maanantai 3. helmikuuta 2014

Kansankodista kajahtaa


Suomalainen Uuden musiikin kilpailu on saatu jo pakettiin, kun rakkaassa naapurissamme Ruotsissa karsintakarkelot vasta käynnistyivät. Lauantaina suuri ja mahtava Melodifestivalen-kiertue starttasi sieltä, minne Euroviisut viime vuonna päättyivät eli Malmöstä. Innokkaimpien puristien mielestä "viisukausi 2014" vasta alkoi tämän myötä, vaikka oikeasti jo kuusi maata on edustajansa valinnut.

Onhan se totta, että Ruotsin euroviisukarsinta on se suurin ja kaunein - ainakin ulkoisilta puitteiltaan. Musiikkivienti on Ruotsin maalla sitä luokkaa, että laadukkuutta sopisi odottaa myös kilpailukappaleilta. Aina ne eivät kuitenkaan vastaa karsintaspektaakkelin ulkoisia puitteita, vaikka tuotantokuluissa ei olekaan säästelty. Hienointa Melodifestivalenissa on kuitenkin, että se yhdistää koko Ruotsin kansan kuudeksi viikoksi. Päinvastoin kuin Uuden musiikin kilpailu, joka erottaa ja jaottelee.

Mutta onko Ruotsissa kaikki muuten niin paljon paremmin? Ensimmäinen alkukarsinta alkoi agressiivisella Tanskan tuoretta viisuvoittajakappaletta, Emmelie de Forestin "Only teardropsia", pilkkaavalla show'lla. Siinä voittoviisusta tutut nokkahuilut tuikattiin palaviin tynnyreihin. Lisää ivaa seurasi väliaikasketsissä, jossa tanskalaiset esiteltiin yksinkertaisina askeettisissa oloissa majailevina hölmöinä, jotka joivat juomiaan legoista rakennetuista vuotavista mukeista. No tokihan ruotsalaisten ja tanskalaisten välit ovat niin lämpimät ja läheiset, ettei tällaisestä hyväntahtoisesta pikkuleikittelystä voi suuttua, mutta miksi Melodifestivaleniin väkipakolla ympätyt humoristiset osuudet aina pilkkaavat muita? Milloin venäläisiä ja milloin azerbaidzanilaisia, tai kuka nyt sattuukaan kansainvälistä loppukilpailua milloinkin isännöimään?

Tämän vuotinen juontajakaksikko Nour El Refai ja Anders Jansson (kuvassa) olivat myös suoraan kuin kauhugalleriasta. Vaikka usein vitsailenkin, etten osaa sanaakaan ruotsia, niin nyt voin kirkkain silmin julistaa etten saanut ainoastakaan heidän solkottamastaan lauseesta mitään tolkkua. Kielimuurista huolimatta jo heidän elekielensä ja etenkin miesjuontajan äänenpainot nostivat niskavillat pystyyn.

Entäs sitten itse musiikki? Laadukkaasti tuotettua - totta kai. Yllättävää ja omaperäistä - ei niinkään. Melodifestivalen-kilpailun tuottajalla, entisellä euroviisuedustajalla Christer Björkmannilla, on varmaankin pinkistä muovista valettu sapluuna jolla kilpailijat mukaan valitaan. Sapluunassa on kiintiöpaikat vanhoille tutuille Melodifestivalen-kehäraakille, etnisille vähemmistöille, sille toiselle vähemmistölle, comebackin tekeville takavuosien tähdille, bändinsä jättäneille soolouran aloittajille, muutamalla uudelle yllättäjälle sekä edellisvuonna karvaan tappion kokeneelle revanssin saajalle.

Jo ensimmäisessä erässä nähtiin edustajat melkein kaikista kategorioista. Viime vuonna puolet Melodifestivalenin lopputulosten päätäntävallasta hallussaan pitävä kansainvälinen raati riisti edustustehtävät kansan ykkössuosikilta, japanilaista anime-hahmoa muistuttavalta, androgyyniseltä YOHIOlta. YOHIO selvittikin tietenkin tiensä suoraan finaaliin, onhan Ruotsin kansa sen hänelle velkaa. Onneksi kappale on piirun verran parempi, kuin viime vuonna ja YOHIO:n kädestään sinkoamat tuliefektit olivat näyttävä ulkomusiikillinen tehokeino. Vakiopaikka on myös eri viisuartistien takana pyllyään pyörittäneelle entisille taustatanssijalle, joka saa mahdollisuuden näyttää kyntensä sooloartistina - useimmiten huonolla menestykseltä. Niin nytkin. Kummallisesti nuotin vierestä kimittävä perunalastupussin kaima Alvaro Estrella karsiutui jatkosta, mutta saanee pikkutuhmalla discopopillaan nostetta gaybaarin euroviisuillassa. Erilaisia koreografioita rakastavat euroviisufanipojathan voivat muodostaa tanssilattialla samanlaisen junan, kuin Alvaro taustatanssijoineen Melodifestivalen-lavalla. Sen sijaan Alvaron käyttämä liukuhihna nähtiin euroviisuissa jo vuonna 2009 Kreikan Sakis Rouvasin alla.

Perinteikkäämpää osastoa edusti sirkeä puolialaston blondiini Elisa Lindström, joka on kasvanut kiinni Melodifestivalen-perinteeseen jo vuonna 2005 osallistuessaan kilpailun lasten versioon Lilla Melodifestivaleniin. Perinteitä kunnioitti myös hänen vanhanaikainen kilpailukappaleensa, joka nimeä myöten (Casanova) oli kuin suoraan vuodelta 1985. Ruotsalaismummot äänestivät hänet kuitenkin viidenneksi, joten jatkosta tippuminen jäi vaalean hiuskarvan päähän. Uusiin tuttavuuksiin kuului Ellen Benediktson, joka yllätti varmasti kaikki viisuveikkaajatkin raivaamalla tiensä finaaliin. Hän erottuikin edukseen muiden sirkusnumeroiden keskeltä yksinkertaisen kauniilla balladillaan, jonka hän myös lauloi taitavasti. Luvalla sanoen täytyy todeta, että kisaan mahtui muuten yllättävän monta heikkoa laulajaa. Väittäisin Suomen Uuden musiikin kilpailuun osallistuneita laulajia keskiarvollisesti huomattavastikin parempitasoisiksi.
Etnisiä vähemmistöjä tässä ensimmäisessä alkukarsinnassa edusti Mahan Moin -niminen laulajatar, joka ei hänkään häikäissyt laulutaidoillaan. Eikä kappaleessakaan liiemmälti ollut kehumista.

Bändistä soolouralle pyrki tällä kertaa menestyksekkään, joskin hajonneen The Ark yhtyeen entinen rumpali Sylvester Schlegel. The Ark suosio ei tällä kertaa paljoa vaakakupissa painanut, kun kilpailukappale oli niin olematon. Schlegel jäi eränsä viimeiseksi. Melodifestivalenissahan on neljä alkukarsintaa, joista jokaisesta pääsee kaksi kilpailijaa suoraan finaaliin ja kaksi saa toisen mahdollisuuden. Monien yllätykseksi toiseen mahdollisuuteen putosi entinen euroviisuvoittaja ruotsinkreikkalainen Helena Paparizou. Tuotannon suosikkina viimeisenä esiintynyt Helena hoiti kehäraakkipestinsä karismaattisella varmuudella, mutta ei ilmeisesti ole Ruotsin kansan makuun riittävän ruotsalainen. Helena siis tuskin nousee voittokamppailuun, vaikka finaaliin vielä yltäisikin. Toinen toisen mahdollisuuden saaja oli katu-uskottavan ulkomuodon omaava tatuoitu ja lävistetty kaljupää Linus Svenning, joka haki laskelmoituun balladiinsa vetoapua vanhasta tutusta nyyhkytarinasta. Unohtuikin mainita, että nyyhkytarinan kertojille on Melodifestivalenissa myös kiintiö. Milloin parrasvaloihin nousee yksinhuoltajateiniäiti rähjäisestä lähiöstä ja milloin ihan tavallinen karsastavasilmäinen kotirouva jostain pikkukaupungista. Linus omisti kilpailukappaleensa "Bröder" edesmenneelle veljelleen ja viestin perillemenon varmistamiseksi esityksen taustalle projisoitiin yhteisvalokuvat veljeksistä. Uskottavuutta himmensi vähän, että kappaleen oli säveltänyt ja sanoittanut festivaalikappaleita liukuhihnalta suoltava Fredrik Kempe.

Vaikka YOHIO:n revanssinen voitto lieneekin jo selvää, niin kuulemme Ruotsista vielä kolme alkukarsinnallista kiintiöeuroviisuja. Melodifestivalen-kehäraakkiosastoa edustavat schlagerkuningattaret Sanna Nielsen, Shirley Clamp, Linda Bengtzing sekä onnellisten discopallojen alla syntynyt Alcazar-trio. Aikaisemmista edustajista tällä kertaa mukana on vuonna 2005 Ruotsin viisumaineen tahrannut Martin Stenmarck. Revanssiosastolla uudet mahdollisuudet on annettu viime vuonna neljänneksi sijoittuneelle Anton Ewaldille ja jatkosta niukasti karsiutuneelle Janet Leonille. Comeback-lokeron hervoton valopilkku on kiistatta ysäridancen sanansaattaja Dr. Alban. Oman hauskan lisänsä tuo seuraavassa alkukarsinnassa kisaava yhtye Little Great Things, jossa piilee mahdollisesti euroviisuedustajat jo kolmannessa polvessa. Orkesterin jäsenistöön kuuluvat Charlie ja Felix Grönvall ovat nimittäin vuonna 1996 Ruotsin edustaneen yhtyeen One More Timen Nanne ja Peter Grönvallin lapsia eli Benny Anderssonin lapsenlapsia.

UMK - Sisäpiirin juttu?


Suomen euroviisukarsinta, ilta täynnä jännitystä ja odotusta. Näin siis vuosina 2002-2011, kun olen ollut jokaisella kerralla paikan päällä seuraamassa suurta finaalia. Mainittakoon myös että vuosina 2006-2011, kun alkukarsinnat järjestettiin Tampereen Tohlopin tv-studioilla, olin paikan päällä myös joka ainoassa lähetyksessä. Suomen euroviisukarsinnat ovat siis meikäläiselle aika tuttuja.

Hieman samanlaista odottavaa tunnelmaa aistin, kun vähän pelonsekaisin tuntein astelin lauantaina Barona-areenalle Uuden musiikin kilpailun finaaliin. Tätä ennen kun Yleisradion UMK-tuottaja Anssi Autio ja asiantunteva tuomarinelikko olivat ottaneet meikäläiseltä luulot pois. He ovat kolmen UMK-vuoden aikana tehneet selväksi, että tässä ohjelmassa ei etsitä euroviisua ja "euroviisut itselleen omineen oudon camp-lahkon jäsenet" eivät kuulu kohderyhmään eivätkä yleisöön. Luikin kuitenkin vähän salavihkaa Barona-areenalle väkeä kuljettavaan linja-autoon. Hiljainen matkaajaporukka ei ollut varmaankaan kuullut koskaan "Linja-autossa on tunnelmaa"-rallia. Ei tietenkään, sillä eihän UMK-kohderyhmään kuuluva nuorisosivistyneistö moisista renkutuksista perusta.

YLE TV 2 on muuttanut viime vuosina profiiliaan, johon nähtävästi myös Uuden musiikin kilpailukin liittyy. Kanavasta on ollut tarkoitus luoda nuoriin katsojiin profiloitunut älykkäiden katsojien media. Tavoitteessa lienee onnistuttu ja tuotantoporras varmasti hihkuu onnesta, kun katsojakunnasta on saatu häädettyä satoja tuhansia juntteja ja eläkeläisiä. Enäähän he eivät edes voi vaatia lupamaksuilleen vastinetta, kun YLE:n rahoitus hoidetaan näppärästi ja puolihuomaamatta verotuksen kautta - katsoit tai et.

Sopivan geneerinen oli myös Uuden musiikin kilpailun kilpailukappalevalikoima. Ensimmäistä kertaa Suomen euroviisuhistoriassa, minulle oli aivan sama mikä kappale voittaa ja pääsee näin ollen edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuissa. Erikoisinta oli se, että minkään esityksen voitto ei myöskään olisi harmittanut lainkaan. Tasoa voisi luonnehtia siis hyväksikin, ellen olisi kaivannut jonkinlaisten tunteiden kokemista. Sellaisia kun tapasin kokea joskus takavuosina. Kyyneleiltäkään ei vältytty, kun oman aikansa Anssi Aution eli tuottaja Erkki Pohjanheimon kokoama "asiantuntija"-raati torpedoi Frederikin edustustehtävät vuonna 1981. Silloin katsottiin aiheelliseksi jättää yleisön postikorttiäänten tulokset kokonaan julkistamatta, sen verran raivoissaan Suomen kansa riehui.

Nykyäänhän on ihan normaalia, ettei tuloksia millään muotoa yksilöidä. Suurten levy-yhtiöiden suojelemat artistinalut kun saattaisivat joutua negatiiviseen valoon, jos heidän nimensä koreilisivat tuloslistan häntäpäässä. Sen sijaan hehkutetaan UMK-kilpailukappaleiden hittipotentiaalia, kun ne komeilevat YLE:n omien radiokanavien soittolistojen kärjessä. UMK-voittajallakin riittää heti maanantaiaamuna haipakkaa, kun YLE UMK uutisoi Facebook-sivullaan Soft engine yhtyeen kiertävän läpi kaikki YLE:n lähetykset Aamu-tv:stä ruotsinkieliseen Radio X3M:iin.

Tuottaja Autio mainitsi UMK-aiheisessa radio-ohjelmassa Uuden musiikin kilpailun esikuvan tulevan Ruotsista. Siellähän Melodifestivalen-kilpailu on jo vuosia ollut vuoden katsotuin tv-ohjelma, joka kerää jo alkukarsintavaiheessa suuret jäähallit täyteen katsojia ja miljoonayleisön tv-vastaanottimien ääreen. Itse en löydä muuta yhtäläisyyttä, kuin sen että euroviisuista ei juurikaan puhuta. Ruotsalaisille ja suomalaisille siis kansainvälinen edustustehtävä on vasta "toinen maali", kuten UMK-tuomari Toni Wirtanen asian muotoili. Muuten kyllä musiikkikilpailun ruotsalaisessa versiossa katto on niin paljon korkeammalla ja ovet niin paljon leveämpiä, ettei samankaltaisuudesta juuri voisi puhua.

Suomessa järjestävä seura päättää, ketkä ovat tervetulleita katsojakuntaan. Ruotsissa kaikille on paikkansa höyhenpuuhkiin sonnustautuneista perheenäideistä lähtien. Ruotsissakaan ei varmasti suoda, että vanhanaikainen iskelmä edustaisi heitä kansainvälisesti, mutta joka vuosi laajalle yleisölle kumarretaan sen verran että mukana on musiikkia jokaiseen makuun. Suomessa pyllistetään reippaasti työmiehen viivan kera ja valinnat on tehty valmiiksi katsojien puolesta. Ja tästä huolimatta mukana roikotetaan jaarittelevaa tuomaristoa, joka ei neljännellä kierroksella omien sanojensa mukaankaan enää keksi esityksistä mitään uutta sanottavaa ja joka vielä kuin varmuuden vuoksi ohjailee äänestäjiä ja sanoo painavan sanansa myös pisteiden muodossa. Ruotsissa raati varmistaa vain, ettei se juntti kansansuosikki sitten kuitenkaan pääse maan rajojen ulkopuolelle munaamaan koko kansankotia.

Sosiaalisessa mediassa UMK:n edustaja vakuutti kisaa kritisoivalle allekirjoittaneelle, että he tekevät loistavaa tv-viihdettä ja ovat ylpeitä tekemisistään ja piti mielipidettään vieläpä itsestäänselvyytenä. Lauantaina parhaaseen katseluaikaan tuleva kallis viihdeproduktio, jolle ei juurikaan tule muilta kanavilta kilpailevaa ohjelmaa, saa alkukarsintavaiheessa alle 200.000 katsojaa? En pitäisi lopputulosta onnistuneena parhaallakaan tahdolla. Tekijöille terveiset, että me katsojat päätämme milloin joku ohjelma on onnistunut ja näytämme sen katsomalla sitä ohjelmaa.

Latistetusta tunnelmasta huolimatta UMK-finaali oli jälleen hienosti toteutettu. Krista Siegfridsin tähdittämä alkufilmi oli hervoton, juontajapari oli sujuvasanainen ja hyvännäköinen ja kilpailuesityksiin ja väliaikanumeroihin oli satsattu hienosti. Ohjelman rakenne oli tiivis ja sujuva - jankuttavaa tuomaristoa lukuunottamatta. Haluan painottaa, että suppeasta genrepainotuksesta huolimatta kilpailukappaleet eivät mielestäni ole yhtään sen kummempia, kuin ennenkään tai muuallakaan. Lisäksi painottaa, ettei kilpailun nimi kisaa pahenna - Euroviisut tai UMK: kaikki käy. Kunpa joku vain poistaisi lukon ovesta ja kunpa vielä joskus saisin kokea olevani tervetullut ohjelman fani- ja katsojakuntaan.