Vuonna 1982 euroviisufaniutuni oli juuri puhjennut kukkaan. Ensimmäinen euroviisumuistoni oli niinkin varhainen, kuin vuoden 1975 Suomen karsinta jossa suosikkilaulajani Danny esitti kappaleen "Seikkailija". 1970-luvun loppu meni vähän sellaisessa sumussa, etten oikein edes tiennyt kyseessä olevan vuotuisen kisan vaikka useimmiten Suomen karsinta- ja kansainväliset finaalilähetykset seurasinkin, kuten suurin osa Suomen kansasta. Äitini ei ollut erityisen musikaalinen ja hän yleensä päätti, mitä televisiostamme katsellaan. Euroviisut kuuluivat kai kuitenkin jonkinlaiseen yleissivistykseen syksyn sävelien ja missikisojen ohella. Koska perheessämme oltiin myös kovia arvostelemaan muita - olimmehan itse niin fiksuja ja filmaattisia - niin nämähän olivat mitä otollisinta maaperää värikkäälle suunsoitolle. Vuotta aikaisemmin olin aloittelevana euroviisufanina kokenut tulevan harrastukseni rankkuuden, kun Suomen karsintasuosikkini "Titanic" (es. Frederik) sai raippaa valinnan suorittaneelta asiantuntijaraadilta. Niinpä seuraavana vuonna osasin jo varautua pahimpaan, kun istahdin tv-ruudun ääreen seuraamaan Suomen euroviisukarsintaa.
Vuonna 1982 Suomen euroviisukarsintaan oli kutsuttu kymmenen säveltäjää, joiden piti valita laululleen esittäjä Yleisradion etukäteen nimeämistä esittäjistä, jotka olivat Timo Kojo, Tapani Kansa ja Ami Aspelund sekä lauluyhtye Opus 5. Kuulin kappaleet ensimmäistä kertaa suorassa lähetyksessä, joka televisioitiin Helsingin Kulttuuritalolta. Videonauhuria ei taloudestamme vielä löytynyt, joten mitään tallennetta en tästä ohjelmasta tehnyt. En nähtävästi myöskään muistanut, että edellisvuonna veljeni oli tallentanut Suomen karsintakappaleet radion puolelta c-kasetille, ja olisimme voineet tehdä niin nytkin. Vuodelta 1981 jäi mieleeni myös muisto, että veljeni tallensi karsintakappaleiden parhaimmiston paremmalla stereolaitteistolla sisarelleni ja minulle heikkolaatuisemmalla kasettimankalla. Muistan katkerasti, kuinka sisareni oli etukäteen ilmoittanut mitkä kappaleet hän haluaa talteen ja minä halusin kaikki laulut. Eikö parempilaatuinen tallenne olisi teidänkin mielestänne kuulunut minulle!
Suomen karsinta 1982 on jäänyt mieleeni erityisen heikkotasoisena, eikä kymmenen kappaleen joukosta oikeastaan yksikään ole jäänyt elämään ikivihreänä minun muistoissani. Toiseksi sijoittunut "Mitt äppelträd" (es. Ami Aspelund) on ihan sievä balladi ja viimeiseksi jätetty Toivo Kärjen sävelmä "Paista päivä" (es. Tapani Kansa) on ihan suloinen iskelmä. Voittajan ratkettua euroviisufanin kukinnot olivat lakastua ja epätoivo valtasi mielen. Kojo ja "Nuku pommiin" ei todellakaan kuulunut suosikkeihini, kuten ei tainnut kuulua Suomen kansan syvien rivienkään? Epäilen, että "aina saa hävetä" -lausahdus on saanut alkunsa vuonna 1982. Suurin osa suomalaisista toivoi, että Suomi olisi jäänyt kotiin. Kojon matkatessa Harrogateen sama hämmennys valtasi koko Euroopan. BBC:n konkarikommentaattori Terry Wogankin vinoili, että Suomen pitäisi saada miinuspisteitä, koska lähetimme euroviisuihin kaikkien aikojen huonoimman kappaleen. Nolla pistettä tuntui ihan ansaitulta.
Omaa viisutunnelmaani en tämän antanut latistaa, vaan leikkasin iltapäivälehdestä talteen kansainväliset artistiesittelyt ja asettauduin tällä kertaa lastenhuoneeseen tuijottamaan suoraa euroviisufinaalia. Iltauninen äitini oli kieltänyt katsomasta lähetystä olohuoneen väritelevisiosta, joten tyytyminen oli veljeni hankkiman Philips-monitoimilaitteen viiden ja puolen tuuman mustavalkoiseen kuvaruutuun. Hyvänä puolena oli se, että samassa keksinnössä oli myös c-kasettisoitin, jolla pystyin tallentamaan kappaleet kasetille. Vasta seuraavalla viikolla kuulin, että Kojon nahkainen esiintymisasu oli kirkkaan punainen, kun äitini ystävättäret sitä kauhistuneina päivittelivät. Mekaaninen kasettisoitin tallensi kappaleiden lisäksi nauhalle myös pause-painikkeen kolahdukset. Kuuntelin kasettia tietenkin koko kesän ja eräänä sunnuntaina vieraisilla olleet serkkuni saivat suurimman riemun ikävistä välikolahduksista. Harmitti.
35 vuotta ovat tehneet tehtävänsä ja enää en jaksa olla katkera. Itse asiassa "Nuku pommiin" -kappale kuulostaa nykyään jopa siedettävältä ja Juice Leskisen tekstikin on varsin näppärä. Euroviisufanit äänestävät joka vuosi kaikista euroviisukappaleista kautta aikojen (joita muuten on vuosien varrella kuultu lähes 1500 kpl) omat suosikkinsa ja TOP-250 kuullaan internetin ESC-Radiossa uuden vuoden aattona. Ystäväni keksi loistavan idean masinoida listalle koko Euroopan inhokki numero 1 - Kojo: Nuku pommiin. Olkoon tämä vaikka sitä kuuluisaa suomalaista mustaa huumoria, mutta sinullakin on mahdollisuus osallistua kampanjaan! Mene äänestyssivulle, anna Kojolle ja Suomen vuoden 1982 euroviisuedustuskappaleelle "Nuku pommiin" täydet 12 pistettä ja istahda uuden vuoden aattona ESC-Radion ääreen jännittämään! Muut pisteiden saajat saat valita ihan itse!
Tunsitteko sieraimissanne leijailevan jotain skandaalinkäryä? Kyllä vain: Suomen Yleisradio piti jälleen pressitilaisuuden ja tiedotti vuoden 2018 euroviisuedustajamme valintamenettelystä. Vuodesta 2012 lähtien tuo valinta on tehty Uuden musiikin kilpailu eli vihamiesten kesken vain UMK -nimeä kantavan kilpailun kautta. Formaatista emme voi puhua, koska kilpailun rakenne on muuttunut radikaalisti parin vuoden välein ja pahimmillaan vielä kesken kauden. Näin tänäkin vuonna. Vielä keväällä, heti Suomen pudottua Eurovision laulukilpailujen finaalista, YLE avasi perinteisen avoimen sävellyskilpailun ja lähti etsimään ehdokkaita Suomen seuraavaksi edustajaksi. Tällä kertaa ilmoitettiin lisäksi uudesta sääntöpykälästä, jolla mukaan haettiin aikaisemmilta vuosilta tuttujen bändidemojen lisäksi myös pelkkien solistien ääninäytteitä sekä demokappaleita, joilla ei vielä ole lopullista esittäjää. Nähdäkseni YLE pidätti siis itselleen oikeuden yhdistellä sopivat solistit oikeisiin kappaleisiin.
Jotain kuitenkin muuttui hovin kulisseissa, kun kaikkien Suomen kellarimuusikoiden ja karaoketähtien vaivannäkö heitettiin yhdessä köntässä romukoppaan ja tuottaja Anssi Aution johtama UMK-tuotantotiimi ilmoitti tänään ykskantaan X-factor-tähti Saara Aallon edustavan Suomen toukokuussa 2018 Portugalin Lissabonissa. Euroviisuasioita vähänkin paremmin tunteva tietää, ettei siinä ole mitään tavatonta, että jonkun maan Yleisradioyhtiö valitsee edustajansa euroviisuihin suoraan sisäisesti. Viime vuonna niin teki 16 maata 42:sta ja lisäksi yksi valitsi sisäisesti solistin ja antoi kansalaisten vaikuttaa vain kappaleen valintaan. Mutta jälleen kerran tapa, jolla YLE ja Autio asian hoitivat ei kestä päivänvaloa millään mittarilla.
Kaikkien tökeröiden euroviisutuottajien esi-Autio Erkki Pohjanheimo informoi meitä jo vuonna 1981 seuraavin sanakääntein: "Jokaisella osallistuvalla televisioyhtiöllä on oikeus valita oma kappaleensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja vuosien varrella näitä erilaisia metodeita on kyllä eri maissa ollut kovasti kirjavasti. Joku on kutsunut säveltäjiä, joku taas solistin tai ryhmän jolle on sitten taas saanut säveltää, joissakin maissa levy-yhtiöt kilpailevat keskenään ja joku tv-yhtiö on taas kutsunut yhden säveltäjän säveltämään yhden laulun ja sillä sipuli." Periaatteessa voinemme siis tulkita, että YLE:kin on oikeutettu valitsemaan Suomen euroviisuedustajan juuri niin haluaa. He voivat pistää pystyyn avoimen sävellyskilpailun, mutta heillä ei ole velvollisuutta valita yhtäkään kilpailuun lähetettyä sävelmää minkään sortin karsintoihin.
Onneksi olemme Aution toimintatapoihin jo tottuneita ja emme anna asian häiritä. Mitäs jos olisimme yksinkertaisesti vain helvetin tyytyväisiä, että meillä on paras mahdollinen euroviisuedustaja joka Suomesta voi tällä hetkellä löytyä. Ainakin paras, joka haluaa vapaaehtoisesti Suomen euroviisuedustajaksi. Saara Aallon orastavaa kansainvälistä megatähteyttä on saatettu suomalaismediassa jossain kohtaa jopa liioitella, mutta toisaalta yhtään uutta kappaletta ei kilpailun jälkeen ole vielä julkaistu kaupallisesti. Meillä ei ole käsitystä siitä, mihin Saaran rahkeet tulevat riittämään. Hänen nimeään ei siis kannata etsiä kansainvälisiltä levymyyntitilastoilta, koska niille pääseminen edellyttää julkaistua materiaalia. Miksei sitten ole julkaistu? Saaran omien puheiden mukaan levyä työstetään suurella pieetillä, kaikessa rauhassa. Toisaalta levy-yhtiökin ehti vaihtua lennossa. Mutta onneksi se vaihtui kansainvälisestä Sonysta kansainväliseen Warneriin, eikä takaisin Yume Recordsiin. Paljon huhuja, mutta kenen toisen suomalaisartistin jokaisesta käänteestä uutisoitaisiin näin tarkasti?
Olen siis valmis antamaan YLE:lle tällä kertaa anteeksi heidän tökerön tekonsa. Asian olisi kai voinut hoitaa nätimminkin vai olisiko? Huhut kertoivat Saara Aallon keskustelleen jo Britannian yleisradioyhtiö BBC:n kanssa mahdollisista euroviisuedustustehtävistä Britannian Union Jackin alla. Tuliko YLE:llä kiire? Milloin Saara Aalto sai haastetteluissa mainitsemansa puhelinsoiton? Ilkeimpien mielestä vasta viime viikolla. Joka tapauksessa näissä asioissa eletään hetkessä ja nyt oli juuri oikea hetki. Ei tällaista asiaa voi suunnitella puolta vuotta etukäteen. YLE ei olisi voinut viime toukokuussa ilmoittaa, että vuoden kuluttua järjestettävien Eurovision laulukilpailujen Suomen edustaja valitaan sisäisesti. Etenkin kun vaihtoehdot ovat Suomessa vähissä. Saara Aallon hetki on juuri nyt! Vuoden kuluttua olisi ollut jo liian myöhäistä. Kenties Saara ei maailmankiertueeltaan olisi ehtinyt harkitaan mitään euroviisuja tai ehkä Saara olisi jo unohdettu suuruus?
Euroviisufanina en voi myöskään olla nauttimatta siitä, että median rakastama persoona edustaa Suomea Eurovision laulukilpailuissa. Meditalot: Täyttäkää tuuttinne positiivisella hehkutuksella ja poistakaa sarkasmi Erkki Pohjanheimon naljaukseksi tarkoittamasta sutkautuksesta "Tuntuupa olevan kovasti merkittävä ohjelma tämä Eurovision laulukilpa".
Tänään on aika euroviisufinaalin ja perinteisen Wernerin Weikkauksen. Weikkailen tuttuun tapaan vähän karkeammalla kädellä eli olen jakanut 26 finalistia viiden (/kuuden) sijoituksen ryhmiin ja heitellyt maat tiettyihin lokeroihin. Koko kevään ajan on puhuttu vain ja ainoastaan Italian voitosta, mutta viisuviikot ovat tuoneet jännitystä elämään ja heittäneet voittajasuosikeiksi myös Portugalin ja Bulgarian. Minulle sopisi minkä tahansa maan voitto tuosta kolmikosta. Portugalissa ja Bulgariassa en vielä käynytkään, joten ne sopisivat oivallisesti ensi kevään matkakohteiksi, ja Italiaan olen valmis matkaamaan uudelleen milloin tahansa. Portugalin ja Bulgarian edustussävelmät ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että voitto ei tekisi euroviisuinstituutiolle hyvää. Italian syvimpiinkin kansanriveihin uppoavalla hyväntuulisella rallilla olisi hyvät mahdollisuudet nousta Euroopan kuumimmaksi kesähitiksi ja kaikki tietäisivät, että "Nyt soi se euroviisuvoittaja!". Eikun kädet heilumaan! Italiahan on legendaarinen musiikkimaa ja vaikka emme kaikki sujuvaa italiaa puhukaan, niin olemme aina kuunnelleet sitä mieluusti. Portugalin kieli taas on kuin kuuma peruna suussa puhuttua espanjaa, melkein kuin etelä-eurooppalaista norjaa. Mahtavatkohan Espanjassa puhua pahoinvoivasta henkilöstä käyttäen vitsikästä lausahdusta "Salvador puhuu tuolla WC:ssä portugalia"? Bulgaria esittää modernin popballadinsa englanniksi. Mikään ei kuitenkaan ole euroviisuissa kirkossa kuulutettu, ennen kuin viimeinen yleisöäänisaalis on taulussa. Jännelmät tiivistyvät! Eurovision laulukilpailu 2017 finaali, esiintymisjärjestys:
1. Israel: IMRI – I Feel Alive
2. Puola: Kasia Moś – Flashlight
3. Valko-Venäjä: Naviband – Story of My Life
4. Itävalta: Nathan Trent – Running On Air
5. Armenia: Artsvik – Fly With Me
6. Alankomaat: OG3NE – Lights and Shadows
7. Moldova: Sunstroke Project – Hey Mamma
8. Unkari: Joci Pápai – Origo
9. Italia: Francesco Gabbani – Occidentali’s Karma
10. Tanska: Anja – Where I Am
11. Portugali: Salvador Sobral – Amor Pelos Dois
12. Azerbaidžan: Dihaj – Skeletons
13. Kroatia: Jacques Houdek – My Friend
14. Australia: Isaiah – Don’t Come Easy
15. Kreikka: Demy – This is Love
16. Espanja: Manel Navarro – Do It For Your Lover
17. Norja: JOWST – Grab The Moment
18. Iso-Britannia: Lucie Jones – Never Give Up On You
19. Kypros: Hovig – Gravity
20. Romania: Ilinca ft. Alex Florea – Yodel It!
21. Saksa: Levina – Perfect Life
22. Ukraina: O.Torvald – Time
23. Belgia: Blanche – City Lights
24. Ruotsi: Robin Bengtsson – I Can’t Go On
25. Bulgaria: Kristian Kostov – Beautiful Mess
26. Ranska: Alma – Requiem
1. Serbia: Tijana Bogicevic - In Too Deep
Kuten olette huomanneet, tanssiryhmät eivät enää ole trendikkäitä euroviisuissakaan. Ruotsin Melodifestivalen, joka lanseeraa erilaiset show-muotivirtaukset vähensi tanssijoita jo muutama vuosi sitten ja Eurovision laulukilpailu hiihtää kuuliaisesti samaa latua. Niinpä solistilta vaaditaan kuusinkertaisesti karismaa, jos mielii täyttää ison estradin yksinään. Serbian Tijanalla sitä kyllä on, kuten on myös muodikkaasti läpikuultavasta kankaasta valmistettu leninki reisiensä verhona. Mutta onko itse kappale tarpeeksi vahva? Sanoisin, että finaalipaikkamahdollisuudet ovat olemassa, mutta Serbia karsiutuu täpärästi.
2. Itävalta: Nathan Trent - Running on Air
Keskenään saa lavalla hääräillä myös Itävallan rennonletkeä Nathan-poikanen. Jos ei mukaan lasketa keskelle estradia raahattua jättikokoista kuunsirppiä. Liekö sitten Venäjän vai Turkin euroviisupoissaolon kunniaksi sinne kiikutettu? Rentoutta korostetaan arkisella valkoisella asukokonaisuudella, jollaisessa meikäläinen yleensä hipsii terassille oluselle - ei kapua maailman suurimman laulukisan lavalle. Esittäjä on tässäkin vahva, mutta onko tässäkään kappale riittävä? Karsiutunee rimaa hipoen. 3. Makedonia: Jana Burceska - Dance Alone
Yksinäinen paikka nykyään tuo euroviisuestradi. Makedonian Jana-neitokainenkin saa esiintyä ylhäisessä yksinäisyydessään, mikä tietenkin sopii myös yksintanssimisesta kertovaan kappaleeseen. Tässä nähdään myös toinen nykytrendivirtaus eli taustaprojisointiin heijastetut solistin omat naamavärkit. Jos esimerkiksi 2005 Kiovassa joka toisella esiintyjällä oli mukanaan jonkin sortin lyömäsoitin (siis rumpu), nyt heilutaan yksin. Omaperäisyys ei usein ole muotia euroviisuissa, mutta jotain sellaista voittoon kyllä tarvitaan. Toisen semifinaalin alussa nähdään hyviä laulajia ja nyt kuullaan myös hyvä kappale. "Dance alone" on täydellisesti tätä päivää moderneine tanssirytmeineen. FINAALIIN!
4. Malta: Claudia Faniello - Breathlessly
Saatan kuulostaa itseäni toistavalta, mutta Claudia on lavalla yksin ja taustalle on heijastettu hänen oma pärstäkertoimensa. Maltan menestymismahdollisuuksista ollaan faniporukoissa montaa mieltä. Toiset rakastavat, toiset nauravat partaansa. Minuun Claudian kohtalokas karisma kyllä puree ja vaikka balladinsa onkin aika perinteinen, uskallan ennustaa paikkaa lauantain finaalissa. Pocahontas-fibat sävelmässä voivat olla avain menestykseen tai tie turmioon? 5. Romania: Ilinca and Alex Florea - Yodel It!
Romanian Ilincan ei tarvitse jodlata lavalla yksin, sillä hänellä on kaverina jonkin sortin räppäri-laulaja Alex ja on siellä joku taustalaulajakin. Ja lisäksi siellä on kaksi suurta kanuunaa? Niiden läsnäoloa en tosin osaa perustella. Aiemmin en uskonut Romanian menestykseen, mutta ehkä juuri tässä saumassa värikäs ja reipas esitys voi hyväntuulisuudessaan kantaa jopa finaaliin asti?
6. Alankomaat: O'G3NE - Lights and Shadows
Hollannin näyttävä "Wilson Phillips" -reinkarnaatio on yhtä rintavakoa, reittä ja säärtä, ja osaavatpa nuo naaraat vielä laulaakin. Vaan meneekö luritukset jo yliesittämisen puolelle? "Täältä pesee, te senkin nuotin vierestä veisaavat itäblokin pissikset!" Toisaalta euroviisuyleisö on joskus arvostanut musikaalisuuttakin, joten voihan olla että Alankomaatkin menee finaaliin. Ei mitenkään rytinällä, mutta täytyy katsoa loppuyhteenvedossa miten kova tunku sinne on (siis tuolla tämän kirjoituksen lopussa).
7. Unkari: Joci Pápai - Origo
Semifinaalin ensimmäinen kahdesta omalla äidinkielellä esitettävästä kappaleesta tulee Unkarista, sisältää etnosävyjä ja uhkean tanssijattaren. Ja miesnutturan, joka ei enää ole muotia, mutta ilmeisesti tässä tapauksessa ei ole tarkoituskaan olla muodikas. Eihän Jocilla ole edes nilkat paljaina, vaan jalassa on kunnon pitkävartiset nahkasaappaat. En ole pahemmin seurannut ennakkoveikkauksia enkä vedonlyöntitilastoja, mutta ihan näppituntumalta voisin kuvitella näkeväni Unkarin myös finaalissa. 8. Tanska: Anja - Where I Am
Nyt palataan taas yksinlaulun pariin. Jotain kuorojakin näissä esityksissä toki on, mutta tänä päivänä heidät on tapana piilottaa lavasteiden taakse. Sehän on tietenkin myös etu, sillä taustalaulajan ei tarvitse näyttää hyvältä eikä osata tanssia - riittää kun osaa laulaa. Kisan parhaimpiin huutajiin kuuluva Anja kyllä täyttää naisellisella karismallaan lavan yksinkin ja katonrajasta syljetään kultaista suihkua vielä pisteeksi iin päälle. Mihin paukut riittävät? Ehkä finaaliin tai ehkei sit kuitenkaan?
9. Irlanti: Brendan Murray - Dying to Try
1990-luvun menestyjä ja kaikkien aikojen voittotilaston ykkönen Irlanti on 2000- ja 2010-luvuilla ollut vähän huonossa huudossa, mutta Brendan nauttii tietääkseni jonkinsorttista ennakkosuosiota. Poikakloppi esiintyy lavalla tietenkin ajan hengessä yksin ja patsastelee jonginmoista kuumailmapalloa muistuttavassa häkkyrässä? Omaan korvaani särähtää mikkihiirimäinen kimakka laulusaundi. Ehkä teinitytöt - miksei toiset pojatkin - tykkäävät? Nuorisoäänillä finaaliin?
10. San Marino: Valentina Monetta and Jimmie Wilson - Spirit of the Night
Tiedättekö kuinka Monetta kertaa Valentina edustaa San Marinoa euroviisuissa? Entäpä kuinka Monetta kertaa kuulette tämän vitsin? No oikea vastaus ensimmäiseen kysymykseen on neljä ja toiseen kolme. Tällä kertaa perhoskuningattaren simpukasta on kuoriutunut varsinainen bilehile, joka viihtyy kireissä kumihousuissa ja nahkalippiksessä discovalojen sykkeessä. Tukena Valentinalla on raamikas amerikkalainen Jimmie ja sekalainen kööri taustalaulajia. San Marinoon asti ei ilmeisesti uusimmat muotivirtaukset taustahahmojen piilottamisesta ole vielä kantautuneet. Sävellyksen takana on tietenkin 71-vuotias Ralph Siegel, jonka 24:s Eurovision laulukilpailujen kansainvälisissä finaaleissa ja semifinaaleissa kuultava kappale tämä on. Siinä on Ruotsin Thomas G:sonilla kirittävää. Ai niin: Ei finaaliin. 11. Kroatia: Jacques Houdek - My Friend
Hassua, että nämä kaksi huumoripläjäystä San Marinosta ja Kroatiasta ovat tuotannon mielestä parhaimmillaan näin peräkkäin esitettyinä. Vantterarakenteinen Jacques täyttäisi kyllä lavan yksinkin, mutta seurana hänellä on entisaikojen malliin kuoroa ja erilaista jousisoittajaa. Jotenkin sööttiä, mutta finaaliin ei ole mitään asiaa. 12. Norja: JOWST5 - Grab the Moment
Norjasta ei ennakkoveikkauksissa kukaan puhu oikein mitään. Ihan kuin sen olemassaolo olisi unohdettu kokonaan. Itse puolestaan veikkaan että erän musta hevonen on tässä. Taitaa olla vähän liian moderni pala euroviisufaneille nieltäväksi? Tämän biisin voisi kuulla millä tahansa hittiasemalla ja bändin esityskin on pelkistetyssä rentoudessaan asiallinen. Finaalissa tavataan! 13. Sveitsi: Timebelle - Apollo
Sveitsin karsinnat rinnanmitalla voittanut Timebelle-yhtyeen viehkeän naisellinen solisti Miruna Mănescu esittelee vaihteeksi reisiään. Porraskorokkeesta ja pähkinänruskeista kutreista tulee mielleyhtymät jonkinlaisiin missikisoihin tai Disney-prinsessoihin ja taustan karamellivärit eivät lievennä yhtymishaluja. Timebelle-orkesterin muut jäsenet saavat tyytyä taustalla instrumentalisointiin. Arvelen että finaalipaikka jää haaveeksi. 14. Valko-Venäjä: Naviband - Story of My Life
Valko-Venäjä luottaa ensimmäistä kertaa viisuhistoriassaan omaan valkovenäjän kieleensä ja etnoväritteisiin rytmeihin laskelmoidun poppikoneiston sijaan. Aikamoisen jollotuksen tuo kaksijäseninen Naviband saakin navigoitua lavalle roudatussa ilmasiipialuksessaan, mutta täyttänee etnokiintiötä finaalissa.
15. Bulgaria: Kristian Kostov - Beautiful Mess
Bulgarian Kristian tuli vähän takavasemmalta viimeisten julkistettujen edustuskappaleiden joukossa mukaan kisaan, eikä tätä ole ehkä ehditty siksikään vielä ruotia puhki. Hauskaa, että joku kappale kuulostaa tässä joukossa vielä tuoreelta. Livevedot eivät ole harjoituksissa olleet niin vakuuttavia, kuin tummasävyinen moderni popballadi vaatisi, mutta ehkä nuorukainen kääntää ne sympatiapisteiksi. Usko finaalipaikkaan on vankka.
16. Liettua: Fusedmarc - Rain of Revolution
Mikäköhän noita liettualaisia oikein vaivaa? Toisinaan he laittavat euroviisuihin ihan tavallista musiikkia, mutta sitten jotain ihan kummallista. Jotain niin outoa, ettei siitä keksi edes mitään sanottavaa. Ainakaan mitään ystävällistä, joten pidän mölyt mahassani. Ei jatkoon. 17. Viro: Koit Toome and Laura - Verona
Viron tyylikäs kasaripehmomoderntalkingdiscohenkinen esitys nauttii suurta fanisuosiota. Viron karsinnoissa nähtiin jo musiikkivideomainen lavaesitys, jossa duettopari pelaa omaa kissa- ja hiirileikkiään. Runsasta viisu- ja etenkin viisukarsintakokemusta omaavat Koit ja Laura tulkitsevat höpönlöpötekstiä antaumuksella. Iltapuvuissa on kimallusta ja värimaailma pelkistetyn mustavalkoinen. Viron vakiokalustoon kuuluvat raamikkaat pitkän linjan taustalaulajattaret on kätketty kulisseihin. Näin hyvältä esiintymispaikalta Viro edennee finaaliin melko helposti?
18. Israel: IMRI - I Feel Alive
Finaalipaikka on pedattu myös Israelin komealle discopopparille sijoittamalla hänet esiintymään viimeisenä. Vauhdikkaat etelän rytmejä hyödyntävät tanssipalat ovat tänä vuonna harvinaista herkkua muutenkin, kun Kreikka ja Kyproskin tarjoilivat geneeristä länsipoppia ja Turkki on boikotoinut kisoja jo vuosia. Soljuu kepein lanneliikkein finaaliin kärkisijoilta.
1. Israel
2. Makedonia
3. Bulgaria
4. Norja
5. Irlanti
6. Viro
7. Romania
8. Unkari
9. Malta
10. Valko-Venäjä
11. Alankomaat
12. Tanska
13. Serbia
14. Itävalta
15. Sveitsi
16. Kroatia
17. San Marino
18. Liettua
Euroviisujen fanittaminen on maailman vittumaisin harrastus. Elämässä pääsisi paljon helpommalla, jos keräilisi vaikka postimerkkejä. Silloin vain työkaverit vittuilisivat. "Etkö parempaa tekemistä keksi?". Nyt vittuilevat kaikki, koko Suomen kansa ja näemmä myös koko muu Eurooppa ja vielä Australia siihen pisteeksi I:n päälle. Media vittuilee, sosiaalinen media vittuilee ja tietenkin myös ne työkaverit.
Jälleen kerran suomalainen euroviisufani joutui pettymään. Milloinkohan sitä aikuinen mies alkaisi ottaa opikseen, eikä lataisi itselleen niin kovia odotuksia? Kun Norma John talvella valittiin Suomen euroviisuedustajaksi, esitin kainon toiveen työrauhasta. Mutta toisin kävi ja Suomi nostettiin ennakkosuosikkien joukkoon. Suomalaisessa sosiaalisessa mediassa alkoi saman lällätys, että "joko taas". Siinä vaiheessa ei viisufanilla ollutkaan enää muita vaihtoehtoja, kuin rukoilla että Suomi pääsisi finaaliin. Loppuisi se lällätys.
Mutta kuten huonosti nukutun yön jälkeen tiedämme, toisin kävi. Suomi karsiutui euroviisufinaalista. "Joko taas?". Loppuuko lällätys? Ei toki, nythän se vasta alkaa. Kostoksi kaivoin jo lippuvarastosta Slovenian lipun ja aion kannustaa illalla heidät Suomi - Slovenia -jääkiekko-ottelun voittoon. Saavatpahan nettitrollaajat muuta lällätettävää. Lisäksi mielestäni Slovenian euroviisuedustaja Omar Naber on myös kostonsa ansainnut. Ei päässyt hänkään euroviisufinaaliin, vaikka esitti varmoin ottein hienon kappaleen.
Ai niin, mutta eihän euroviisuilla olekaan mitään tekemistä musiikin kanssa. "Ei ole ollut enää pitkään aikaan", toteaisi sosiaalisen median euroviisuasiantuntija iltapäivälehden kommenttikentässä. Mitä lie tarkoittavat? Varmaan sitä hetkeä, kun Länsi-Saksan edustaja Margot Hielscher tarttui euroviisuesityksessään puhelimen luuriin vuonna 1957 ja lauloi että "Telefon, telefon". Naapurimaita varmaan kosiskeli äänestämään, vaikka puhelinäänestys ei silloin vielä ollutkaan käytössä.
Miksi sitten joku maa menestyy (aina) ja joku toinen ei (koskaan). Vaikka Ruotsi, joka rynnii joka vuosi finaaliin miltä esiintymispaikalta tahansa (toim. huom. paitsi vuonna 2010, jolloin poikkeus vahvisti säännön). Tai Azerbaidzan, joka oikeasti rynnii joka vuosi finaaliin (ruotsalaisten säveltämällä kappaleella). Tai Belgia, joka rynnii... tai siis ei rynnikään, vaan on esiintynyt vuosina 2004-2017 finaalissa kuusi kertaa eli yhtä usein kuin Suomikin. Onko tässä oikeasti mitään kaavaa? Onko Eurovision laulukilpailuissa mikään niin kirkossa kuulutettu?
Itselläni ainakin aina ennakkoveikkauksia rakentaessa kaikista yrityksistä huolimatta, makuasiat sekoittuvat faktoihin. Yritin viimeiseen asti järkeillä, että Slovenialla ei ole mitään asiaa finaaliin, mutta kun näin Omarin mahtavan esityksen aloin uskoa siihen. Onneksi en kuitenkaan kertonut siitä kenellekään, ettei tarvitse taas hävetä. On tässä meillä euroviisuasiantuntija. Ensi keväänä kun toimittajat lähestyvät haastattelupyynnöillään, täytyy varmaan tokaista että "Älkää nyt hyvät ihmiset minulta kysykö euroviisuista yhtään mitään. En tiedä paskaakaan." Mutta saa nähdä onnistuuko se kaltaiseltani linssiluteelta?
Eilen veikkasin tässä blogissani ensimmäisen semifinaalin jatkoonpääsijöitä. 7/10 meni oikein, mikä on euroviisufaniksi itseään nimittävältä nolo suoritus. Puolustuspuheenvuorossani haluaisin käyttää argumenttia, että veikkasin sentään sijoille 11-12 kahta kärkikymmenikköön päässyttä. "Vastalause, herra tuomari!" toteaa sosiaalinen media, joka takertuu faktaan että sijoitin yhden finalistin semifinaalin viimeiselle sijalle. Oikeasti kolmelle viimeiselle sijalle sijoittuivat todennäköisesti Suomi, Latvia ja Georgia, joita kehtasin veikata finaaliin. Lauantaina olemme viisaampia, kun semifinaalien tarkat tulokset julkistetaan finaalin jälkeen. Ja kyllä: huomenna aion jatkaa itsetuhoisella tielläni ja veikata toisen semifinaalin tuloksia.
1. Ruotsi: Robin Bengtsson – I can’t go on
Ruotsi on jälleen kerran vahva voittajasuosikki. Siis koko kisan, ei ainoastaan tämän ensimmäisen semifinaalin. Lisää vauhtia saadaan vielä juoksumatoista. Viime vuonna Suomi avasi ensimmäisen semifinaalin ja itku alkoi jo etukäteen, että eihän näin huonolta esiintymispaikalta ole edes mahdollista päästä finaaliin. Ruotsin tapauksessa on ihan vaan parempi pitää turpa kiinni. Ehdottomasti jatkoon!
2. Georgia: Tamara Gachechiladze – Keep the faith
Georgian vahvasti tulkittu draamaballadi on kovasti henkilökohtaiseen musiikkimakuuni, mutta ennakkoveikkauksissa Georgia ei ole vahvoilla finaalipaikkojen jaon suhteen. Itse kyllä uskon, että hyvällä esityksellä on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet päästä finaaliin kuin kenellä tahansa muullakin. 50/50
3. Australia: Isaiah – Don’t come easy
Australia ei ole ihan niin vahva, kuin aiempina vuosina, mutta takuuvarma suoritus silti. Biisi on peruspopkappale ja nuori Isaiah on kuuleman mukaan hyvä lavalla. Povaan varmaa jatkopaikkaa.
4. Albania: Lindita – World
Albanian esitys on yksi semifinaalin erikoisuuksista, eikä finaalipaikka heille ole aina automaattisestikaan langennut. Jäisikö hieman tekotaiteellisena pidetty Lindita tällä kertaa nuolemaan näppejään? Ei jatkoon?
5. Belgia: Blanche – City lights
Belgian moderni popkappale herätti kuulijoiden mielenkiinnon julkaisuvaiheessa, mutta harjoitukset Kiovassa eivät ole enää olleet niin vakuuttavia. Nuori Blanche tuntuu olevan lavalla eksyksissä, laulu ei tahdo oikein kulkea ja esillepanokin on omituinen. Luulenpa että Belgia on se tämän erän "floppaava fanisuosikki". Ei eteenpäin.
6. Montenegro: Slavko Kalezić – Space
Slavkon discoilu toimii levyversiona, mutta solistina Montenegron prinssi Tähkäpää pitkine palmikoineen menee vähän kummajaisosastolle. Pelkäänpä että ns. tavikset huvittuvat esityksestä enemmän kuin innostuvat. Ei finaalipaikkaa? 7. Suomi: Norma John – Blackbird
Suomen finaalipaikka ei kai koskaan ole tuntunut etukäteisveikkauksissa näin varmalta? Vaikka tavalliset nettikommentoijat tuntuvat olevan aina sitä mieltä, että "Suomi on ennakkosuosikki joka vuosi". Ei ole. Nyt sitä kuitenkin ollaan ihan realistisesti. Esitys näyttää ja kuulostaa upealta ja ammattitaitoiselta. Pidän finaalipaikkaa 100-varmana, eikä sitä pysty vesittämään edes ennen Suomen esitystä nähtävä tauko.
8. Azerbaidžan: DiHaj – Skeletons
Azerbaidzanhan on päässyt euroviisufinaaliin joka vuosi, kun he ovat mukana olleet ja luulen että niin käy tälläkin. Esitys on erilainen, mutta kuitenkin moderni ja mieleenpainuva.
9. Portugali: Salvador Sobral – Amar pelos dois
Portugalin Salvadorin kappalehan voisi olla edustussävelmä vuodelta 1961. Ajaton ja herttainen. Omaan makuhermooni ei tämä paketti uppoa, mutta kuuleman mukaan on Kiovassa noussut ennakkosuosikkien joukkoon. Jos huhuihin on uskominen, niin finaalipaikka lienee selviö? Mikään ei kuitenkaan tule Portugalille ilmaiseksi, sillä karsiutumisissa heillä selvä enemmistö.
10. Kreikka: Demy – This is love
Perinteiset discokappaleet ovat näissä euroviisuissa selkeästi vähemmistössä, joten Kreikan rallille uskoisi kiintiöfinaalipaikan irtoavan helpohkosti?
11. Puola: Kasia Moś – Flashlight
Puolalta nähdään semifinaalissa vahva perussuoritus, jossa ei ole mitään spesiaalia. Joskus sellainen riittää finaaliin, mutta joskus ei. 50/50
12. Moldova: Sunstroke Project – Hey mamma
Moldovan hyväntuuliselle renkutukselle ennustan myös finaalipaikkaa, mutta se todennäköisesti irtoaa hieman rimaa hipoen?
13. Islanti: Svala – Paper
Islannin Svala hukkuu tässä joukossa vähän massaan. Luulen että finaalipaikka jää tällä kertaa haaveeksi.
14. Tšekki: Martina Bárta – My turn
Tähän sopisi miltei samat kommentit, kuin Islantiinkin. Samantyyppisiä paketteja on tässä semifinaalissa liian monta.
15. Kypros: Hovig – Gravity
Kyproksen kaverin livevedot eivät ole Kiovassa osuneet ihan napakymppiin. Kappalekin on mielestäni jo hieman vanhanaikainen tankkaus, mutta pääseehän tästäkin semifinaalista silti kymmenen esitystä finaaliin. Kaikki eivät voi karsiutua.
16. Armenia: Artsvik – Fly with me
Armenia erottuu joukosta etnosävyillään ja mielenkiintoisella lavaylöspanollaan. Finaalipaikka lienee näin hyvältä esiintymispaikalta taputeltu.
17. Slovenia: Omar Naber – On my way
Omat sympatiani ovat Omarin komean miesballadin puolella, mutta ennakkoarvioiden mukaan finaalipaikkaa pidetään lähes mahdottomana. Sääli.
18. Latvia: Triana Park – Line
Latvia herättänee katsojat viimeiseltä esiintymispaikaltaan käsin pirteällä tanssibiisillään ja etenee finaaliin, vaikka joitakin puutteitakin livekunnossa kuuleman mukaan on. Ei se oo aina niin justiinsa.
1. Ruotsi
2. Suomi
3. Portugali
4. Australia
5. Azerbaidzan
6. Armenia
7. Latvia
8. Kreikka
9. Moldova
10. Georgia
11. Puola
12. Kypros
13. Albania
14. Tsekki
15. Islanti
16. Slovenia
17. Montenegro
18. Belgia
UMK 2017 logo on glitteroitu. How eurovision is that?
Arvovaltainen UMK-esiraati on työnsä tehnyt ja parin huonosti nukutun yön jälkeen on euroviisufanin tyytyminen kohtaloonsa ja lähdettävä tulta päin: ruotimaan näitä teoksia, jotka meille vaihtoehdoiksi on suotu. Nämä olivat siis parhaat, jotka noin neljänsadan tarjokkaan joukosta löytyivät?
Ennen sitä muistot eivät voi olla palaamatta 2000-luvun alkuun, jolloin Yleisradiossa painettiin niin sanottua paniikkinappulaa. Silloin annettiin euroviisukarsinnat uuden työryhmän käsiin ja siirrettiin vetovastuu kakkosverkkoon. Ero vuosien 2000 ja 2002 euroviisukarsinnoilla olikin heti kuin yöllä ja päivällä. Vuoden 2000 Hotelli Lordin tunkkainen ravintolamiljöö vaihtui tamperelaiseen urheiluhalliin. Ehdokaskappaleissa ei kumpanakaan vuonna ollut mitään vikaa, mutta ylöspanossa nähtiin miten suuri merkitys silläkin asialla on. Vuoden 2002 livelähetykseen ostin lipun, kun se pitkästä oli mahdollista. Paikan päällä selvisi, että lippuja oli silloinkin myyty vähän ja paikkamme siirrettiin lähemmäs estradia ja yhtä takakatsomoa ei pystytetty lainkaan. Lippujen myyntiähän yritettiin vauhdittaa Mestareiden konsertilla, joka pidettiin samassa paikassa heti euroviisukarsintojen jälkeen. Tapahtumaa mainostettiin tyyliin Mestareiden konserttina, jonka lämmittelynumerona nähdään muuan euroviisukarsinnat. No yli 2-tuntisen jännitysnäytelmän jälkeen pääasiassa euroviisujen ystävistä muodostunut yleisö paineli toisaalle puimaan tapahtunutta (Laura Voutilaisen voittoa) ja urheiluhalli ammotti tyhjyyttään Mestareiden pistäessä parastaan.
YLE:n työryhmä oli kuitenkin asettanut selkeäksi päämääräkseen Suomen ensimmäisen euroviisuvoiton ja jo neljän vuoden uurastuksen jälkeen se tapahtui. Lordi voitti Suomelle kultaa vuonna 2006 ja euroviisut olivat huikeassa nousukiidossa. Isännöintivuonna 2007 koko Suomen kansasta tuli yksi suuri euroviisuasiantuntija. Mutta kuten aina, nousuhumalaa seuraa krapula, ja jo seuraavana vuonna 2008 sijoituksemme oli kahdenkymmenen huonommalla puolella. Euroviisufanien intoa eivät sijoitukset kansainvälisessä finaalissa lannistaneet, vaan Suomen euroviisukarsinta oli aina vuotemme kohokohta. Tavattiin vanhoja tuttuja eri puolilta Suomea ja jännitettiin oman suosikkimme puolesta ja karsintalähetyksen jälkeen bailattiin pikkutunneille asti euroviisudiskossa. Turussa, Tampereella ja Helsingissä vietettyjen vauhdikkaiden viikonloppujen päätteeksi oli aina hyvä mieli ja mukava huikata sunnuntaina viisukavereille "Nähdään toukokuussa", kun kaikki suunnistivat kotikaupunkeihinsa ympäri Suomen niemen.
Itse muistelen kultaista vuosikymmentä 2002-2011 aina lämmöllä ja ilolla. Sitten tuli vuosi 2012 ja kaikki muuttui. Euroviisut eivät enää olleetkaan meille sallittu juttu. Olisi ollut parempi, jos emme olisi maininneet koko sanaa. No iso joukko meistä kuitenkin ajatteli, ettei nimi kisaa pahenna ja osti liput jäähalliin ensimmäiseen Uuden musiikin kilpailun finaaliin ja maksoi niistä kovan hinnan ensimmäisten ostajien joukossa. Muutama viikko myöhemmin lippuja tarjottiin suurinpiirtein kahvipaketin kylkiäisinä, kun kauppa ei käynytkään. Eikä tapahtuman floppaaminen ollut ihme. Vanhat fanit hylättiin ja uusia ei löytynytkään. Vähän sama, kuin Kalervo Kummola olisi jääkiekon MM-kisojen alla todennut että lätkäfanit eivät sitten ole tervetulleita Hartwall areenalle. UMK 2012 jatkobileisiinkin myytiin (arvokkaita) lippuja ja muutamat meistä hatkahtivat ostamaan vielä nekin. Euroviisuthan siellä eivät siellä soineet kuin hetken aikaa ja musiikki vaihtui päivän poppiin. Pääsin kuitenkin sutkauttamaan ensimmäisen UMK-voittajan Pernilla Karlssonin lauluääntä ihastelleelle UMK-tuomarille Anna Laineelle mielestäni nasevan kommentin. Laine huokaili baaritiskillä Pernillan laulaessa "Kuunnelkaa! Kenellä Suomessa on tuollainen ääni?" ja vastasin "Naapurin Reetalla". Mielestäni Karlssonin parhaaksi ansioksi ei käsipallotaitojen lisäksi tulisi lukea huikeaa, virtuoosimaista lauluääntä, vaan ennemmin sympaattinen kotikutoisuus.
Vuoden 2012 jälkeen euroviisufanit olivat niin loukattuja ja nöyryytettyjä, että valtaosa heistä hylkäsi koko UMK:n. Kenties he salaa seurasivat lähetystä televisiosta, mutta paikan päälle vaivautuivat aniharvat. Vuosittaisiksi viisufanien tärkeimmiksi kokoontumisajoiksi vaihtui Euroviisuklubin järjestämät pikkujoulut, joiden tunnelmaa YLE:n tuottaja ei päässyt pilaamaan. Hupaisinta oli kuitenkin, että vaikka YLE rimpuili euroviisukytköksestä eroon puolipakolla, kansa äänesti kahtena ensimmäisenä UMK-vuonna voittajaksi sen kaikkein euroviisumaisimman kappaleen. Vuonna 2014 voiton vei Softengine-yhtye, joka oli varmasti Yleisradionkin mieleen nuorekkuudessaan ja kuinka ollakaan, se menestyi kansainvälisessäkin kisassa suomalaisittain mukavasti.
Jotain varmaan huomattiin Yleisradiossakin, kun takkuisten UMK-vuosien 2013-2014 jälkeen Uuden musiikin kilpailua "uudistettiin". Viisufanejahan UMK-uudistukset vain huvittivat, sillä jokainen muutos toi karsintakilvan tyylin lähemmäs sitä vanhaa tuttua perinteistä euroviisukarsintaa. YLE keksi pyörän uudelleen? Hyvä nousujohde tyssäsi kuitenkin vuoden 2015 halpahintaiseen puffaukseen, jolloin YLE näytti jo etukäteen päättäneen että Pertti Kurikan nimipäivät on sopivin edustaja Suomelle. Oltaisiinhan silloin tosi erilaisia ja erottuvia ja voitto olisi käytännössä varma. Tämä oli paitsi epäreilua muita kanssakilpailijoita kohtaan, myös epäreilua Suomen kansaa kohtaan. No Itävallassa kävi, niin kuin kävi ja tänä vuonna kilpailu oli jo tasaväkisempää. Jonkin sortin skandaalin aiheutti joidenkin mielestä kai se, että eniten kansan antamia puhelinääniä saanut Saara Aalto ei voittanutkaan kilpailua, vaan voittoon kiilasi raatien ansiosta Sandhja, sairaanhoitaja Meilahdesta.
Lyhyestä virsi kaunis, pitkästä kauniimpi. Nyt voin ehkä "Antaa menneisyyden mennä" (Kirkan esittämä euroviisuehdokas vuodelta 1992) ja keskittyä tulevaan. Vuonna 2017 Uuden musiikin kilpailussa on luovuttu alkukarsinnoista ja "kaikki paukut" satsataan yhteen suureen live-finaaliin, joka kisataan Espoon Metro-areenalla lauantaina 28.1.2017. Viisufaneille tarjottiin mahdollisuus ostaa lippuja sinne etukäteen, mutta välittömästi alkoivat hälytyskellot soida ja jäin odottamaan, josko vaikka kahvihammasta alkaisi kolottelemaan. Finaalissa kisaa esimerkiksi vuoden 1992 tapaan kymmenen ehdokasta - jälleen yksi "uudistus" siis. Tällaiselta tämänkertainen kymmenikkö kuulosti minun korviini:
Kisojen kuopus, 16-vuotias Alva ei herätä suuria tunteita puolesta eikä vastaan. Kappale on peruspoppia hyvässä ja pahassa, eikä maksa vaivaa avata tämän kohdalla sanaista arkkuakaan tämän enempää. Kappale saa tammikuussa 3-minuuttisensa julkisuudessa, eikä siitä sen jälkeen enää kuulla. Oli hauska tutustua, Alva.
Emma - Circle of life
säv & san. Jonas Olsson, Heidi Maria Paalanen, Aku Rannila, Saara Törmä
Voice of Finland kisastakin tuttu Emma osallistuu kisaan hyvinkin paljon 2010-luvun euroviisulta kuulostavalta etnosävyisellä tanssipop-biisillä. Tytön rantaruotsalaisuus on toinen vahvuus, sillä se kansanosa tunnetusti äänestää euroviisuissa omiaan - kuin romanit Syksyn Sävel ehdokkaita konsanaan. Eikä tämän valinta Suomen edustajaksi olisi välttämättä huono juttu. Vertailua esimerkiksi Tanskan voittoisaan "Only teardrops"-viisuun ei kuitenkaan voisi Kiovassa välttää?
Günther & D'Sanz - Love yourself
säv. & san. Mats Söderlund, Amir Aly, Tomas Cederholm, Robin Abrahamsson, Niklas Nylund
UMK 2017 artistikatras on suurelle yleisölle niin tuntematon, että lehdistön on ollut pakko repiä ilo irti Güntheristä. Kyllä, juuri siitä 2000-luvun alkupuoliskolla muutaman pikkutuhman pikkutyhmän pikkuhitin pyöräyttäneestä viiksivallusta on kyse. Viime aikoina lähinnä We love the 90's festareiden pikkulavalla esiintyneen höpöttäjän ansiot ovat joka tapauksessa yli kymmenen vuotta vanhoja. Itseäni on tosin aina ihmetyttänyt vuonna 2003 esikoissinglensä julkaisseen esiintymiset ysärifestareilla. Kaverikseen Günther on saanut Voice of Finlandissa kilpailleen suomalaistuneen espanjalaisen Daniel Sanzin. Kappale on perus-Güntheriä eli möreää puhetta ja muiden laulamaa kertosäettä ysärityylisen eurodance-syntikkamaton päällä. Biisi voisi olla parempikin.
My First Band - Paradise
säv. & san. Antti Koivula, Heikki Puhakainen, Heikki Kytölä, Juho Vehmanen, Mikko Virta, Jurek Reunamäki
My First Band on kilpailija, joilla on meriittiä. Esikoislevy "You look so bored" ilmestyi 2009, seuraava "Mercury & glitter" 2011 ja kolmas läpimurtolevy "Corazon" kaksi vuotta sitten. Se sisälsi hitin "Don't break my corazon", jonka joku saattaa muistaakin. Kolme viidesosaa yhtyeestä (Kytölä, Vehmanen, Virta) muodosti aikoinaan myös PMMP:n livebändin. Nykyisellään yhtye on esiintynyt paljon myös Keski-Euroopassa ja "Corazon"-albumi julkaistiin myös Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. En sano, että tuossa olisi avaimet euroviisumenestykseen, mutta ei kokemuksesta koskaan haittaakaan ole ollut. Bändin lisäksi ehdokaskappale "Paradisen" tekoon on osallistunut hittinikkari Jurek Reunamäki. Biisi on ammattitaitoisesti tuotettu letkeä, rahtusen reggaekomppinen, hyväntuulinen popralli, jossa on sopivasti koukkua.
Norma John - Blackbird
säv. & san. Lasse Piirainen, Leena Tirronen
Ehdokkaiden joukosta löytyy useita Voice- ja Idols-kilpailijoita, mutta myös yksi Suomen ainoan X-factor-kauden kilpailija. Leena Tirronen tuli tuolloin kisassa kolmanneksi ja myöhemmin hän on julkaissut soololevyn nimellä Leena ihmemaassa. Norma John -duon toinen osapuoli Lasse Piirainen oli vahvasti mukana jo tuossa projektissa ja osallistunut myös monien muiden artistien musiikin tuottamiseen. Hartaan kaunis "Blackbird" olisi kyllä sekin Suomelle ihan kelpo edustaja, jos esitys ja livelaulu ovat täyttä timanttia.
Club La Persé - My little world
säv. & san. Princess Julia, Luke Howard, Jaakko Salovaara
Hassunhauska, vitsikkäästi nimetty "dragryhmähän" tästä friikkisirkuksesta vielä puuttuikin. Vai ovatko nämä edes mitään dragejä? Jonkin sortin performanssitaiteilijoita, joka tapauksessa. Eivät siis mitään laulajia, eivätkä säveltäjiä, eivätkä sanoittajia. Tuottajaguru Jaakko Salovaara on kuitenkin loihtinut taustalle ihan kelpo saundit. Kaipa tästä live-esityksellä ryyditettynä saa jotain hupia irti?
Lauri Yrjölä - Helppo elämä
säv. & san. Lauri Yrjölä
Kisan ainoasta suomenkielisestä esityksestä vastaa Lauri Yrjölä. Harmi vain, että tuo teksti on kokonaisuuden heikoin lenkki. Minusta tavutus ei istu sävelmään lainkaan, vai onko esimerkiksi "vas-tuun-tun-not-to-muu-den"-kohdalla haettu jotain erikoista tehokeinoa? "Jos sun au-raa jokin vai-vaa, aa"? Ei uppoa nyt kyllä yhtään.
Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies – Caveman
säv. & san. Baldauf, Martimo, Salomaa, Kumpulainen, Vettenranta, Bachér, Schönberg
Räväkän bluesnumeron esittävä Knucklebone Oscar on saanut rinnalleen kaksi burleski-esiintyjää, joten kolmikolta sopisi odottaa ainakin näyttävää livevetoa. Tämän tyyppiset jutut (Burleskia lukuunottamatta) eivät kuitenkaan ole meikäläisen kuppi teetä, mutta ei tässä nyt varmaan tarvitse pelätäkään että tämä tästä tämän edemmäs etenisi. YLE:n epätoivoinen yritys houkutella myös heteromiehet ruudun ääreen?
Anni Saikku – Reach Out For The Sun
säv. & san. Mia Kemppainen, Perttu Kurttila
Emman ja D'Sanzin tavoin myös Saikun Anni on osallistunut Voice of Finland -kilpaan. Mukava huomata, että nykyään UMK-kilpailijat ovat tuttuja kykykilpailuista, kun ennen vanhaan he osallistuivat ensin euroviisukarsintoihin ja vasta sen jälkeen Voiceen ja Idolsiin. Anni laulaa kivasti, mutta kappale junnaa paikallaan. Onks tää niinku dancee vai balladii? Vuoronperään vähän kumpaakin.
Kisan ainoa euroviisukarsinta-säveltäjäkonkari Nalle Ahlstedt on tehnyt toistaiseksi viimeisimmältä Idols-kaudelta tutulle Catharina Zühlkelle dramaattisen powerpopbiisin "Perfect villain". Etunimensä taiteilijanimestään pudottanut Zühlke jäi ainakin allekirjoittaneen mieleen jo Idolsissa vahvalla lauluäänellään. Kappaleen teksti on yksi kisan näppärimmistä supersankariviittauksineen. Mieleeni heräsi vain kysymys voiko Marvel-yhtiölle rekisteröidystä X-men-tavaramerkistä laulaa euroviisuissa? No UMK:ssa varmaan voi ja luulen, että ongelmaa kansainvälistä kisaa koskien ei pääse syntymään, vaikka itse ihan Zühlken paketista pidänkin.
Pelkkiin kuunneltuihin studioversioihin perustuva ranking:
Kiovaan My First Band tai Emma, varasijalla Norma John
Jos haluatte, että koko Eurooppa nauraa meille, niin Günther & D'Sanz
Muilla ei ikävä kyllä ole sinne päin maailmaa toukokuussa asiaa...
Omalla soittolistalleni laitan kaikki yllämainitut ja Zühlken.
