittelu – niin en näe heidän syövän ääniä toisiltaan. Malta tuntuu löytäneen "menestysreseptin", kun ovat heittäneet euroviisumuottiin räätälöidyt diskopopit ja balladit roskikseen.

7. Bulgaria: Elitsa & Stoyan – “Samo shampioni”

Elitsa ja Stoyan ovat tuoneet Bulgarialle heidän ainoan finaalipaikkansa Helsingin kisoissa vuonna 2007 ja ehkä siksi heidät kutsuttiin hätiin nostamaan kotimaansa suosta. Tämä konsepti on kuitenkin jo kokeiltu ja euroviisuissa uusi konsti on usein parempi kuin pussillinen vanhoja, joten luulen että paikka finaalissa on työn ja tuskan takana.

8. Islanti: Eyþór Ingi Gunnlaugsson – “Ég á líf”

Voi voi sentään. Töitä saa Islannin partasuukin tehdä hartiavoimin, jotta finaaliin etenisi. Sen hänelle kyllä soisin, mutta riittääkö äidinkielellä esitetty koruton äijäballadi siihen? Toivotaan. Viime vuosinahan Islanti on nähty finaalissa kohtalaisen usein, mutta helposti tie ei ole auennut.

9. Kreikka: Koza Mostra feat. Agathonas – “Alcohol is free”

Kreikka puolestaan on nähty finaalissa joka vuosi, ja niinhän tuo nähdään tänäkin vuonna. Etenkin kun kappale on varsin mallikelpoista ja rempseää Balkan-viisuiloittelua. Kreikkakin on nähkääs myös Balkanin maa.

10. Israel: Moran Mazor – “Rak bishvilo”

Israel ei sitten olekaan mikään finaaliautomaatti ja sinne päästessäänkin se on aika usein tehnyt sen rimaa hipoen. Kyllähän täti laulaa kivasti, mutta jotenkin draamapaukuksi sävelletty biisi vähän kolisee tyhjyyttään.

11. Armenia: Gor Sujyan – “Lonely Planet”

Armenia lähtee kisaamaan ihan tyystin toisenlaisin eväin, kuin mihin on heiltä on totuttu. Viime vuonnahan he pitivät taukoa, kun kisat järjesti heidän verivihollisensa Azerbaidzan, mutta nyt ollaan taas mukana. Jos rokkidiggarit ja Black Sabbath fanit ovat linjoilla, saattaa ovi finaaliinkin aueta. Eihän se Armenialle mikään ihme olisi.

12. Unkari: ByeAlex – “Kedvesem”

Henkilökohtaiseen makuuni Unkarin jankutus on vuotensa ärsyttävimmästä päästä, mutta kenties tämä tenhoaa jonkin sortin hipstereihin, jotka ymmärtävät huumorin esiintyjien totisten ilmeiden takaa? Jos finaaliin mennään, tapahtuu se rimaa hipoen.

13. Norja: Margaret Berger – “I feed you my love”

Norjaa pidetään ennakkosuosikkina eikä suotta. Kappale onkin yksi vuoden omaperäisimmistä rypistyksistä. Se jää salakavalasti päähän jo ensimmäiseltä kuulemalta ja sisältää paljon iskeviä elementtejä. Varma finalisti.

14. Albania: Adrian Lulgjuraj & Bledar Sejko – “Identitet”

Kilpaileeko Albania rokkiäänistä Armenian kanssa? Jos vain yksi rock-biisi menee finaaliin, se lienee sitten Albania. Itse en ymmärrä tästä mitään, mutta en ihmettelisi finaalipaikkaakaan.

15. Georgia: Sophie & Nodi – “Waterfall”

Ruotsalaiset ovat pedanneet Georgialle mukavan esiintymispaikan täältä loppupäästä, sillä onhan kappaleen säveltänyt heidän oma prinssi kultakutrinsa Thomas G:son ja taustakuorossakin veisaa euroviisutuottaja Christer Björkmanin miesystävä Martin Kagemark. Kokonaisuus onkin hyvin tasapainoinen ja erän laadukkaimpana balladina selvittänee tiensä finaaliin helposti.

16. Sveitsi: Takasa – “You and me”

Semifinaaliaikakausi ei ole kohdellut Sveitsiä silkkihansikkain. Vuonna 2005 virolainen Vanilla Ninja raivasi tiensä finaaliin Sveitsin edustajana ja menestyikin niin mukavasti, että Sveitsi pääsi suoraan finaaliin myös seuraavana vuonna. Seuraavan kerran semifinaalissa kävi tuuri vuonna 2011, mutta muuten on kohtalona ollut karsiutuminen. Ehkä tänä vuonna ollaan onnekkaampia. Sympatiapisteitä olen ainakin valmis antamaan.

17. Romania: Cezar – “It’s my life”

Romania vetää tänä vuonna kunnon viisuöverit. Lopputulos on jotain niin kamalaa, että uskallan veikata Romanialle heidän kunniakkaan viisuhistoriansa ensimmäistä finaalista karsiutumista. Korkealta ja kovaa kirkuvan laulun alla hölkkää heppoinen Casio-kikkelidisko ja Cezarin stailauskin on jostain Freddie Mercuryn ja The Rocky Horror Picture Show’n välimaastosta. Muutamia extroverttejä oopperadiskon hard core faneja lukuun ottamatta, en löydä Romanialle sopivaa kohderyhmää.

2. Semifinaalin lopputulokset:

1. Norja

2. Azerbaidzan

3. Suomi

4. Georgia

5. Kreikka

6. Malta

7. Albania

8. Armenia

9. Sveitsi

10. Unkari

11. Israel

12. Makedonia

13. Islanti

14. San Marino

15. Bulgaria

16. Latvia

17. Romania

ESC 2013: 1. Semifinaaliveikkaus

Kotisohvalla on mukava seurata euroviisuviikon etenemistä. Saa paljon paremman kuvan harjoituksista ja siitä, miten kappaleisiin suhtaudutaan pääkallopaikan juhlahumun ulkopuolella. Tovin mietittyäni tulin huomenna tiistaina 14.5.2013 kilpailtavasta ensimmäisestä semifinaalista tämänkaltaiseen lopputulokseen:

1. Itävalta: Natalia Kelly – “Shine”


Itävallalla ei ole mitään ihmeellistä tarjottavanaan. Ihan mukiinmenevä pop-biisi, mutta en näe kenelläkään mitään syytä äänestää juuri tätä laulua ja kun noita ystäviäkään ei Itävallalla liikaa ole. Jäänee kisan avausraitana muiden jalkoihin, mutta tuskin kuitenkaan jumboksikaan. Kilpailu on heikkotasoinen, joten saattaa yllättää pinnistämällä finaaliin sijoilta 9 tai 10 tai sitten täpärästi finaalin ulkopuolelle.

2. Viro: Birgit Õigemeel – “Et uus saaks alguse”

Viron pikkusievälle balladille voi hyvinkin käydä, kuten Itävallalle. Mutta koska tunkua finaaliin ei ole, voi finaalipaikka olla teoreettisesti mahdollinen. Miksikään feminiini-Kuulaksi tästä ei kuitenkaan missään nimessä ole.

3. Slovenia: Hannah – “Straight into love”

Slovenia ei ole vakuuttanut Malmössä paikan päällä juhlivia fanitoimittajia, mutta uskon vakaasti modernien tanssirytmien vetoavan tavallisiin tv-katsojiin ympäri Eurooppaa. Konstailematon esitys vain tukee yksinkertaista melodiaa ja jos esitys menee nappiin, pidän finaalipaikkaa melko todennäköisenä balladimassan joukossa. Finaalissa sen sijaan en enää usko korkeaan sijoitukseen, oli esitys tai esiintymispaikka miten hyvä tahansa.

4. Kroatia: Klapa s Mora – “Mižerja”

Kroatialle käy varmaan niin sanotusti ”Kroatiat” ja finaalipaikka jää haaveeksi. Kokonaisuus on auttamattoman vanhanaikainen.

5. Tanska: Emmelie de Forest – “Only teardrops“

“Ennakkosuosikki”-Tanskan ennakkosuosikin aseman perustelut eivät ole menneet allekirjoittaneen jakeluun koko keväänä. Pysynkin siis edelleen kannassani, että mikään pisterohmu Tanska ei ole, vaikka finaaliin meneekin – niin kuin Tanska nyt vaan aina menee. ”Shakira goes Ireland” jutussa ei ole minusta päätä eikä häntää ja luonnonlapseksikaan ei ryhdytä – sellaiseksi synnytään.

6. Venäjä: Dina Garipova – “What if”

Ja niinhän se Venäjäkin menee aina finaaliin, tällä kertaa voisi todeta, että ikävä kyllä. Biisi ja sen teennäinen sanoma ovat aivan kammottavaa kuraa, mutta mitäpä sitä sen enempiä analysoimaan, kun se tulee Venäjältä.

7. Ukraina: Zlata Ognevich – “Gravity”

Eikä ole finaalipaikka jäänyt haaveeksi koskaan myöskään Ukrainalta. Ja tänä(kin) vuonna se on ihan ansaittua. Zlata vetää komeasti festivaaliballadinsa ja uskon jopa semifinaalivoittoon tai ainakin top-3-sijoitukseen.

8. Alankomaat: Anouk – “Birds”

Anoukista on puhuttu suurena tähtenä, mitä hän ei Euroopankaan mittakaavassa suinkaan ole. Pitkän linjan kokenut paikallinen ammattilainen kylläkin. Uskon vakaasti tämän koruttoman esityksen voimaan Ukrainan jättiläisen ja Montenegron avaruusmiesten välissä. Musiikki puhukoot puolestaan ja viekööt Alankomaat finaaliin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2004.

9. Montenegro: Who See – “Igranka”

Montenegrosta parina viime vuotena tullut euroviisujen rasavili ja sama linja tuntuu jatkuvan. Kaksi kuukävelijän pukua ja lattiasta tupsahtava daami eivät kuitenkaan riitä. Uskoni tähän sekametelisoppaan on nolla ja oletan Montenegron finaalipaikattomuuden jatkuvan tänäkin vuonna.

10. Liettua: Andrius Pojavis – “Something”

Hankala tehdä finaaliveikkausta, kun en oikein usko kenenkään finaalipaikkaan. Kymmenen laulua sinne kuitenkin menee, joten heitetään tikkaa Liettuan rinkiin. Josko Coldplay/The Killers fibat veisivätkin Liettuan kahden edellisvuoden tavoin finaaliin.

11. Valko-Venäjä: Alyona Lanskaya – “Solayoh”

Valko-Venäjä on hassunhauska ja harmiton vanhan ajan tanssiviisu, mutta voipi olla että se on liiankin hassunhauska, liiankin harmiton ja liiankin vanhanaikainen. Valkkareilla kun ei ole myöskään tapana sinne finaaliin itsestäänselvyytenä porhaltaa, niin saattaapi olla että haaveeksi jää tälläkin kertaa tai sitten saattaapi olla että ei jää.

12. Moldova: Aliona Moon – “O mie”

Moldova kuulostaa ja etenkin näyttää sen verran komialta, että pidän finaalipaikkaa harjoitusten myötä jopa erittäin todennäköisenä, vaikka en Moldovan karsinnan jälkeen tätä mieltä ollutkaan.

13. Irlanti: Ryan Dolan – “Only love survives”

Irlantikin erottuu edukseen vauhdikkaammalla numerollaan, joten eiköhän Ryan finaaliin etene Jedwardin viitoittamalla tiellä.

14. Kypros: Despina Olympiou – “An me thimase”

Kypros on vaikea veikattava. Despina on upea ja kappalekin kuulostaa viisuyhteydestä irrotettuna harmoniselta balladilta, mutta tällaisessa festivaalissa vaarana on jalkoihin jääminen. Mutta jospa tämä erottuisi täällä loppupäässä ammattitaitoisuudessaan?

15. Belgia: Roberto Bellarosa – “Love Kills”

Belgian biisi on vain auttamatta tylsä ja esittäjä karismaton. Belgia ei ole myöskään euroviisuissa koskaan saanut mitään ilmaiseksi. Ei jatkoon.

16. Serbia: Moje 3 – “Ljubav je svuda”

Serbia on niin ikään hankala veikattava. Melkein miltä tahansa muulta esiintymispaikalta voisi finaalipaikka olla tiukassa, mutta voihan olla että täältä viimeiseltä paikalta Serbian mojet jäävät mieliin ja saavat sedät tarttumaan luureihinsa. Mistään semifinaalivoitoista on kuitenkaan turha haaveilla eikä korkeista sijoituksista finaalissa.

1. Semifinaalin lopputulokset:

1 Ukraina

2 Alankomaat

3 Moldova

4 Irlanti

5 Venäjä

6 Tanska

7 Kypros

8 Slovenia

9 Liettua

10 Viro

11 Itävalta

12 Serbia

13 Kroatia

14 Belgia

15 Valko-Venäjä

16 Montenegro

Täysin paska ämmä

Anna Eriksson oli vuonna 2000 kaksi platinaa myyneen iskelmälevyn (”Anna Eriksson” 1997 & ”Odota mua” 1999) ja yhden kultaa myyneen joululevyn (”Anna joulu” 1998) levyttänyt iskelmätähti, kun hänet pakotettiin mukaan Suomen euroviisukarsintoihin. Harva tiesi tuohon aikaan, että hänet oli myös pakotettu levyttämään nuo menestyslevyt. Levyjen sisältöhän oli täyttä paskaa, mutta koska tyhmät ihmiset niitä halusivat ostaa, pakottivat ahneet levymogulit Annan laulamaan. Mitään korvaustahan Anna ei omien sanojensa mukaan tehdystä työstä saanut: "Olin niin suosittu kuin Suomessa voi olla, enkä saanut siitä mitään.” (Sivuhuomautuksena täytyy kylläkin todeta, että Suomessa on ollut ja tulee olemaan suositumpiakin artisteja).


Jollain vippaskonstilla Anna kuitenkin euroviisukarsintoihinkin harhautettiin ja silmät suljettuina hän esitti siellä Petri Laaksosen säveltämän paskan kappaleen ”Oot voimani mun”. Puhelinäänestäjien ja asiantuntijatuomareiden mielestä kappale oli kilpailussa toiseksi paskin, sillä senhän nyt kaikki tiesivät että Suomessa euroviisuissa äänestyskäytäntö on päinvastainen muihin maihin verrattuna ja täällä voittajaksi valitaan paskin kappale. ”Oot voimani mun” valittiin myöhemmin kuitenkin euroviisuklubien karsittujen kappaleiden äänestyksessä Euroopan paskimmaksi. Itsekin olen kerran ollut niin paskamaisessa humalassa, että jorasin kuin hirvi Vantaa hotellin Tulisuudelma ravintolassa tämän kappaleen tahdissa monisatapäisessä yleisössä.

Tämän koettelemuksen jälkeen Anna pääsi pakenemaan ahneiden levymogulien kynsistä, mutta joutui ojasta allikkoon – uusien ahneiden mogulien vangiksi. Levy-yhtiö siis vaihtui, mutta musiikki oli sitä samaa paskaa. Esa Nieminen on jossain kirkkain silmin kertonut antaneensa Annalle yhden parhaista sävellyksistään ”Kun katsoit minuun”, mutta todellisuudessa se oli silkkaa paskaa. Vuosi oli 2001. Ja lisää paskaa oli kuitenkin luvassa: ”Kaikista kasvoista” 2003, ”Sinusta sinuun” 2005 ja ”Ihode” 2007. Se tekee jo aika monta kiekollista sitä itseään. Olin ymmärtävinäni jostain lähteestä, että Anna olisi itse vaikuttanut aika paljonkin ainakin ”Ihode”-levyn syntyyn, mutta olin väärässä. Sekin on paskaa. Nyt kun Anna on päässyt vapaaksi, hänen kotisivuillaan kerrotaan vain kahdesta levystä. Englanninkielisestä ”The garden of lovesta” (2010) ja tuoreimmasta ”Manasta” (2012).

Anna Erikssonin mukaan koko levybisnes on täysin paska maailma. Ihmiset ovat niin tyhmiä, että he ostavat musiikkia jota eivät oikeasti diggaa. Kuulemma siksi, että ei ole vaihtoehtoja. Eipä. Eihän maailmassa juurikaan tuoteta musiikkia. Vain sitä yhtä ja sama makkaraa, kuten taiteilija Eriksson asian tiivistää. Tosi-tv-formaatit jyräävät. Niinpä. The Voice of Finland- ja Idols-voittajien levythän myyvät automaattisesti kuin häkä. Joka toisesta suomalaiskodista löytyy tietenkin Mikko Sipilän ja Martti Saarisen kokopitkät. Tyhmät ihmiset ostavat, kun on tv:stä tuttu. Tv:stä tuttu on muuten Annakin, kun vuosi sitten tosi-tv-kisan väliaikanumerona esitteli uutta taidettaan.

Ja sitten se tv nostaa jalustalle ”legendoiksi” vielä ihmisiä, joita ei aikoinaan arvostettu. Olavi Virran ja Laila Kinnusen nimittäin. Kyseisten esimerkkien alkoholiongelmathan eivät mitenkään vaikuttaneet heidän uriinsa. Eivät edes kunnon eläkettä asiantuntija Erikssonin mukaan saaneet. Virran Ola kuoli 57-vuotiaana ja on ensimmäinen viihdetaiteilija, jolle myönnettiin Valtion taiteilijaeläke Suomessa. Valitettavaa tietenkin, että Ola ehti nauttia siitä vain kuukauden, mutta kenelle toiselle henkilölle, joka on ryypännyt miljoonaomaisuutensa ja heilunut kännissä 10 vuotta tekemättä mitään, myönnetään eläke? Laila heilui kännissä 30 vuotta ja kupsahti 60-vuotiaana. Minun on ainakin paiskittava töitä vähintään 65-vuotiaaksi asti ja jos ratkean ryyppäämään, niin se on oma ongelmani. Ikään kuin muita legendoja ei Suomessa olisi näiden kahden ryyppyveikon lisäksi? Kaikki kunnia toki heidän työlleen ajalta, kun he tekivät töitä.

Anna Eriksson taitaa nykyään olla Suomen paskin ämmä. Hän on kusettanut kirkkain silmin kuulijoitaan ja fanejaan viidentoista vuoden ajan. Hänen paskoja levyjään löytyy suomalaiskodeistaan yli 300.000 kpl. Esitänkin, että Teosto ei maksa Anna Erikssonille korvauksia hänen ennen vuotta 2009 julkaistusta tuotannosta. Lisäksi ehdotan, että suurimpiin kaupunkeihin pystytetään Anna Erikssonin kuvilla varustetut Anna EI –kierrätyspisteet, joihin jokainen voi toimittaa hänen paskat levynsä vuosilta 1997-2009. CD-levyistä saa kuulemma käteviä variksenpelättimiä. Muovikotelot pitää lajitella erikseen ja kansilehdykät tietenkin paperinkeräykseen. Kuunnellahan ei niitä enää voi – sisältävät niin paskaa musiikkia.

(kuva: Yle, Nanna Saarhelo, 2004)

Comeback

Tapahtui viime syksynä… Jossain päin Ruotsia puhelin pirisee. Pieni raaja – kuin nuken käsi – tarttuu kullitettuun luuriin ja nostaa kuulokkeen lähelle kauniin tasaisen punaisen parran reunustamaan nättiä suuta…


- Jaa-a? hahmo vastaa kimakalla äänellään.
- Men hej Alexander! Hur mår du? Lempeän tuttavallinen ääni tervehtii langan toisessa päässä. – Kuinka voit?
- Christer? Christer Björkman? Punaparta hämmästyy kuullessaan tutun äänen. – Ki-ki-kiitos kysymästä. Oikein hyvin!
- Kuule Alexander, Christer aloittaa. – Ajateltiin täällä Sveriges Televisionissa, että haluttais jotain sutinaa ensi kevään Melodifestivaleniin, kun nämä kilpailukappaleet ovat vähän tylsiä.
- Melodifestivaleniin!? Alexander huudahtaa. – Haluatteko siis että pyöräyttäisin sinne jonkun näppärän rallin.
- Heh heh, no ei sentään. Kyllä ne sinun viime vuosien rallisi tiedetään, Christer naurahtaa. – Minulla tuli yksi ihan kreisi idea mieleen. En oikein tiedä edes miten tämän muotoilisin…
- Kakista ulos vaan! Mehän olemme vanhoja… tuttuja… Alexander vaatii innostuneena.
- No mietittiin, että mitäs jos Army of Lovers piipahtaisi Melodifestivalenissa!
- Väliaikanumeroksi?
- Ei kun ihan kilpailijana! Väliaikanumeroiksi me ollaan ajateltu kaikkia vanhoja Melodifestivalen-kehäraakkeja. Vielä kun Hanson, Carson, Malmkvist ja Lundstedt ovat elossa… Army of Lovershan ei ole ottanut koskaan osaa, niin se ei sovi tähän konseptiin.
- Härregud! Kilpailijana! Haluatko siis että edustamme Ruotsia kotikisoissamme?
- HAHAHAHAHAHA! Christer räjähtää nauramaan. – No ei herranjestas sentään! Luoja paratkoon! Ettehän te nyt muutenkaan voittaisi, mutta sovitaanko että sävellät varmuuden vuoksi niin huonon kappaleen, että ette pääse edes Andra Chanseniin?
- No kyllähän tuo ilmainen tv-näkyvyys maistuisi. Voitaisiin pukata samalla vaikka uusi kokoelmalevy markkinoille, Alexander alkaa pohdiskella. – Oho… Äläs nyt… hän tokaisee yhtäkkiä.
- Onko joku hätänä? Christer säikähtää.
- Eeeiii… Jean-Pierre tuossa tuli vaan puskemaan jalkaani vasten… Noh, menehän nyt siitä… Alexander hätistelee. – No mutta asiaan! Haluat siis meidät ja Melodifestivalenin Expressenin kanteen?
- Javist. Christer vastaa päättäväisesti.
- Sittenhän meidän on rakennettava kunnon räväkkä show?
- JAVIST! Christer huudahtaa entistäkin innostuneempana.
- Tässähän alkaa jo ideoita tulvia! Alexander innostuu. – Mitäs jos La Camillan rinnoista lentää kultaiset suihkut ja me Jean-Pierren kanssa odotamme niitä suut selällään? Ja sitten La Camilla levittää reitensä ja strategisessa paikassa on Kaarle Kustaan vaakuna! Ja sitten…
- Tirsk. Voi sinua Allu, vanha veijari! Nyt alkaa skootteri lähestyä rotkon reunaa! Melodifestivalen on koko perheen ohjelma ja Ruotsin kansallisaarre. Kung’s slottetissakin katsellaan kuulemma jokainen lähetys! Christer toppuuttelee.
- No ehkä sitten jotain varovaisempaa… Jos laitan isoäitini vanhan rintaneulan Camillan haaroväliin ja Jean-Pierrelle vaippahousut?
- No korkeintaan! Christer tuhahtaa. – Ehkä voisimme harjoituksissa vilauttaa tanssijan pyllyä, niin saadaan edes yksi ”Nakenchock” lööppeihin…
- Asia on sitten sovittu, mutta vielä yksi asia…
- Kerro ehtosi?
- Haluan, että Army of Lovers esiintyy viimeisen alkukarsinnan viimeisenä esiintyjänä! Alexander vaatii päättäväisen oloisena.
- Tuo on mahdoton vaatimus! Christer melkein kiukustuu. – Se paikka on jo luvattu voittajakappaleelle ja Thomasille. Mutta miten olisi viimeisen alkukarsinnan esiintymisnumero 1?

Lost in the woods

Suomen Yleisradion palvelut koko kansan televisiopalvelujen tuottajana hämmentävät. Rahoitus hoidetaan nykyään kaikkia täysi-ikäisiä kansalaisia verottamalla, mutta saavatko kaikki mielestään rahoilleen vastinetta? YLE Fem kanava lähettää ruotsinkielistä ohjelmaa 290 000:lle suomenruotsalaiselle ja YLE Teema hemmottelee kulturellimpaa kansanosaa, johon katsojamittauksen mukaan kuuluu enimmillään n. 200 000 silmäparia. Sitten jäävätkin jäljelle nämä pääkanavat Ykkönen ja Kakkonen. Osa suomalaisista on saattanut jäädä paitsi informaatiosta, että YLE TV1 on suunnattu vanhuksille ja YLE TV2 on nykyään nuorten ja trendikkäiden kanava. Varmasti joku Kakkosen entiseen katsojaprofiiliin – härmäläisiin perusjuntteihin kuuluva - pahaa-aavistamaton kansalainen katselee vahingossa, ohjelmasisältöä hämmästelen kanavaa, mutta eiköhän Yleisradion kanavauudistuksen airuet saa heidätkin pian karkotettua kanavaltaan. Olisihan noiden idioottien pitänyt älytä vaihtaa kanavaa viimeistään siinä vaiheessa, kun Tangomarkkinat siirrettiin Kakkoselta Ykköselle.


Ikävä kyllä Suomen euroviisukarsintoja ei siirretty vanhusten kanavalle, vaan ohjelmalle päätettiin tehdä nuorennusleikkaus eli plastiikkakirurginen operaatio. Kuten tiedetään kyseiset operaatiot eivät ole koskaan täysin kivuttomia, eivätkä lopputuloksetkaan useimmiten näytä kovin vakuuttavilta. Jos YLE halusi Uuden musiikin kilpailun näyttävän Mila Kunikselta, todellisuudessa ohjelma muistuttaa enemmän Donatella Versacea. YLE yritti keksiä pyörän uudelleen, mutta valitettavasti siitä tuli ovaalin muotoinen.

Vuoden 2012 Uuden musiikin kilpailusta ei kannattaisi varmaan enää lausua sanaakaan, mutta todettakoon että onneksi YLE:ssä myönnettiin UMK 2012 kilpailun menneen päin persettä, lopputulosta myöten. Uudistukset olivat välttämättömiä. Useissa uudistuksissa onnistuttiinkin, mutta hupaisinta kuitenkin oli että jokainen niistä vei UMK-nimisen ohjelmaformaatin lähemmäs sitä entistä euroviisukarsintaa. Uudistuksia tarvittaisiin vielä lisää, mutta sittenhän UMK olisi nimeä lukuun ottamatta entisenlainen euroviisukarsinta. Voitaisiin valita myös toinen tie: Uudistaa oikein kunnolla! Uuden musiikin kilpailu on aina ollut ajatustasolla ihan hyvä juttu, mutta toteutus on vain yleisradiomaisen surkea.

Tänä vuonna Uuden musiikin kilpailussa nähtiin ensin kolme turhaa jaksoa. Ensimmäisessä osassa esiteltiin 12 kilpailijaa ja tuomaristo (sekä väläytettiin humoristisessa mielessä mitä kaikkea skeidaa kilpailuun oli lähetetty). Toisessa ja kolmannessa osassa kisaan valitut 12 kilpailijaa esittivät tuomaristoille kappaleidensa demo-versiot ja tuomarit antoivat kisailijoille kommentteja ja vinkkejä. Neljännessä ja viidennessä jaksossa oltiin pääsevinään asiaan. Samat 12 kilpailijaa esiintyivät pienelle live-yleisölle kuuden ryhmissä ja tuomarit antoivat kisailijoille kommentteja ja vinkkejä. Molemmissa jaksoissa kaksi kilpailijaa eteni suoraan UMK-finaaliin ja yksi (!) kilpailija pudotettiin pelistä pois. Kuudennessa jaksossa *vetää henkeä* kuusi kahdessa edellisessä jaksossa sijoille 3, 4 ja 5 sijoittunutta kilpailijaa esiintyi pienelle live-yleisölle uudelleen ja tuomarit antoivat kisailijoille kommentteja ja vinkkejä, jonka jälkeen kaksi heistä putosi pelistä pois. Puolitoista kuukautta on siis vatvottu ja väännetty ja käännetty kahtatoista musiikkiesitystä. Tuomariston jäsen Redrama ei enää keksinyt kuudennessa jaksossa esityksistä mitään kommentoitavaa ja yleensä sanavalmis Toni Wirtanenkin oli vain valmis.

Harvassa tv-ohjelmassa katsoja ehtii turtua ja kyllästyä kappaleisiin ja kilpailijoihin jo ennen suurta finaalia. On toki totta, että näitä finaalia edeltäviä jaksoja ei ole katsellut kuin reilut 200.000 suomalaista, joten suurin osa finaalin katsojista kuulee kilpailukappaleet ensi lauantaina ensimmäistä kertaa. Muuten itse kappaleissa ei tänä vuonna olekaan moitittavaa. Kaikki ovat periaatteessa jopa ihan kuunneltavia ja yllättäen mukaan mahtuu oikeasti hyviäkin biisejä. Tosin miksikään koko perheen ohjelmaksi ei UMK:sta ole vieläkään, sen verran suppealle alueelle kaikki kilpailukappaleet sijoittuvat. Näennäisesti kaikki kappaleet edustavat toki eri musiikkigenrejä discosta raskaaseen rockiin, mutta niitä yhdistää silti se tosiasia että teoreettinen kohdeyleisö on n. 18-28-vuotiaat. Väittämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö esimerkiksi minä 43-vuotiaana voisi kuunnella näitä lauluja, vaan että kohderyhmä on sama kuin YLE TV2:n toivoma yleisö. Suppea valikoima ja liika toisto syövät kuitenkin kiinnostavuutta.

On sääli, että YLE aina hukkaa heille tarjotut mahdollisuudet. Uuden musiikin kilpailuun lähetettiin 470 demoa. Siinä luulisi olevan materiaalia, josta työstää monipuolista tv-viihdettä. Jos halutaan apinoida tosi-tv-formaatteja, niin eikö voitaisi tehdä se kunnolla? Alkukarsinnathan ovat kaikkien tosi-tv-kilpailujen kutkuttavin osuus. YLEkin voisi marssittaa vaikka sata mielenkiintoisinta yrittäjää tuomariston eteen esittämään tekeleitään ja sanavalmis tuomaristo voisi tykittää suustaan kunnon tosi-tv-viihdettä. Näistä otoksista saisi takuulla editoitua mielenkiintoisemmat kolme jaksoa, kuin tämänvuotisessa UMK-ohjelmassa. Biisit ja taustanauhat ovat kuitenkin jo olemassa kilpailijoiden lähettämillä alkuperäisillä demoilla. Jatkoon voisi päästää reilusti enemmän kisaajia ja paljon laveammalla skaalalla. Kansa saisi sitten päättää, haluaako se jatkoon iskelmiä, humppaa, dancea, manserokkia vai death metallia. Laadukkaimmat yksilöt kustakin lokerosta olisi kuitenkin tuomariston toimesta jo seulottu. Saataisiin aikaan kunnon perheriidat ja kansan syvät rivit mökin mummosta Punavuoren hipstereihin ja sateenkaariväestön edustajista Rovaniemen rokkareihin väittelemään omien suosikkiensa paremmuudesta. Ja parastahan tietenkin olisi, ettei tällä Uuden musiikin kilpailulla olisi mitään tekemistä Suomen euroviisuedustajan valinnan kanssa.

Maassa maan tavalla

Joka kevät suomalainen perisynti kateus nostaa päätään. Euroviisufanit seuraavat innokkaina muiden maiden valintamenettelyjä oman edustussävelmän löytämiseksi ja seuraavaan hengenvetoon alkaa iänikuinen itkuvirsi ja valitus, miksi muualla on kaikki asiat paljon paremmin. Yleisimmin Suomea verrataan euroviisukarsintojen kruunaamattomaan kuningattareen Ruotsiin, mikä on vähän sama asia kuin oletettaisiin että Suomen yleisurheilun tason pitäisi olla samaa luokkaa kuin Yhdysvaltojen. Mitäpä sitä mitään lähempänä meidän tasoamme olevia vertailukohteita huomioimaan.


Ruotsissa eivät karsinnat ole vielä edes alkaneet, eikä nuottiakaan yhdestäkään kilpailukappaleesta ole kuultu, mutta varmasti kaikki ovat jo nyt sitä mieltä että Ruotsissa on tänäkin vuonna parhaat euroviisukarsinnat. Viime lauantaina kun Tanskassa karsittiin edustussävelmä, voidaankin jo yleisesti todeta että kaikissa Euroopan maissa on euroviisukarsinnoissa parempi taso kuin Suomessa. Suomalaiseen mentaliteettiin tosin kuuluu kommentoida tätä euroviisuasiaa vain kun jossain muualla asiat ovat paremmin kuin meillä. Eikö olisi itsetuntoa kohottavampaa puhua euroviisukarsinnoista silloin, kun huomataan meillä asioiden olevan paremmalla tolalla? Miksi aina valitetaan: ”Ruotsissa on asiat paremmin”? Miksei rehvastella: ”Meillä on asiat paremmin kuin Virossa”?

Eurovision laulukilpailut ovat muutenkin niin hyvää vauhtia ruotsittumassa, että on hyvä että edes Suomi pistää kampoihin. Maailman musiikkiviennin kärkikastiin kuuluva rakas naapurimme on levittäytynyt lähes kaikkiin Euroopan kolkkiin liuhulettisen Thomas G:sonin johdolla ja vauhti varmasti vain kiihtyy, kun G:sonin sävelmä vihdoin ja viimein voitti kansainvälisen loppukilpailun viime keväänä. Nytkin esimerkiksi Georgia on tilannut edustussävelmän suoraan Gustafssonin liukuhihnalta, vaivautumatta pitämään edes minkäänlaisia karsintoja. Viime lauantaina ysäribändi Daze esitti G:sonia Tanskassa. Ruotsin karsinnoissa tullaan kuulemaan yhteensä viisi kyseisen herran hengentuotetta ja niin edelleen. G:sonin lisäksi Ruotsista löytyy lukuisia muita euroviisuista innostuneita säveltäjiä. Viime kevään kansainvälisissä viisukarkeloissa ruotsalaisilla oli näppinsä pelissä ainakin isäntämaa Azerbaidazanin ja Kyproksen, Kreikan, Norjan, Espanjan, Maltan, Irlannin sekä yllättäen myös Italian edustussävelmissä, ja tietysti oman maansa voittoisassa viisussa.

Euroviisufanin unelma olisi varmaan, että kaikissa 39:ssa tänä vuonna Eurovision laulukilpailuihin osallistuvassa maassa järjestettäisiin karsinnat, joissa kuultaisiin 10 ruotsalaisten tuottamaa schlageria. Vai olisiko se sittenkään onni ja autuus? Onhan tuota ruotsalaisten matkimista Suomessakin jo 2000-luvun alkuvuosina kokeiltu. Pieni euroviisufanien porukka saattoi hihkua, kun inkoolaiskokki Susann Sonntag veti leveässä haaraseisonnassa ruotsalaista diskoiskelmää vesirajaan ulottuvassa glittermekossa, mutta Erkki Pohjanheimon vuoden 1981 Suomen euroviisukarsinnoissa haastattelemaa Mikko Alataloa lainatakseni: ”Miksi meidän pitäisi yrittää olla jotain mannermaisia lurex-miehiä, kun emme sellaisia ole?” Arja Korisevan kieli ei taivu englannin ääntämiseen ja Ile Vainion pestaamat naisvoimistelijat eivät väänny kuin rahtusen noloihin koreografioihin. ”Suomi on ainoa maa, joka pystyy häviämään jopa omat euroviisukarsintansa”.

Universaalia kiinnostusta

Nyt on sitten kaikki 12 ehdokasta Suomen edustussävelmäksi Eurovision laulukilpailuihin vuosimallia 2013 kuultu ja nähty. Joukkoonhan mahtui yllätyksekseni oikeasti ihan hyviäkin kandidaatteja. Harmi vain, että kilpailun järjestävänä tahona toimii Suomen Yleisradio. Heillä on ainutlaatuinen taito muuttaa kaikki kiva jollain tapaa kyseenalaiseksi ja tappaa katsojien kiinnostus lähettämiään ohjelmia kohtaan.


Uuden musiikin kilpailu formaattina on lähtökohdiltaan oikeasti innovatiivinen ja hyödyllinen. Itse olin tykönäni harmitellut jo vuosia ennen UMK:ta sitä, että kaikissa television kykyjenetsintäkisoissa esitetään aina miljoonaan kertaan kuultuja ikivihreitä cover-versioina. Uusia biisejä etsivä kykykilpailu olisi mielestäni oikeasti ohjelmaformaatti, jolle luulisi löytyvän kysyntää vaikka maamme rajojen ulkopuolellakin.

Mutta sitten paikalle tuli YLE ja pilasi kaiken. YLE:n pakonomainen tarve toimia kuten kaupalliset kilpailijansa on ongelmista suurin. YLE on markkinavoimien talutusnuorassa sätkivä puudeli, joka näyttelee huonosti puolueetonta koko kansan mediaa. Todellisuudessahan kaikki kytkeytyy kaikkeen. Sanoma-median tv-kanava Nelonen on viime aikoina tiivistänyt yhteistyötä Universal levy-yhtiön kanssa The Voice of Finland ja Vain elämää sarjojen tiimoilla. Yhtäkkiä myös saman firman iltapäivälehti Ilta-Sanomat on alkanut kirjoittaa positiivisia artikkeleita YLE:n Uuden musiikin kilpailusta. Kyllä vain. Se sama lehti, joka aikaisempina vuosina on kirjoittanut euroviisuista vain, jos siellä on sattunut jokin ikävä skandaali.

Ilta-Sanomien tuoreimmassa numerossa (perjantai 25.1.2013) edellisenä iltana Uuden musiikin kilpailun alkukarsinnasta suoraan finaaliin ponnistanut Krista Sigfrids (Universal levy-yhtiön artisti) ”haastaa” otsikon mukaan ”ennakkosuosikki Diandra Floresin” (Universal levy-yhtiön artisti). Pienessä otsikossa on mainittu toki myös ensimmäisestä alkukarsinnasta finaaliin edennyt Mikael Saari, mutta Kristan aisaparina finaaliin edennyt Arion-yhtye sivuutetaan olankohautuksin.

Markkinavoimien hyväksikäytössä ei ole mitään väärää. Päinvastoin. Mutta nyt markkinavoimat käyttävät surutta hyväkseen YLE:ä – laitosta, jonka toiminta rahoitetaan verovaroin ja jonka pitäisi olla puolueeton. Krista Sigfrids ja Diandra Flores ovat UMK-kilpailijoista ainoat, jotka ovat YleX-radiokanavan soittolistalla. Minua ei häiritse lainkaan, että monikansallinen Universal Music häärii taustapiruna Uuden musiikin kilpailussa, mutta mielestäni kilpailun järjestäjän – YLE:n – tulisi kertoa avoimesti katsojille ja muille kilpailijoille kilpailuasetelmat. Onhan YLE tietenkin saanut vastalahjaksi sitä näkyvyyttä ja pari kilpailijaa, joiden nimet ovat katsojille tuttuja jo ennen kilpailua.

Ehkäpä kohta Suomessa ennennäkemättömin satsauksin markkinaosuuksia haaliva Universal Music nappaa talliinsa myös Mikael Saaren ja Arion-yhtyeen? Ovathan he viimevuoden aikana solmineet levytyssopimukset vanhojen gurkojen Meiju Suvaksen ja Frederikin kanssa. Ainiin, onhan Nelosen Talent-ohjelman tuomarina toiminut Mikko von Hertzenkin Universalin artisti. Universal haluaa kenties Warneriksi Warnerin paikalle?

TV2:n iltasatu

Olipa kerran vaaleanpunaisessa euroviisumaailmassa kaukana täältä… Eräänä kauniina poutapäivänä herttainen prinsessa Diandra hypähteli metsän halki hyvän ystävänsä Leri-sedän mökkiin ja kuuli jo oven suussa kauniin sävelen. ”Mikä tämä sävel on, Leri-setä?”, prinsessa Diandra sirkutti, ”Se on niin kaunis…” Leri-setä naurahti isällisesti ja kertoi sävelen syntyneen spontaanisti, kun he eräänä iltana joivat Patrick-sedän kanssa kolpakollisen liikaa sahtia. ”Voi Leri-setä? Saisinko minä koettaa laulaa kauniilla äänelläni tätä sävelmää?”, Diandra aneli kauriinsilmillään.


”No sehän sopii!”, Leri-setä tokaisi, ”Sharon-tädin lahden takaa lähettämä kirjekyyhky toikin juuri säveleen istuvan sanoituksen.” Prinsessa Diandra nappasi Leri-sedän suuresta kourasta pergamentin ja alkoi oitis laulaa kaunista sävelmää. Ihastuksen kyyneleet tulvahtivat Leri-sedän silmäkulmiin ja hän pyysi prinsessa Diandraa laulamaan kappaleen vielä toistamiseen – tällä kertaa oikein magnetofoniin. Sanomalehteä selaillut Patrick-setä kuuli ystävysten puuhat naapurimökkiin ja kiiruhti paikalle. ”Katsokaapa kuomat, mitä täällä lehdessä seisoo”, hän huudahti ja osoitti mainosta, jonka otsikkona luki: ”Uuden musiikin kilpailu”.

”Uuden musiikin kilpailu?”, prinsessa Diandra ja Leri-setä huudahtivat kuin yhdestä suusta hämmästys äänissään. ”Uuden musiikin kilpailu”, Patrick-setä nyökytteli ja kuulutti kisan sääntöjä kovalla äänellä: ”Kuka tahansa saa lähettää kilpailuun oman sävelmänsä! Voittaja pääsee laulamaan sadalle miljoonalle kuulijalle!”. ”Sadalle miljoonalle?”, prinsessa Diandra huokaisi. Samassa Leri-sedän ilme kirkastui: ”Mehän voisimme lähettää kilpailuun tämän sävelmän!” Prinsessa Diandra alkoi pomppia tasajalkaa pienissä korkokengissään, hameen helmat hulmahdellen. ”Voitaisiinko oikeasti? Ihanaa, Leri-setä!”, prinsessa kapsahti halaamaan Leri-setää. ”Totta kai voitaisiin”, Leri-setä taputti prinsessa Diandran selkää.

Leri-setä nappasi juuri äänittämänsä magnetofoni-nauhan magnetofonista saman tien ja sujautti sen ruskeaan kirjekuoreen ja kirjoitti sulkakynällä kuoren päälle: ”Uuden musiikin kilpailu”. Kuin sattuman kauppana, ovesta tupsahti sisään postimies Pate, joka otti kuoren kuljetettavakseen. ”Nyt vain toivotaan parasta!”, Patrick-setä lausahti toiveikkaasti. ”Voi kunpa valitsijaraati tykkäisi minun kauniista äänestäni ja tästä kauniista sävelmästä, ja päästäisi minut jatkoon.”, prinsessa Diandra lirkutti ja katsahti ylöspäin. Kauniilla sinitaivaalla linnut lauloivat ”Colliding into you”.

YLEnpaltista viisupalturia

Euroviisukausi 2013 on jo hyvässä vauhdissa, joten on korkea aika herättää tämä blogi henkiin! Viimeisestä kirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää tovi ja se näköjään sisälsi rahtusen ironiseen sävyyn kynäiltyjä mietteitä YLE:n viimekeväisestä euroviisukarsintauudistuksesta. Silloinhan perinteiset euroviisukarsinnat – sellaisina, kuin me ne muistamme – lopetettiin ja raunioille pystytettiin uusi "ohjelma-formaatti", joka kantaa nimeä UUDEN MUSIIKIN KILPAILU alias UMK.


Vuodessa on paljon vettä virrannut Vantaassa, olkoonkin että Vantaa-joki on kotikaupunkini Riihimäen seudulla enää pieni kurainen puro. Reilu vuosi sitten nousin karsintauudistuksen julkaisun aikoihin YLE:n rinnalla barrikadeille ja tuossa edellisessä blogikirjoituksessani irvailin kauhistuneelle euroviisufaniporukalle. Jotain uudistuksia euroviisukarsinnat mielestäni kaipasivatkin. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun YLE mätkäisi kasvoilleni märän rätin ja takkini alkoi pikkuhiljaa kääntyä ympäri. Sääntösekoilut ja euroviisufanien ylimielinen kohtelu olivat vain jäävuoren huippu YLE:n toiminnassa. Kun UMK-flopin lopputulos selvisi, ei voinut enää kuin nauraa ääneen. Ja niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaankin: Heitin samalla myös haikeat hyvästit YLE:lle, UMK:lle ja Suomen euroviisukarsinnoille. Vuodesta 2002 vuoteen 2012 seurasin paikan päällä Suomen edustajan valintaa Eurovision laulukilpailuihin ja vuosina 2006-2011 olin paikan päällä myös jokaisessa alkukarsinnassa.

Mutta vaikka oma nuttu pysyisikin paikallaan, takkeja kääntyy aina. Suurin osa suomalaisista euroviisufaneista unohti ja antoi YLE:lle anteeksi kaikki heidän kauheat tekonsa. UMK-”formaattikin” uudistui ja yhtäkkiä sanan-jota-ei-saa-lausua-ääneen (”euroviisut”) voi lausua televisiossa ihan hymyssä suin. Muutenkin UMK-”formaatti” on muuttunut niin paljon, ettei sitä meinaa samaksi tunnistaa. Tosin jotain tuttua siinä on. Jokainen muutos on vienyt UMK:n lähemmäksi ihan perinteistä vanhan hyvän ajan euroviisukarsintaa. Yllättäen myös säännöt ja kilpailun etenemisjärjestys olivat selvillä jo ennen kisan käynnistymistä. ”Formaattiin” kuitenkin kuuluu edelleen se, että ennen niitä varsinaisia karsintoja televisiossa esitetään kolme jaksoa UMK-nimistä tv-ohjelmaa, joka ei anna itse kilpailulle mitään lisäarvoa, mutta joita kukaan ei myöskään katsele.

Jotain hyvääkin siis on tapahtunut. Mutta ikävä kyllä YLE osaa edelleenkin sotkea kaiken. Sen YLE on aina hallinnut (Toinen ydinosaamisalue on huonot selitykset). Kohta en luota edes merisäähän. Uskaltaako euroviisufani lähteä edes euroviisuristeilylle? Varmaan Sanna Kojo povaa nauru äänessään merisäässä aurinkoiset kelit, vaikka oikeasti olisi tulossa kaikkien aikojen myrsky? Euroviisukarsinnoissa säännöt sotkettiin ensimmäisen kerran vuonna 1963 ja vielä ikimuistoisemmin kaksi vuotta myöhemmin. Ja Marjatta Leppänen sai molempina vuosina turpaansa, kuin Freeman konsanaan. YLE:ssä mikään ei ole muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa. Niin paitsi euroviisukarsintojen nimi: Se on nykyään UMK.

Tänä vuonna reilu kilpailu sekoitettiin kutsumalla demokilpailuun salaa mukaan yksi nimekäs kilpailija, jolla on levytyssopimus monikansallisen levy-yhtiön kanssa. Se että kyseinen kilpailija on ylipäätään saatu mukaan, on luonnollisesti YLE:lle onnenpotku. Euroviisufanit menivät pähkinöiksi ja lehdistössäkin kiinnostuttiin kilpailusta. Ilman tätä tyttöä UMK olisi vajonnut entistä syvemmälle omaan suohonsa. Reilua olisi kuitenkin ollut kertoa suoraan ja avoimesti kaikille, että mukana on myös kutsuartisti joka ohitti demoja kuunnelleen esikarsintaraadin. Etenkin niitä yhtätoista statistia kohtaan, jotka ovat kilpailevinaan samalla viivalla tuon tytön kanssa. On surkuhupaisaa kuunnella UMK-tuomareiden moittivan kyseisen tytön kappaletta keskinkertaiseksi, kun alun perin on annettu tv-katsojien ymmärtää, että he ovat itse valinneet laulun mukaan 470 kilpailuun lähetetyn demon joukosta.

Ihan ilmaistakaan ei varmasti tuon tytön mukaan saaminen ole YLE:lle ollut. Jos ei nyt ihan voittoa ja kansainvälisiä edustustehtäviä ole vastalahjaksi luvattu, niin ainakin paikka UMK-finaalissa Barona-areenalla. Sattumaa ei liene sekään, että tänä vuonna UMK-sääntöjä on muutettu niin, että tuomareilla on puolet äänivallasta. Jos vaikka puhelinäänet eivät riittäisikään tämän tytön edustuspaikkaan, niin tuomaristohan voi antaa enemmän pisteitä. Kovin päälle liimatuilta kuulostivat myös ensimmäisen UMK-karsintalähetyksen negatiivisessa sävyssä esitetyt ”ennakkosuosikki”-kommentit ja sen tytön finaalipaikan julistaminen vasta toisena. Ikään kuin tämän tytön paikka Suomen edustajana Eurovision laulukilpailuissa 2013 ei olisi päivänselvää.