maanantai 1. syyskuuta 2014

I don't love the 90ies... anymore


We love the 90ies festarit ovat takana, mutta mieli ei ole hyvä. Viime kevään Kaapelitehtaan pettymyksestä ”viisastuneina” ostimme heti lippujen tultua myyntiin Stara VIP passit, jotka paitsi maksoivat ihan pirusti, olivat suunnattu vain nopeimmille rajoitetulla painoksella. No myöhemmin keväällä järjestäjille iski ahneus ja myyntiin tuli tavallisen lipun ja Stara VIP:in väliin uusi ”We love VIP”-hintaluokka. Tarkempi sisällöntarkastelu osoitti, että Staran ja Weloven ero oli hiuksen hieno. En loppujen lopuksi löytänyt muuta kuin sen, että vain Starat pääsivät kymmenen jälkeen Kattilahallin jatkoille bileisiin joissa pääsi aitoon ysäritunnelmaan sikäli että ne muistuttivat yläasteen limudiskoa. Vain puolapuut puuttuivat seinältä. Itse olen tosin jo sitä ikäpolvea, että asiakkaana limudiskossa olin 1980-luvulla, mutta 1990-luvulla katselin menoa levysoittimien takaa. Joka tapauksessa tunsin oloni petetyksi, kun huhujen mukaan 20% yleisöstä oli ns. "VIPpejä". Ei tullut kovin erityinen olo...

Perjantain tunnelman latisti heti kättelyssä infernaalinen jono rannekkeenvaihtopisteisiin. On totta, että järjestäjät suosittelivat rannekkeen vaihtoa etukäteen, mutta me maalaiset emme tohtineet sen vuoksi poiketa Helsingin keskustaan erikseen. Alueella kuultujen murteiden rikkaudesta voisi päätellä, että ihan kaikki muutkaan festariyleisöstä eivät olleet pääkaupunkiseudulta. Hupaisaa oli myös, että pikkuruiseen VIP-lippujen rannekkeidenvaihtopisteen oli kymmenkertainen jono verrattuna tavalliseen. Merkinnät olivat myöskin puutteelliset, sillä suuri osa jonottajista ei edes tiennyt mihin he jonottavat. Tunnin jonottamisen jälkeen VIP-teltasta avattiin vielä toinen sivu, johon pystytettiin lisätiski ruuhkaa helpottamaan. Siitähän se varsinainen poru sitten syntyikin, kun uudelle tiskille ryntäsi porukka pitkän jonon häntäpäästä eikä kukaan järjestävältä taholta puuttunut asiaan.

No saimme kuin saimmekin rannekkeemme, vaikka haaveilemamme aikataulu kusikin jo tässä vaiheessa. CatCat jäi siis näkemättä ja niin jäi Rednexkin. Captain Jackin kohdalla vitutuskäyrä olikin jo siinä korkeudella, että mentiin mieluummin kaljajonoon. Tässä vaiheessa päivää ruoka- ja juomajono VIP-alueella vaikutti sellaiselta, että ehdin postata Facebookiin kuvan kuvatekstillä: ”Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu”. Ruoka oli mielestäni ihan kohtuullista tai ainakin vähän sen tasoista jollaista sen etukäteen oletinkin olevan. Taustalla kaukana jossain lauloi Alexia ja hyvin muuten lauloikin. VIP-alueelle pakkautui kuitenkin koko ajan lisää porukkaa ja jonot joka paikkaan (ruokaan, juomaan, vessaan) kasvoivat kasvamistaan. Maksupäätteet eivät muuten toimineet baarissa, mutta se ei minua haitannut kun olin varannut mukaani ison tukun käteistä. Paitsi siinä mielessä, että korttimaksajat hidastivat jonoa kohtuuttomasti, mutta sehän ei luonnollisestikaan ole järjestäjien syytä. Laskupäätteet eivät sen sijaan toimineet osalla henkilökunnasta, kun peräti kolme kertaa sain huomauttaa väärästä (lue: liiasta) laskutuksesta. Muuten palvelu oli kyllä hyvin ystävällistä.

Seuraavaksi otimme suunnan kohti yhtä oman festarini kohokohdaksi olettamaa Bad Boys Bluen show’ta, kasarinuori kun olen. BBB oli yksi viikonlopun suurimmista pettymyksistä. Jos en aivan väärässä ole, laulu tuli kokonaan playbackinä? Lisäksi basso surisi häiritsevän kovaa jopa korvatulppien läpi. Puolisoani BBB-torso vain nauratti jo esittäytymisestä lähtien: ”Hello my name is John and I’m Bad  Boys Blue”. Jatkossa kuuntelen kyllä Bad Boys Blueni kotona cd-levyltä. Päätimmekin kesken keikan ottaa suunnaksi Kattilahallin ja Aikakoneen. Yllätys oli melkoinen kun yleisö oli pakkautunut 20 metriä Kattilahallin ulkopuolelle eikä sisälle ollut mitään asiaa. Emme nähneet edes Makin nenänpäätä, saatikka kuulleet tahtiakaan musiikista.

Ei kun takaisin VIP-alueen suojiin ja lisää ylihinnoiteltua olutta ja siideriä ostamaan. Kapusimme VIP-alueen nurkkaan rakennetulle parvekkeelle katsomaan Waldo’s Peoplea. Waldo ja kumppanit vetivät hienon show’n, mutta muutaman sadan metrin päästä tihrustettuna se ei ihan 100-prosenttisesti temmannut mukaansa. Seuraavaksi ravasimme osittain huumorimielellä katsastamaan Güntherin lavakunnon, vaikka vuonna 2003 uransa aloittaneen artistin mukanaolo ysärifestareilla vähän ajatustasolla huvittikin. No, onhan musiikki melkein ehtaa ysäriä. Güntherin show yllätti meikäläisen positiviisesti.

Sitten ilta vaihtuikin jo yöksi ja vuorossa oli jo viimeinen artisti. Ehkä meidän molempien eniten odottama E-type. Emme tyytyneet enää VIP-alueen kaukaiseen karsinointiin, vaan ujuttauduimme niin eteen kuin se kohteliaasti oli mahdollista. Aika kauashan me jäätiin, mutta kyllä siellä tanssikansan keskellä pääsi tunnelmaan paljon paremmin kuin VIP-alueen kumisohvalla. Innostuin jopa liikuttelemaan ruhoani rytmikkäästi musiikin tahdissa, kunnes olkapäähäni koputettiin ja sievä neiti-ihminen huomautti kärkevästi ”Varoisitko vähän. Meillä on jo kaksi juomaa läikähtänyt sinun takiasi.” E-type oli kuitenkin loistava, kuten aina, eikä edes keikan aikana alkanut vesisade pilannut tunnelmaa.

Hienoisesta väsymyksestä huolimatta päätimme tsekata Kattila-hallin jatkot pelkästään siitäkin syystä, että olisimme välttäneet suurimman bussiruuhkan. Nyt taka-alueella ei enää ollut mitään ruuhkaa eikä jonoa minnekään. Nautiskelin suurella mielihyvällä luvatun yöpalan eli yhden nakin. Tai no kaksi nakkia, sillä puolisoni ei syö punaista lihaa ja tuo mainittu nakkimakkara oli ainoa yöpalavaihtoehto. Kattila-hallissa esiintyi Spandex, joka vaikutti sivusta kuunneltuna ihan asialliselta taustamusiikilta. Yllätysesiintyjiä tai ylipäätään ketään esiintyjiä edes yleisön joukossa ei näkynyt, joten V.I.P.-jatkoista olisi voinut jättää V:n ja I:n pois. Suunnistimme yöpaikkaamme.

Lauantaina säästyimme lippujonolta ja suuntasimme suoraan E-roticin keikalle. Heitä ennen esiintynyt Magic Affair ei niin paljoa kiinnostanut. E-roticin muijat vetivät ihan kohtalaisen setin, joka tosin jäi kesken kun halusin henkilökohtaisesti tärkeimmän artistini eli Thomas Anderin osuudelle mahdollisimman hyvälle paikalle. Ja aikainen varmistus kannatti, sillä pääsimme melkein eturiviin. Odotus myös palkittiin, sillä Thomas Anders veti yhtyeineen ammattitaitoisen show’n: festivaalin kohokohta oli tässä. Tunnelmaa ei latistanut edes viimeisten kappaleiden aikana eteemme hartiavoimin ryysinyt kahden pariskunnan porukka. Moukkamaista käytöstä, sanoisin. Olivat olevinaan jotain fanejakin, vaikka eivät osanneet edes ”Brother Louien” sanoja.

Tässä vaiheessa oli hyvä hetki siirtyä syömään ja juomaan. Kello oli vasta kahdeksan ja yhdeksään asti luvattu ruoka oli jo vähissä ja osa luvatuista ruuista kokonaan loppunut. Saatiin kuitenkin jotain murua rinnan alle, mutta muut VIP-vieraat kertoivat ruuan loppuneen kesken puoli yhdeksän maissa. Taustamusiikkina saimme kuunnella Basic Elementin Peter Theleniuksen kiroilua. Tällä kertaa heillä oli sentään mukana naislaulaja, mutta minua tyypin tyyli alkoi ihan puistattaa. Taidan lahjoittaa Basic Elementin levyt hyväntekeväisyyteen. Ruumiimme ravittuamme suuntasimme aina hyvin yleisönsä ottavan Pandoran keikalle, emmekä joutuneet pettymään tälläkään kertaa.

Ja kas kummaa festarit saapuivat jo päätökseensä ja jäljellä oli enää DJ Bobon keikka. Bobo heitti settinsä juuri niin vakuuttavasti kuin olin kuvitellutkin. Hienoa, että toiset ysäritähdet satsaavat esiintymisiinsä ja kunnioittavat yleisöään. Isolla kentällä alkoi olla jo tilaa ja seurasimme keikkaa vähän kauempaa. Oli ainakin tilaa tanssahdella. Jäljellä oli vielä jatkot, jonne menimme taas vain ruuhkaa helpottaaksemme. Nakkikoju oli kuulemma kiinni, mutta ei tässä vaiheessa yöpalaa tehnyt mielikään kun päivällisestä oli niin vähän aikaa. Itsekseni mietin ysärifestareiden syvintä olemusta. Aika moni artisti esiintyi vain nostalgiannälkäiselle yleisölle euronkuvat silmissään. Ei ylimääräistä lavaylöspanoa, pahimmassa tapauksessa ei edes livelaulua. Taustanauha pyörimään ja yksi kehäraakki alkuperäisestä kokoonpanosta lavalle pönöttämään. Haluanko jatkossa maksaa moisesta? Ehkä tyydyn elämään muistoissani tai ehkä olen jo liian vanha festareille, jopa VIP-mielessä.

Lopuksi haluan kerrata kuinka paljon EUROdance ja EUROviisut liittyvät toisiinsa. We love the 90ies festivaaleilla esiintyi peräti kolme euroviisuedustajaa: CatCat (Suomi 1994), Waldo’s people (Suomi 2009) ja DJ Bobo (Sveitsi 2007). Heidän lisäkseen useat esiintyjät ovat osallistuneet  maidensa euroviisukarsintoihin: Aikakone (Suomen karsinta 1996 & 2002), Dr. Alban (Ruotsin karsinta 2014), Günther (Ruotsin karsinta 2006), Rednex (Ruotsin karsinta 2006), E-type (Ruotsin karsinta 2004), E-rotic (Saksan karsinta 2000), Pandora (Ruotsin karsinta 2003 & 2004) ja Thomas Anders (Saksan karsinta 2006).

lauantai 10. toukokuuta 2014

And the winner is...

Riskaabeli toisen semifinaalin veikkaukseni meni siinä määrin päin persettä, että lähdin tekemään finaaliennustettani tosissani otsa kurtussa ja veren maku suussa. Jos ette halua spoilaantua, niin jättäkää lukeminen tähän. Tänä iltana käy näin:

01. Ukraina: Maria Yaremchuk – Tick-tock

Ukraina on Euroopan mestari euroviisulavaspektaakkeleiden rakentamisessa. Vähän vaatimattomammatkin sävellykset heräävät henkiin, kun lavalle raahataan joitakin "esitykseen mitenkään liittymättömiä elementtejä" (jotkut ehkä tietävät kenen äänellä). Tosin Ukrainan vahvuus on siinäkin, että he saavat nuo elementit liittymään esitykseen - päinvastoin kuin esimerkiksi perässähiihtävä Azerbaidzan jonka viime vuotinen lasivitriini tai tämänvuotinen trapetsitaiteilija tuntuvat todella irrallisilta. Maria-laulajatar on tietenkin kaunis ja lahjakas ja hänen upea mekkonsa ja kiiltävät tummat kutrinsa liehuvat kauniisti tuulikoneen puhurissa. Ainiin, pitikö sanoa jotain myös kappaleesta? Siinä lauletaan jotain Tickistä ja Tockista. Kokonaisuus jäänee mukaansatempaavaksi avausnumeroksi ja aivan terävin kärki tuloslistassa tavoittamatta.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 11-15

02. Valko-Venäjä: TEO – Cheesecake 

Valko-Venäjä todella yllätti semifinaalissa. Veikkasinhan jopa pudotusta. Teo taustaryhmineen esiintyi letkeästi, flirttaili kameralle ja sai hönkäistyä heppoiseen ralliinsa eloa, ja samalla myös katsojat unohtivat että itse kappale tosiaan on aika heppoinen. Unohtunee äänestäjiltä kun esiintymispaikka on näin alussa.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 21-26

03. Azerbaidžan: Dilara Kazimova – Start a fire 

Täytyykin muistaa kiittää tanskalaisia kisajärjestäjiä, että sijoittivat tämän turhakkeen tänne alkuun. Nyt on toiveissa, että nekin ihmiset joille on maksettu tämän äänestämisestä unohtaisivat velvollisuutensa. Viimeistään semifinaalin liveveto paljasti tämän paketin olemattomuuden. Suurella rahalla tehdyssä esikatselumusiikkivideossa Dilara näyttää upealta, mutta livelähetyksessä homssuiselta luurangolta, jonka englanninkielen lausuminen kuulostaa kamalalta ja huvittuminen ei varmaan ollut se reaktio, jota Azerbaidzan odotti yleisöltä? Euroviisujen mätäpaise Azerbaidzan sijoittuu kuitenkin varmaan korkealle kappaleella kuin kappaleella. Miksiköhän?
Sijoitusveikkaus finaalissa: 6-10

04. Islanti: Pollapönk – No prejudice 

Raikas hassuttelu, joka perustuu enemmän välittömään ja värikkääseen esiintymiseen, kuin Euroopan parhaaseen pop-sävellykseen. Tätähän tämä finaali tässä välissä kaipasikin, mutta en silti usko että kärkikahinoissa kisataan.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 16-20

05. Norja: Carl Espen – Silent storm 

Norjan heikoin lenkki laulusolisti, joka on samalla myös esityksen vahvin lenkki. Jos laulusuoritus onnistuu (paljon) paremmin, kuin semifinaalissa, voi tälle tulla ääniäkin. Henkilökohtaisesti minulta jää tämän kokonaisuuden hienous hämärän peittoon. Nallekarhumaisen solistin uikuttava laulusaundi etenkin alun hiljaisessa osassa on jo niin luotaantyöntävä, että kappaleen loppuosan hyvätkin puolet menevät ohi korvien.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 6-10

06. Romania: Paula & Ovi – Miracle 

Tähän "sävellykseen" on kyllä kursittu kasaan kaikki kliseet ja lopputulos on juuri niin muovinen ja keinotekoinen, kuin moisella kappaleentekomenetelmällä sopii odottaakin. Koko lavaylöspano erilaisine säntäilyineen ja efekteineen hajoaa käsiin, kuin Paula Seling hologrammi esityksen alussa. Neljän vuoden takainen pronssisija on haave vain.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 21-26

07. Armenia: Aram Mp3 – Not alone 

Armenian mahtipontinen balladi on kappaleena kisan parhaimmistoa, mutta minut lavaesitys jättää jollain tapaa kylmäksi. Aram pitää ennakkosuosikin viitasta kiinni kynsin ja hampain, mutta minä taivun ennustuksissani veikkaamaan Armenian niukin naukin kärkiviisikon ulkopuolelle.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 6-10

08. Montenegro: Sergej Ćetković – Moj svijet 

Montenegro on viisufinaalissa mukana ensimmäistä kertaa ikinä, joten varmaan jonkin verran tulee myös sympatiaääniä. Irrallisesta, joskin kauniista, rullaluistelijaelementistä huolimatta huomio keskittyy kauniiseen, harmoniseen sävelmään ja sympaattiseen, taidokkaaseen solistiin. Uskon tämän slaaviballadin olevan aikuiskatsojien mieleen ja vaikka slaavimaat loistavat näissä kisoissa poissaolollaan, luulen pieniä pisteitä tulevan tasaisesti tuomaristoilta.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 11-15

09. Puola: Donatan & Cleo – My Słowianie 

Silmänruokaa isille ja imeväisille tarjoilee Puolan rehevän rintava edustusjoukkio. Rempseä renksutus ja balkanin naiskauneutta leikkisästi ylistävä sanoitus saavat katsojat hyvälle tuulelle, vaikka ihan kaikille VITSI ei välitykään. Liian moni luulee näiden naisten olevan tosissaan. Kyllä Puolan naishuumori aina yhden Siskonpedin päihittää. Se on sitten eri asia, kuinka moni tätä jaksaa enää finaalissa äänestää. Itse tunnustan soittaneeni yhden puhelun semifinaalissa, koska tykkään tisseistä.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 16-20

10. Kreikka: Freaky Fortune feat. RiskyKidd – Rise up 

Kreikka teki sen taas! Vuoden kovimman biletykin! Tää menee jalan alle ja saa takuulla nuoret ja teiniosaston tarttumaan luureihin. Jos tuomaristot eivät torpedoi kaikkia puhelinääniä, Kreikka tulee sijoittumaan todella korkealle!
Sijoitusveikkaus finaalissa: 1-5

11. Itävalta: Conchita Wurst – Rise like a Phoenix 

Itävallan voitto olisi niin makeaa mannaa meikäläisen sielulle, mutta kirkossa se ei missään nimessä ole kuulutettu. Minulla on sellainen tutina vanhoissa luissani, että tänä vuonna on balladivoittajan vuoro, mutta siinä kategoriassa on pari muutakin vahvaa kandidaattia. Conchitan hahmo jakaa mielipiteet, mikä on hyväksikin - ainakin jos kuilun paremmalle puolelle kasaantuu suurempi ihmismassa. Venäjän ja Valko-Venäjän äänet eivät ratkaise voittajaa, vaan pikemmin uskon heidän vastustuksensa kääntyvän jopa voitoksi. Toivottavasti suvaitsevainen Eurooppa näyttää ryssille närhen munat!
Sijoitusveikkaus finaalissa: 1-5

12. Saksa: Elaiza – Is it right

Saksan turhanpäiväinen hanurirenkutus toimii sopivasti kusitaukona kahden vahvimman voittajasuosikin välissä. "Ei kai Ruotsi vielä esiinny?"-huuto kantautunee toileteista ympäri Eurooppaa...
Sijoitusveikkaus finaalissa: 21-26

13. Ruotsi: Sanna Nielsen – Undo 

Toivottavasti tänä vuonna euroviisuäänestys on jännittävä! Liian monena viime vuonna kisan lopputulos on tiedetty jo hyvissä ajoin ennen harjoitusten alkua, mutta tällä kertaa ei ehkä olekaan niin? Itsehän olen hieman provosoivastikin kuuluttanut Ruotsin voittoa jopa suorassa tv-lähetyksessä, mitä en tietenkään toivo. Johan he ovat viisi kertaa voittaneet ja viimeksi kaksi vuotta sitten. Vahvoilla he kuitenkin ovat.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 1-5

14. Ranska: Twin Twin – Moustache 

Ranska taitaa tehdä "Ranskat" tänäkin vuonna, eli hyvästä edustajasta huolimatta pistesaalis jää vaisuksi. Mutta jotenkin tuntuu, ettei se edes ranskalaisia haittaa? He ovat euroviisuissa mukana ilon kautta ja tämäkin ralli tulee kohottamaan tunnelmaa ja tanssijalkaa viisubileissä vielä vuosia. Kärkikymmenikköön ei mahdu kuin kymmenen biisiä.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 11-16

15. Venäjä: Tolmachevy Sisters – Shine 

Sympatiapisteet jäävät tänä vuonna ainakin Venäjältä saamatta, josko niitä on koskaan saatukaan? Kun kappalekin on vielä näin geneerinen, en jaksa uskoa kärkipään sijoitukseen. Hyvinhän tytöt vetävät ja he eivät buuauksia ansaitse. Joten pitäkää viisuyleisö turpanne kiinni, jos teillä ei ole mitään positiivista sanottavaa.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 11-16

16. Italia: Emma – La mia città 

Italiaa kaivattiin pitkään takaisin euroviisuihin ja kiitokseksi paluusta heidät on sijoitettu sittemmin aina kärkikymmenikköön. Niin varmaan nytkin?
Sijoitusveikkaus finaalissa: 6-10

17. Slovenia: Tinkara Kovač – Round and round 

Slovenian finaalipaikka oli ylipäätään yllätys - etenkin tällä kappaleella, mutta vielä suurempi yllätys olisi hyvä sijoitus finaalissa. Montenegro vienee slaaviäänet ja Slovenia joutunee tyytymään hajapisteisiin.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 21-26

18. Suomi: Softengine – Something better 

Suomen finaalipaikkakaan ei ollut millään muotoa varmaa viisuviikon alkaessa. Hienosti nuoret ja kokemattomat pojat käänsivät ujouden edukseen. Semifinaalissa laulusolisti Topi Latukka näytti keskittyvän silmät suljettuina ja oikean käden sormet nuottiviivastoa tapaillen siihen, että laulusuoritus menee mahdollisimman puhtaasti - ja menihän se, tosin kamerakontaktien ja energian kustannuksella. Nappisuorituksella Suomen paras sijoitus sitten Lordin on näin hyvältä esiintymispaikalta mahdollinen. Meneehän kappaleen tempo todellakin jalan alle. Itsekin huomasin semifinaalissa naputtavani ilmabassorumpua koko kappaleen ajan. Ja reippaat kappaleet ovat tänä vuonna vähemmistössä. Kurjaa vaan, että me suomalaiset saamme aina jännittää miten esitys menee.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 16-20

19. Espanja: Ruth Lorenzo – Dancing in the rain 

Espanjan huutajanaista on kovasti kehuttu Kööpenhaminasta käsin harjoitukset ja kenraalit nähneiltä tahoilta. Jos niihin on uskominen voi veret seisautuakin. Itse en kuitenkaan usko ennen kuin näen ja kuulen.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 6-10

20. Sveitsi: Sebalter – Hunter of stars 

Sveitsin semifinaaliveto oli nappisuoritus, mutta nyt painitaan monta pykälää kovemmassa seurassa. Finaalissa ei vihellellen kärkikahinoihin nousta. Viimeksi sveitsiläinen partasuinen viuluviikari oli lopputuloksissa yhdestoista, mutta nyt voitaneen vaihtaa ensimmäinen numero kakkoseksi. Pissitauko numero 2.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 21-26

21. Unkari: András Kállay-Saunders – Running 

Tänä vuonna näitä ennakkosuosikkeja riittääkin siinä määrin, että kärkiviisikkoon pitäisi tunkea kuusi esitystä. Unkarin vahvuuksia ovat nuorekkuuden lisäksi kaikkia koskettava, joskin synkeä, aihe: siitä ei vain voi olla välittämättä. Sävelmä on kuitenkin tarttuva ja melodinen. Solistin hauiksista ei niistäkään varmasti haittaa ole. Kertakaikkisen persoonallinen paketti.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 1-5

22. Malta: Firelight – Coming home

Maltan toiveikas iloittelu eteni finaaliin ennustetusti, mutta näinkin kovatasoisessa loppupään esiintyjäjoukossa ei taida paukut riittää kuin keskivaiheen loppupuoliskon sijoitukseen, missä pistemäärät ovat yleensä aika tasaisia.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 16-20

23. Tanska: Basim – Cliché love song 

Tanskalla on kymmenen euron paikka räjäyttää pankki tai ainakin euroviisuareenana toimivan telakkahallin katto näin tarttuvalla kesähitillä, näin hyvältä esiintymisnumerolta. Toivon hyvää sijoitusta ja menestystä hittilistoilla, mutta en toivo Tanskalle toista voittoa peräkkäin. Viimeksi Kööpenhaminan isännöidessä kisoja, Tanska oli toinen. Se olisi ihan riittävän hyvä sijoitus tälläkin kertaa.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 1-5

24. Alankomaat: The Common Linnets – Calm after the storm 

Alankomaiden rauhallinen ja ammattitaitoinen, mutta samalla sympaattinen ja aito esitys on alkanut hiljalleen vakuuttamaan allekirjoittaneenkin, vaikka en suoralta kädeltä voikaan tunnustautua tämäntyyppisen musiikin suurimmaksi faniksi. Uskon sijoitukseen toptenissä, vaikka en Hollannin voittoakaan jäisi harmittelemaan. Saattaisin jopa lähteä keväiseen Amsterdamiin paikan päälle.
Sijoitusveikkaus finaalissa: 6-10

25. San Marino: Valentina Monetta – Maybe 

San Marinokin pääsi Montenegron tavoin finaaliin ensimmäistä kertaa viisuhistoriassa, yllättävää kyllä. No kiva juttuhan se on ja varmasti suurin voitto, jonka San Marino näissä kisoissa pokkaa. Ja ehkä nyt pääsemme Valentina Monettasta vähäksi aikaa?
Sijoitusveikkaus finaalissa: 21-26

26. Iso-Britannia: Molly – Children of the universe 

Britannia on yksi rakkaimpia euroviisumaitani, mutta muita ystäviä heillä ei Euroopassa taida pahemmin ollakaan? Sijoitukset ovat viime vuosina olleet sitä luokkaa. Mollyn valinta oli persoonallinen ja rohkeakin ja jossain vaiheessa uskalsin varovasti toivoa jonkin sortin hyvää sijoitustakin briteille. Usko alkaa kuitenkin vähän hiipua, mutta toivo elää. Eurooppa, yllätä minut!
Sijoitusveikkaus finaalissa: 16-20

Yhteenveto:

1-5
Kreikka
Itävalta
Ruotsi
Unkari
Tanska

6-10
Azerbaidzan
Norja
Italia
Armenia
Alankomaat

11-15
Ukraina
Montenegro
Ranska
Venäjä
Espanja

16-20
Islanti
Puola
Suomi
Malta
Iso-Britannia

21-26
Valko-Venäjä
Romania
Saksa
Slovenia
Sveitsi
San Marino

torstai 8. toukokuuta 2014

Parempaa ennustusta

Pari tuntia ennen illan koitosta on hyvä pukea vähän tuntojaan sanoiksi ja veikkailla toisen semifinaalin eli ns. "Suomen semin" jatkoonpääsijöitä. Ensimmäistä semiä oli huomattavasti helpompi arvuutella, kun mukana oli lähes kaikki "varmat finalistit". Tosin oli sielläkin ruuvaamista ja viimeisen ennustukseni pistin sosiaaliseen mediaan vasta live-esitykset nähtyäni. Silloin veikkauksen lopputulema olikin komeat yhdeksän oikein. Vain San Marino yllätti takavasemmalta, mutta niin se taisi yllättää kaikki muutkin vakavasti otettavat veikkaajat. Joku omat mieltymyksensä ja tulosveikkaukset sekoittava hassuttelija saattoi toivoa Valentina Monettan jatkopaikkaa.

Tässä toisessa semifinaalissa noita "varmoja finalisteja" on oikeastaan vain kaksi -  Kreikka ja Romania - jotka ovat vuonna 2004 alkaneen semifinaaliaikakauden jälkeen olleet mukana joka vuosi ja edenneet finaaliin joka vuosi. Tänä vuonnakin heidän kappaleensa ovat sitä tasoa, että finaalipaikasta ei liene epäselvyyttä. Muista illan kilpailijamaista kokosin listan heidän aiemmista finaalipaikoistaan ja tässä he ovat paremmuusjärjestyksessä. Ensin finaalipaikkojen määrä ja sitten kilpailukappaleiden määrä, kaikki kun eivät joka vuosi ole olleet mukana 10-vuotisen semifinaaliaikakauden aikana.

1= 10/10 Kreikka
1= 10/10 Romania
3. 5/6 Georgia
4. 8/10 Norja
5. 7/10 Irlanti
6= 6/10 Malta
6= 6/10 Suomi
6= 6/10 Liettua
9= 5/10 Israel
9= 5/10 Makedonia
11. 2/6 Itävalta
12= 3/10 Valko-Venäjä
12= 3/10 Sveitsi
14. 2/8 Puola
15. 2/10 Slovenia

Ihan suoraanhan tästä ei tietenkään voi tämänvuotisia finalisteja päätellä, koska myös tämänkertaisella kilpailukappaleella saattaa olla jotain vaikutusta asiaan. Joka tapauksessa siirtäisin tuosta suoralta kädeltä kahdeksan ensimmäistä myös tänä vuonna finalistien joukkoon ja kahteen viimeiseen finaaliruutuun lähtisin tekemään valintaa lopuista seitsemästä. Uskoisin että vahvimpana ehdokkaana tulee ehdottomasti tämän vuoden puheenaihe number one: Itävalta ja mustana hevosena todennäköisesti pienimuotoisen isomuotoisen tissikohun aiheuttanut Puola. Varmimpina putoajina pitäisin Makedoniaa ja Sloveniaa. Liettuakin on tosi huono, mutta viime vuosina he ovat yltäneet finaaliin vieläkin kehnommilla tekeleillä siirtolaisäänien turvin. Israel, Valko-Venäjä ja Sveitsi jäänevät lehdelle soittelemaan perinteisinä väliinputoajina.

1. Malta: Firelight – Coming home
Malta on luonut euroviisunahkansa viime vuosina uudelleen ja heittänyt perinteiset viisukaavan mukaan rakennetut euroiskelmät romukoppaan. Rennonletkeillä, hyväntuulisilla ralleillaan he ovat saavuttaneet mukavaa menestystä ja sama resepti toistuu jälleen. Pitäisin finaalipaikkaa varmana.

2. Israel: Mei Finegold – Same heart
Israelin kasarimadonnan takkuisille kutreille sovittelisin "floppaavan fanisuosikin" pinkkiä tiaraa. Paljon on pelissä illan livevedossa ja se ratkaisee kumpaan suuntaan vaa'an kieli laukeaa. Jos finaaliin mennään, tapahtuu se rimaa hipoen.

3. Norja: Carl Espen – Silent storm
Norjassa sadut sekoittuvat, kun kolmen pienen karhun isäkarhu on eksynyt Tuhkimotarinaan. Vuoden nyyhkytarina -palkinto menee siis Norjan rekkakuskille, joka vahingossa eksyi paikalliseen euroviisukarsintaan ja voitti ne. Eiköhän tämä itkuvirsi tässä seurassa etene finaaliin.

4. Georgia: The Shin & Mariko – Three minutes to earth
Georgian erikoinen tekele on herättänyt paljon tunteita ja lähinnä vastaan. Itse haluan veikkauksissani ottaa myös riskejä, sillä mitäs järkeä meidän kaikkien kymmenien ja taas kymmenien jotain euroviisuista tietävinämme olevien henkilöiden olisi veikata samoja kappaleita jatkoon. Veikkaan siis Georgiaa finaaliin ihan piruuttani.

5. Puola: Donatan & Cleo – My Słowianie
Jos Puolakin finaaliin etenee, tapahtuu se pääasiassa rinnanmitalla. Kyllähän sinne yksi tällainen iloitteleva renkutus mahtuisi.

6. Itävalta: Conchita Wurst – Rise like a phoenix
Euroviisusirkukseen on nyt viimein saatu myös parrakas nainen ja koska kyseessä on euroviisut ei tuo nainen tietenkään ole ihan oikea tyttö. Conchita on kuitenkin draamakuningattareksi hyvin sympaattinen ilmestys ja osaa myös laulaa kuin langennut enkeli, eikä kappaleessakaan ole mitään vikaa. Pitäähän vuoden puheenaiheen nyt finaaliin päästä, hyvänen aika.

7. Liettua: Vilija Matačiūnaitė – Attention
Liettuan sekametelisoppa on henkilökohtaisten mieltymysten listallani siellä pahnanpohjimmaista joukossa ja jos kappale tulisi melkein mistä tahansa muusta Baltian maasta, niin finaalipaikka olisi haave vain. Nyt pidän sitä aika todennäköisenä, ikävä kyllä.

8. Suomi: Softengine – Something better
Suomi korjaa tässä friikkisirkuksessa kaikki lednäyttölattialle pudonneet uskottavuus- ja tyylikkyyspisteet. Rokkibändi, joka osaa oikeasti säveltää, sanoittaa, soittaa ja laulaa on jotain ainutkertaista tässä semifinaalissa. Luulisi siinä jo olevan meriittiä riittämiin, vaikka kappale viehättääkin vain kestonsa ajan.

9. Irlanti: Can-linn feat. Kasey Smith – Heartbeat
Irlannin tenho on viisuviikon edetessä taantunut, mutta josko jotain mehuja saataisiin rutistettua live-vetoon ja parit riverdance-hypyt siihen päälle legendaarisen tanssin 20-vuotisjuhlan kunniaksi, niin finaaliin mentäisiin.

10. Valko-Venäjä: TEO – Cheesecake
Kepeä renkutus, jolle en näe juuri mitään menestymisen mahdollisuuksia.

11. Makedonia: Tijana – To the sky
Tämäkin voisi olla se "floppaava fanisuosikki", jos edes fanit tykkäisivät tästä. Halpahintainen dance-iskelmä kolholla solistilla. Ei kiitos.

12. Sveitsi: Sebalter – Hunter of stars
Ärsytyskynnys varmasti ylittyy liikaa ja finaali jäänee jälleen kerran haaveeksi.

13. Kreikka: Freaky Fortune feat. RiskyKidd – Rise up
Kreikka vienee pisteet kotiin tässä semifinaalikilpailussa ja tällä kertaa jopa ansaitusti. Biisi on moderni tanssipoppi, jolle näen pitkän elämän myös viisumaailman ulkopuolella. Ehdottomasti jatkoon!

14. Slovenia: Tinkara Kovač – Round and round
Hyvin väsynyt ja mitäänsanomaton teos, jonka olemassaolonkin meinaan jokaisessa listauksessani unohtaa. Slovenia ei yleensäkään mene jatkoon, eikä myöskään tällä kertaa.

15. Romania: Paula & Ovi – Miracle
Romanian euroviisudiskoilussa on punainen hintalappu, mutta uskon että tämä kliseepaketti ponnistaa tältä viimeiseltä esiintymispaikalta vaivatta finaaliin tässä kisailijajoukossa. Finaalissa tilanne onkin sitten toinen ja neljän vuoden takainen pronssisija ei tule petraantumaan. Laitetaan sen kolmosen eteen vähintään ykkönen, ehkä jopa kakkonen.

Lyhyestä virsi kaunis: Kreikka, Romania, Norja, Malta, Itävalta, Georgia, Irlanti, Suomi, Puola ja Liettua.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Euroviisuoraakkelit vauhdissa

Aamu on iltaa viisaampi, ja nyt hyvin nukutun yön jälkeen on hyvä vähän purkaa tuntoja vuoden 2014 Eurovision laulukilpailujen ensimmäisen semifinaalin tiimoilta. Ihan alkuun täytyy kehua Tanskan yleisradiota, joka on loihtinut puitteista ehkä näyttävimmät koskaan tähän mennessä. Suurikokoinen lava ei ollut kuitenkaan liian suuri ja sen valtavina taustaseininä ja lattiana toimivat monitorit loihtivat tv-katsojien silmille upeita elämyksiä. Viime vuonna ruotsalaisten ideoimana seisoma-asentoon pakotettu alakatsomokaan ei tällä kertaa häirinnyt lippuineen televisiossa, kun lava oli riittävän korkea. Tiedä sitten, miten hallissa olijat nauttivat esityksistä, mutta itsehän en juuri tästä syystä ole pitkiin aikoihin vaivautunut paikan päälle. Euroviisut on tv-ohjelma.

Alkunumero oli hieno, vaikka viime vuoden voittosävelmän hyräily ei korviani miellyttänytkään. Juontajat olivat tanskalaiseen tapaan iloisia ja hauskoja, vaikka vitsit menivätkin ohi, kun halusin kuunnella myös suomalaista selostusta. Suomalaisesta toteutuksesta tosiaan se pieni miinus, että selostus oli yhteinen radion ja television puolella, joten ymmärrettävistäkin syistä kommentaattorit Sanna ja Jorma olivat äänessä koko ajan. Radiossa kun ei oikein noita hiljaisia hetkiä kannata pitää. Helpotukseksi tv-katsojille oli tehty tanskalaisten juontajien löpinöistä tekstitykset, mikä tosin vain sekoitti tämän vanhan herran putkiaivoja. Minä kun en pysty lukemaan ja kuuntelemaan keskittyneesti samanaikaisesti. Suomalaiset selostajat yllättivät jossain määrin positiivisesti. Mitään turhia sammakoita ei suusta päästelty ja pahamaineinen Jorma Hietamäkikin oli oikein lupsakka.

Myös artistit askartelupuuhissa esitelleet postikortit ja väliaikasketseinä nähdyt ”euroviisujen ennätystenkirja”-insertit viihdyttivät. Greenroomin siirto lopussa yleisön keskelle catwalkille oli hauska oivallus. Ainoastaan ”Ruma ankanpoikanen” väliaikanumero jäi vaisuksi, mikä saattoi johtua allekirjoittaneen intensiivisestä sosiaalisen median seuraamisestakin, mutta tämähän oli vasta semifinaali. Tanskalaisilla on varmasti finaalia varten lisää yllätyksiä takataskuissaan.

Mutta sitten itse ensimmäisen semifinaalin esityksiin:

1. Armenia: Aram Mp3 – Not alone

Armenia on yksi näiden viisujen suurista ennakkosuosikeista. Onhan tämä hyvä, mutta onko oikeasti kaiken sen hehkutuksen veroinen? Solisti näyttää jotenkin oudon karismattomalta ja suurella lavalla vähän orvoltakin. Esikatseluvideon intensiivinen tunnelma ei välittynyt livetilanteessa. En nyt vielä ihan kirkossa Armenian voittoa kuuluttaisi, vaikka finaalipaikka olikin itsestäänselvyys.

2. Latvia: Aarzemnieki – Cake to bake

Latvian lapsellisen renkutuksen karsiutumista olen pitänyt alusta lähtien selviönä ja niinhän siinä sitten kävikin. Ihan hassuhan tämä oli ja sinänsä harmiton, jos ei kutsumattomia korvamatoja pidä sellaisina. Mutta kun kappale on oikeasti kuin 5-vuotiaan säveltämä ja artistit tuollaisia naapurinpoikia (ja täti), niin eiköhän meidän ole syytä unohtaa Latvia ja jatkaa eteenpäin.

3. Viro: Tanja – Amazing

Viron Tanja onnistui vielä kerran yllättämään minut taidoillaan. Kokonaisuus oli kerta kaikkiaan mykistävä ja miten yhdelle naiselle onkin suotu kaikki maailman lahjat? Harva maailmantähdistäkään pystyy laulamaan yhtä puhtaasti moisessa kieputuksessa. Rukkasin esityksen jälkeen ennusteenikin uusiksi, mutta niinhän siinä sitten kävi kuitenkin, että Viro karsiutui finaalista. Oliko kappale sitten liian tavanomainen dancenumero?

4. Ruotsi: Sanna Nielsen – Undo

Ruotsi oli juuri niin pelottavan vakuuttava, kuin pelkäsinkin. Sanna on todellinen ammattilainen, jonka hermot eivät petä paineidenkaan alla. Valoshow oli mykistävän upea, nyt kun kaikki spotit sojottivat juuri oikeaan suuntaan. Harmi, että Ruotsi voitti viisut juuri kaksi vuotta sitten, kun nyt en pysty täysillä nauttimaan Ruotsin tulevasta – kuudennesta euroviisuvoitosta.

5. Islanti: Pollapönk – No prejudice

Illan vilpittömin ja aidosti hauskin esitys, joka sai hyvälle tuulelle vaikka itse kappale onkin ärsyttävän renkuttava. Aloin jossain vaiheessa kevättä, ensi-inhon jälkeen, uskoa Islannin finaalipaikkaan ja viimeistään semifinaaliveto vakuutti meikäläisen. Onneksi olin jo iltapäivällä ruksannut Islannin finaaliveikkaukseeni, ettei kenenkään tarvitse syyttää minua takinkääntäjäksi.

6. Albania: Hersi – One night’s anger

Albania toimi oivallisesti illan ensimmäisenä vessataukona. Ei mitään toivoa finaaliin pääsystä, vaikka solisti onkin ihan musikaalinen. Selostaja-Jorman vertaus Sealin takavuosien hittiin ”Kiss from a rose” ei ollut tuulesta temmattu.

7. Venäjä: Tolmachevy Sisters – Shine
Venäjän geenijalostetut viisukaksoset vetivät spektaakkelinsa tiukalla ammattitaidolla, vaikka ikää tyttärillä on vasta 17 vuotta. Finaalipaikka Venäjälle on aina itsestäänselvyys, puuhasi Putin mitä tahansa siellä Kremlissä. Oli Venäjän ulkopolitiikasta sitten mitä mieltä tahansa, oli erittäin nolo veto euroviisuyleisöltä buuata lapsille jatkopaikan varmistuttua.

8. Azerbaidžan: Dilara Kazimova – Start a fire

Azerbaidzankin menee aina varmasti finaaliin, ei tarvitse olla kummoinen oraakkeli sen ennustaakseen. Mikä tällä kerralla on erityisen ikävää, kun kyseessä on koko kisan mitäänsanomattomin virsi. Musiikkivideolla upealta näyttänyt daamikaan ei ”luonnossa” säväyttänyt ja hänen avaruusenglantinsa oli tahattoman koomista. Ruotsalaisen liukuhihnatehtaan suoltama balladi oli maustettu Azerbaidzanin kansallispuhaltimen sumealla hurinalla ja hallin katossa pyöri esitykseen millään tavalla kytkeytymätön trapetsitaiteilija, joka oli muuten suomalainen Matleena Laine.

9. Ukraina: Maria Yaremchuk – Tick-tock

Ukraina osaa kyllä rakentaa timantin vaikka paskasta. Mikään läpipaskahan tämä ”Tick-tock”-ralli ei kylläkään ollut, mutta ei nyt mikään elämää suurempi pop-iskelmäkään. Vähän sovitusta ja tuotantoa ja koreografiaa, niin á vot! Pakollinen ylimääräinen lavarakennelma oli perinteisesti tässäkin, mutta jotenkin tuo juoksupyörässä juokseva ihmismarsu kytkeytyi paremmin kokonaisuuteen, kuin azereiden trapetsimimmi. Maria lauloi ja esiintyi hyvin ja vienee Ukrainan finaalissakin aivan kärjen tuntumaan. 

10. Belgia: Axel Hirsoux – Mother

Vuoden koomisimman esityksen tarjoili Belgian pullea poika Axel. Joku vielä uskoi tämän finaalipaikkaan, ilmeisesti jonkin sortin sääliäänillä, mutta minä en koskaan. Tässä esityksessä ei ole kerta kaikkiaan mitään, mille ei voi muuta kuin nauraa räkäisesti päin naamaa. Niin korni se on. Ikävä kyllä. Sympaattisen oloinen kaveri tuo Axel. Taitava laulajakin varmasti, mutta nyt ei onnistunut kovien paineiden alla vakuuttamaan edes sillä saralla.

11. Moldova: Cristina Scarlat – Wild soul

Moldovan kappaleesta yllättävän monetkin viisuihmiset ovat todenneet, etteivät näe kappaleella elämää euroviisujen ulkopuolella. Minusta se on kuitenkin tuiki tavallinen rock-balladi, joka voisi kuulua minkä tahansa Nightwish-kopiobändin ohjelmistoon? Sen sijaan lavaylöspano oli täydellisen epäonnistunut ja vastaavalle en todellakaan näe elämää muualla kuin euroviisuissa. Laulusuoritus ei myöskään ollut kovin riittävän vahva ja muu säheltäminen hiuslisäkkeen irtirepimisineen aiheutti nauruntyrskähdyksiä. Jouduin muuttamaan ennustettani vielä livelähetyksen aikana tämän jatkopaikan suhteen.

12. San Marino: Valentina Monetta – Maybe

San Marino todella yllätti kaikkien aikojen ensimmäisellä finaalipaikallaan.  Jopa kappaleen legendaarinen säveltäjä Ralph Siegel raahautui viimeisillä voimillaan estradille flyygelin ääreen viimeiset säälipisteet poimimaan – ja uhraus kannatti. Esityksen aikana itseltäni ainakin hukkui viimeinen usko jatkopaikkaan, kun Valentina esiintyi jotenkin puolihuolimattomasti ja välinpitämättömän oloisesti, oudosti äänellään fraseeraten. Näytti, että hän olisi ollut jo väsynyt edes haaveilemaan finaalipaikasta. Eurooppa päätti kuitenkin toisin ja yksi kymmenestä finaaliveikkauksessani meni metsään, mutta niin meni monella muullakin.

13. Portugali: Suzy – Quero ser tua

Menevyyttä ja paljasta pintaa tarjoili Portugali, jonka kesärenkutuksen jatkopaikkaan eivät uskoneet edes kappaleesta pitävät tahot. Mutta sehän ei estä minua DJ Wernerin ominaisuudessa soittamasta tätä kesän viisudiskoissa studioversiona. 

14. Alankomaat: The Common Linnets – Calm after the storm

Alankomaiden rauhallinen, mutta kiistatta ammattitaitoinen balladi, ei musiikkina ole minun kuppini teetä, mutta jatkopaikkaa pidin silti itsestään selvyytenä. Esitys oli kuvattu persoonallisesti ja luulen, että tuulimyllyjen maa parantaa sijoitustaan vielä viime vuodestakin. 

15. Montenegro: Sergej Ćetković – Moj svijet

Erittäin perinteinen Balkan-balladi, mutta tänä vuonna ainoa lajissaan ja siksi selvä finalisti. Etenkin kun sympaattisen ja tavallisen oloinen Sergej esiintyi ja lauloi vakuuttavasti. Uskon kappaleen vedonneen etenkin aikuisempaan väestöön ja myös osaan raadeista.  Lavalla pyörivä rullaluistelija tuntui vähän päälle liimatulta ja varsinkin esityksen alussa jopa vähän huvittavalta, mutta loppua kohden taiteilijan taidot puhuivat puolestaan. 

16. Unkari: András Kállay-Saunders – Running

Unkarin raamikas edustaja András epäonnistui mielestäni laulusuorituksessaan, etenkin aivan kappaleen alussa. Petrattavaa jäi siis finaaliin, jos mielii hyvää sijoitusta siellä. Muutenhan tälle ennakkosuosikille oli helppo ennustaa finaalipaikkaa. Jotkut ovat pitäneet perheväkivallasta kertovan kappaleen aihetta synkkänä, mutta elämässä on myös varjopuolet ja kaikkien aiheiden pitää olla tervetulleita myös euroviisuihin.

Ennustin siis illan suoran lähetyksen aikana yhdeksän kymmenestä finalistista oikein. En silti halua nostaa itseäni miksikään Nostradamukseksi, sillä niin ennusti tutuistani moni muukin ja nykyään euroviisuissa ennustaminen on äärimmäisen helppoa. Näistä esityksistä vain kuusi karsiutui ja epäonnistujat oli helppo bongata joukosta. Onneksi sentään yksi maa pääsi yllättämään, koska nykyeuroviisut eivät paljon yllätyksiä asiaan vihkiytyneille faneille tarjoile. Voittajamaa Ruotsikin on tiedetty jo melkein maaliskuusta lähtien, vaikka tänä vuonna muutamalle muullekin on yritetty ennakkosuosikin viittaa sovitella. Toivottavasti Suomi tarjoilee toisessa semifinaalissa seuraavan yllätyksen ja etenee finaaliin. Ensimmäisessä semifinaalissa ennustaminen oli vieläpä erityisen helppoa, kun mukana oli kaikki kisojen automaattifinalistit Kreikkaa ja Romaniaa lukuun ottamatta.

Toisessa semifinaalissa on vielä muutama kysymysmerkki, mutta yritetään silti. Veikkaan, että finaaliin etenevät Malta, Israel, Norja, Georgia, Puola, Itävalta, Irlanti, Valko-Venäjä, Kreikka ja Romania. Erityisen vaikeaksi ennustamisen tekee se, että toisessa semifinaalissa kilpailee vain 15 maata eli vain viisi maata putoaa pois… Suomella on teoreettinen mahdollisuus finaalipaikkaan tai sitten semifinaaliin sijaan 11. Loppuja neljää eli Liettuaa, Makedoniaa, Sveitsiä ja Sloveniaa pidän niin ikään varmoina karsiutujina. Varaan itselleni oikeuden muuttaa mielipidettäni live-vetojen jälkeen.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Kansankodista kajahtaa


Suomalainen Uuden musiikin kilpailu on saatu jo pakettiin, kun rakkaassa naapurissamme Ruotsissa karsintakarkelot vasta käynnistyivät. Lauantaina suuri ja mahtava Melodifestivalen-kiertue starttasi sieltä, minne Euroviisut viime vuonna päättyivät eli Malmöstä. Innokkaimpien puristien mielestä "viisukausi 2014" vasta alkoi tämän myötä, vaikka oikeasti jo kuusi maata on edustajansa valinnut.

Onhan se totta, että Ruotsin euroviisukarsinta on se suurin ja kaunein - ainakin ulkoisilta puitteiltaan. Musiikkivienti on Ruotsin maalla sitä luokkaa, että laadukkuutta sopisi odottaa myös kilpailukappaleilta. Aina ne eivät kuitenkaan vastaa karsintaspektaakkelin ulkoisia puitteita, vaikka tuotantokuluissa ei olekaan säästelty. Hienointa Melodifestivalenissa on kuitenkin, että se yhdistää koko Ruotsin kansan kuudeksi viikoksi. Päinvastoin kuin Uuden musiikin kilpailu, joka erottaa ja jaottelee.

Mutta onko Ruotsissa kaikki muuten niin paljon paremmin? Ensimmäinen alkukarsinta alkoi agressiivisella Tanskan tuoretta viisuvoittajakappaletta, Emmelie de Forestin "Only teardropsia", pilkkaavalla show'lla. Siinä voittoviisusta tutut nokkahuilut tuikattiin palaviin tynnyreihin. Lisää ivaa seurasi väliaikasketsissä, jossa tanskalaiset esiteltiin yksinkertaisina askeettisissa oloissa majailevina hölmöinä, jotka joivat juomiaan legoista rakennetuista vuotavista mukeista. No tokihan ruotsalaisten ja tanskalaisten välit ovat niin lämpimät ja läheiset, ettei tällaisestä hyväntahtoisesta pikkuleikittelystä voi suuttua, mutta miksi Melodifestivaleniin väkipakolla ympätyt humoristiset osuudet aina pilkkaavat muita? Milloin venäläisiä ja milloin azerbaidzanilaisia, tai kuka nyt sattuukaan kansainvälistä loppukilpailua milloinkin isännöimään?

Tämän vuotinen juontajakaksikko Nour El Refai ja Anders Jansson (kuvassa) olivat myös suoraan kuin kauhugalleriasta. Vaikka usein vitsailenkin, etten osaa sanaakaan ruotsia, niin nyt voin kirkkain silmin julistaa etten saanut ainoastakaan heidän solkottamastaan lauseesta mitään tolkkua. Kielimuurista huolimatta jo heidän elekielensä ja etenkin miesjuontajan äänenpainot nostivat niskavillat pystyyn.

Entäs sitten itse musiikki? Laadukkaasti tuotettua - totta kai. Yllättävää ja omaperäistä - ei niinkään. Melodifestivalen-kilpailun tuottajalla, entisellä euroviisuedustajalla Christer Björkmannilla, on varmaankin pinkistä muovista valettu sapluuna jolla kilpailijat mukaan valitaan. Sapluunassa on kiintiöpaikat vanhoille tutuille Melodifestivalen-kehäraakille, etnisille vähemmistöille, sille toiselle vähemmistölle, comebackin tekeville takavuosien tähdille, bändinsä jättäneille soolouran aloittajille, muutamalla uudelle yllättäjälle sekä edellisvuonna karvaan tappion kokeneelle revanssin saajalle.

Jo ensimmäisessä erässä nähtiin edustajat melkein kaikista kategorioista. Viime vuonna puolet Melodifestivalenin lopputulosten päätäntävallasta hallussaan pitävä kansainvälinen raati riisti edustustehtävät kansan ykkössuosikilta, japanilaista anime-hahmoa muistuttavalta, androgyyniseltä YOHIOlta. YOHIO selvittikin tietenkin tiensä suoraan finaaliin, onhan Ruotsin kansa sen hänelle velkaa. Onneksi kappale on piirun verran parempi, kuin viime vuonna ja YOHIO:n kädestään sinkoamat tuliefektit olivat näyttävä ulkomusiikillinen tehokeino. Vakiopaikka on myös eri viisuartistien takana pyllyään pyörittäneelle entisille taustatanssijalle, joka saa mahdollisuuden näyttää kyntensä sooloartistina - useimmiten huonolla menestykseltä. Niin nytkin. Kummallisesti nuotin vierestä kimittävä perunalastupussin kaima Alvaro Estrella karsiutui jatkosta, mutta saanee pikkutuhmalla discopopillaan nostetta gaybaarin euroviisuillassa. Erilaisia koreografioita rakastavat euroviisufanipojathan voivat muodostaa tanssilattialla samanlaisen junan, kuin Alvaro taustatanssijoineen Melodifestivalen-lavalla. Sen sijaan Alvaron käyttämä liukuhihna nähtiin euroviisuissa jo vuonna 2009 Kreikan Sakis Rouvasin alla.

Perinteikkäämpää osastoa edusti sirkeä puolialaston blondiini Elisa Lindström, joka on kasvanut kiinni Melodifestivalen-perinteeseen jo vuonna 2005 osallistuessaan kilpailun lasten versioon Lilla Melodifestivaleniin. Perinteitä kunnioitti myös hänen vanhanaikainen kilpailukappaleensa, joka nimeä myöten (Casanova) oli kuin suoraan vuodelta 1985. Ruotsalaismummot äänestivät hänet kuitenkin viidenneksi, joten jatkosta tippuminen jäi vaalean hiuskarvan päähän. Uusiin tuttavuuksiin kuului Ellen Benediktson, joka yllätti varmasti kaikki viisuveikkaajatkin raivaamalla tiensä finaaliin. Hän erottuikin edukseen muiden sirkusnumeroiden keskeltä yksinkertaisen kauniilla balladillaan, jonka hän myös lauloi taitavasti. Luvalla sanoen täytyy todeta, että kisaan mahtui muuten yllättävän monta heikkoa laulajaa. Väittäisin Suomen Uuden musiikin kilpailuun osallistuneita laulajia keskiarvollisesti huomattavastikin parempitasoisiksi.
Etnisiä vähemmistöjä tässä ensimmäisessä alkukarsinnassa edusti Mahan Moin -niminen laulajatar, joka ei hänkään häikäissyt laulutaidoillaan. Eikä kappaleessakaan liiemmälti ollut kehumista.

Bändistä soolouralle pyrki tällä kertaa menestyksekkään, joskin hajonneen The Ark yhtyeen entinen rumpali Sylvester Schlegel. The Ark suosio ei tällä kertaa paljoa vaakakupissa painanut, kun kilpailukappale oli niin olematon. Schlegel jäi eränsä viimeiseksi. Melodifestivalenissahan on neljä alkukarsintaa, joista jokaisesta pääsee kaksi kilpailijaa suoraan finaaliin ja kaksi saa toisen mahdollisuuden. Monien yllätykseksi toiseen mahdollisuuteen putosi entinen euroviisuvoittaja ruotsinkreikkalainen Helena Paparizou. Tuotannon suosikkina viimeisenä esiintynyt Helena hoiti kehäraakkipestinsä karismaattisella varmuudella, mutta ei ilmeisesti ole Ruotsin kansan makuun riittävän ruotsalainen. Helena siis tuskin nousee voittokamppailuun, vaikka finaaliin vielä yltäisikin. Toinen toisen mahdollisuuden saaja oli katu-uskottavan ulkomuodon omaava tatuoitu ja lävistetty kaljupää Linus Svenning, joka haki laskelmoituun balladiinsa vetoapua vanhasta tutusta nyyhkytarinasta. Unohtuikin mainita, että nyyhkytarinan kertojille on Melodifestivalenissa myös kiintiö. Milloin parrasvaloihin nousee yksinhuoltajateiniäiti rähjäisestä lähiöstä ja milloin ihan tavallinen karsastavasilmäinen kotirouva jostain pikkukaupungista. Linus omisti kilpailukappaleensa "Bröder" edesmenneelle veljelleen ja viestin perillemenon varmistamiseksi esityksen taustalle projisoitiin yhteisvalokuvat veljeksistä. Uskottavuutta himmensi vähän, että kappaleen oli säveltänyt ja sanoittanut festivaalikappaleita liukuhihnalta suoltava Fredrik Kempe.

Vaikka YOHIO:n revanssinen voitto lieneekin jo selvää, niin kuulemme Ruotsista vielä kolme alkukarsinnallista kiintiöeuroviisuja. Melodifestivalen-kehäraakkiosastoa edustavat schlagerkuningattaret Sanna Nielsen, Shirley Clamp, Linda Bengtzing sekä onnellisten discopallojen alla syntynyt Alcazar-trio. Aikaisemmista edustajista tällä kertaa mukana on vuonna 2005 Ruotsin viisumaineen tahrannut Martin Stenmarck. Revanssiosastolla uudet mahdollisuudet on annettu viime vuonna neljänneksi sijoittuneelle Anton Ewaldille ja jatkosta niukasti karsiutuneelle Janet Leonille. Comeback-lokeron hervoton valopilkku on kiistatta ysäridancen sanansaattaja Dr. Alban. Oman hauskan lisänsä tuo seuraavassa alkukarsinnassa kisaava yhtye Little Great Things, jossa piilee mahdollisesti euroviisuedustajat jo kolmannessa polvessa. Orkesterin jäsenistöön kuuluvat Charlie ja Felix Grönvall ovat nimittäin vuonna 1996 Ruotsin edustaneen yhtyeen One More Timen Nanne ja Peter Grönvallin lapsia eli Benny Anderssonin lapsenlapsia.

UMK - Sisäpiirin juttu?


Suomen euroviisukarsinta, ilta täynnä jännitystä ja odotusta. Näin siis vuosina 2002-2011, kun olen ollut jokaisella kerralla paikan päällä seuraamassa suurta finaalia. Mainittakoon myös että vuosina 2006-2011, kun alkukarsinnat järjestettiin Tampereen Tohlopin tv-studioilla, olin paikan päällä myös joka ainoassa lähetyksessä. Suomen euroviisukarsinnat ovat siis meikäläiselle aika tuttuja.

Hieman samanlaista odottavaa tunnelmaa aistin, kun vähän pelonsekaisin tuntein astelin lauantaina Barona-areenalle Uuden musiikin kilpailun finaaliin. Tätä ennen kun Yleisradion UMK-tuottaja Anssi Autio ja asiantunteva tuomarinelikko olivat ottaneet meikäläiseltä luulot pois. He ovat kolmen UMK-vuoden aikana tehneet selväksi, että tässä ohjelmassa ei etsitä euroviisua ja "euroviisut itselleen omineen oudon camp-lahkon jäsenet" eivät kuulu kohderyhmään eivätkä yleisöön. Luikin kuitenkin vähän salavihkaa Barona-areenalle väkeä kuljettavaan linja-autoon. Hiljainen matkaajaporukka ei ollut varmaankaan kuullut koskaan "Linja-autossa on tunnelmaa"-rallia. Ei tietenkään, sillä eihän UMK-kohderyhmään kuuluva nuorisosivistyneistö moisista renkutuksista perusta.

YLE TV 2 on muuttanut viime vuosina profiiliaan, johon nähtävästi myös Uuden musiikin kilpailukin liittyy. Kanavasta on ollut tarkoitus luoda nuoriin katsojiin profiloitunut älykkäiden katsojien media. Tavoitteessa lienee onnistuttu ja tuotantoporras varmasti hihkuu onnesta, kun katsojakunnasta on saatu häädettyä satoja tuhansia juntteja ja eläkeläisiä. Enäähän he eivät edes voi vaatia lupamaksuilleen vastinetta, kun YLE:n rahoitus hoidetaan näppärästi ja puolihuomaamatta verotuksen kautta - katsoit tai et.

Sopivan geneerinen oli myös Uuden musiikin kilpailun kilpailukappalevalikoima. Ensimmäistä kertaa Suomen euroviisuhistoriassa, minulle oli aivan sama mikä kappale voittaa ja pääsee näin ollen edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuissa. Erikoisinta oli se, että minkään esityksen voitto ei myöskään olisi harmittanut lainkaan. Tasoa voisi luonnehtia siis hyväksikin, ellen olisi kaivannut jonkinlaisten tunteiden kokemista. Sellaisia kun tapasin kokea joskus takavuosina. Kyyneleiltäkään ei vältytty, kun oman aikansa Anssi Aution eli tuottaja Erkki Pohjanheimon kokoama "asiantuntija"-raati torpedoi Frederikin edustustehtävät vuonna 1981. Silloin katsottiin aiheelliseksi jättää yleisön postikorttiäänten tulokset kokonaan julkistamatta, sen verran raivoissaan Suomen kansa riehui.

Nykyäänhän on ihan normaalia, ettei tuloksia millään muotoa yksilöidä. Suurten levy-yhtiöiden suojelemat artistinalut kun saattaisivat joutua negatiiviseen valoon, jos heidän nimensä koreilisivat tuloslistan häntäpäässä. Sen sijaan hehkutetaan UMK-kilpailukappaleiden hittipotentiaalia, kun ne komeilevat YLE:n omien radiokanavien soittolistojen kärjessä. UMK-voittajallakin riittää heti maanantaiaamuna haipakkaa, kun YLE UMK uutisoi Facebook-sivullaan Soft engine yhtyeen kiertävän läpi kaikki YLE:n lähetykset Aamu-tv:stä ruotsinkieliseen Radio X3M:iin.

Tuottaja Autio mainitsi UMK-aiheisessa radio-ohjelmassa Uuden musiikin kilpailun esikuvan tulevan Ruotsista. Siellähän Melodifestivalen-kilpailu on jo vuosia ollut vuoden katsotuin tv-ohjelma, joka kerää jo alkukarsintavaiheessa suuret jäähallit täyteen katsojia ja miljoonayleisön tv-vastaanottimien ääreen. Itse en löydä muuta yhtäläisyyttä, kuin sen että euroviisuista ei juurikaan puhuta. Ruotsalaisille ja suomalaisille siis kansainvälinen edustustehtävä on vasta "toinen maali", kuten UMK-tuomari Toni Wirtanen asian muotoili. Muuten kyllä musiikkikilpailun ruotsalaisessa versiossa katto on niin paljon korkeammalla ja ovet niin paljon leveämpiä, ettei samankaltaisuudesta juuri voisi puhua.

Suomessa järjestävä seura päättää, ketkä ovat tervetulleita katsojakuntaan. Ruotsissa kaikille on paikkansa höyhenpuuhkiin sonnustautuneista perheenäideistä lähtien. Ruotsissakaan ei varmasti suoda, että vanhanaikainen iskelmä edustaisi heitä kansainvälisesti, mutta joka vuosi laajalle yleisölle kumarretaan sen verran että mukana on musiikkia jokaiseen makuun. Suomessa pyllistetään reippaasti työmiehen viivan kera ja valinnat on tehty valmiiksi katsojien puolesta. Ja tästä huolimatta mukana roikotetaan jaarittelevaa tuomaristoa, joka ei neljännellä kierroksella omien sanojensa mukaankaan enää keksi esityksistä mitään uutta sanottavaa ja joka vielä kuin varmuuden vuoksi ohjailee äänestäjiä ja sanoo painavan sanansa myös pisteiden muodossa. Ruotsissa raati varmistaa vain, ettei se juntti kansansuosikki sitten kuitenkaan pääse maan rajojen ulkopuolelle munaamaan koko kansankotia.

Sosiaalisessa mediassa UMK:n edustaja vakuutti kisaa kritisoivalle allekirjoittaneelle, että he tekevät loistavaa tv-viihdettä ja ovat ylpeitä tekemisistään ja piti mielipidettään vieläpä itsestäänselvyytenä. Lauantaina parhaaseen katseluaikaan tuleva kallis viihdeproduktio, jolle ei juurikaan tule muilta kanavilta kilpailevaa ohjelmaa, saa alkukarsintavaiheessa alle 200.000 katsojaa? En pitäisi lopputulosta onnistuneena parhaallakaan tahdolla. Tekijöille terveiset, että me katsojat päätämme milloin joku ohjelma on onnistunut ja näytämme sen katsomalla sitä ohjelmaa.

Latistetusta tunnelmasta huolimatta UMK-finaali oli jälleen hienosti toteutettu. Krista Siegfridsin tähdittämä alkufilmi oli hervoton, juontajapari oli sujuvasanainen ja hyvännäköinen ja kilpailuesityksiin ja väliaikanumeroihin oli satsattu hienosti. Ohjelman rakenne oli tiivis ja sujuva - jankuttavaa tuomaristoa lukuunottamatta. Haluan painottaa, että suppeasta genrepainotuksesta huolimatta kilpailukappaleet eivät mielestäni ole yhtään sen kummempia, kuin ennenkään tai muuallakaan. Lisäksi painottaa, ettei kilpailun nimi kisaa pahenna - Euroviisut tai UMK: kaikki käy. Kunpa joku vain poistaisi lukon ovesta ja kunpa vielä joskus saisin kokea olevani tervetullut ohjelman fani- ja katsojakuntaan.

torstai 16. tammikuuta 2014

UMK - EVVK?



Yleisradion kevään suurin televisiosatsaus Uuden musiikin kilpailu eli vihatummin UMK on fiasko. Senhän tietää jokainen. Kolmatta kauttaan pyörivä musiikkiohjelmaformaatti menettää katsojiaan samaan tahtiin, kun Yleisradio syytää siihen verovarojamme. Vuoden 2014 Uuden musiikin kilpailun ensimmäinen alkukarsinta keräsi surkeat 161.000 katsojaa, mikä on pienin euroviisuihin liittyvän kilpailun katsojamäärä kautta aikojen Suomessa ja yli 100.000 vähemmän, kuin vaikkapa perjantaina samalta kanavalta lähetetyn Tartu mikkiin jatkot -musiikkiohjelman katsojamäärä.

Kaikkihan alkoi mennä pieleen jo vuonna 2012, kun Yleisradio lanseerasi uuden "formaatin" ja heitti samalla katsotuimman musiikkiohjelmansa "Eurovision" kertaheitolla jätelavalle. Yleisradiossa on kova halu luoda kaikkea uutta, mutta siellä ei vain osata. Tangomarkkinatkin on ehditty pilata ja hätäpelastaa jo useaan otteeseen, vaikka niiden televisiointi ei niin kovin montaa vuotta ole Ylen käsissä ollutkaan. Samalla tavalla tapettiin suuren yleisön kiinnostus UMK:ta kohtaan jo ensimmäisenä vuonna.

Itse innostuin suuresti uudesta uutta musiikkia etsivästä tosi-tv-kisasta vanhojen tuttujen muilla kanavilla pyörivien artistikeskeisten ja vanhoja klassikkokappaleita kierrättävien formaattien rinnalle. Kuvittelin jopa, että formaatti myydään muihinkin maihin. Ei tietääkseni vastaavaa ole edes Yhdysvalloissa? UMK:n ensimmäistä kautta ei kuitenkaan parhaalla tahdollakaan voinut kutsua "formaatiksi". Sen verran ripeään tahtiin säännöt ja käänteet muuttuivat ohjelman edetessä. Finaalista sentään saatiin ihan asiallinen, vaikka itse sitten kisan voittikin perinteisin ja euroviisumaisin kappale, vaikka juuri sellaista kilpailussa ei missään vaiheessa etsitty.

Toisella kaudella tapahtui pieni ryhtiliike. Tuomareiksi nostettiin henkilöitä, joilla oli jotain meriittejä ja säännötkin olivat yleisön ja kilpailijoiden tiedossa jo ennen kisaa. Parantamisen varaa toki jäi ja Yle järjesti oikein suuren luokan katsojakyselyn aiheesta. Mitä kyselylle tapahtui, sitä ei kai tiedetä Ylessäkään, sillä UMK:n kolmas kausi on lähestulkoon identtinen kakkoskauden kanssa - hyvine ja huonoine puolineen. Euroviisutkaan ei ole enää niin suuri kirosana, kuin ykköskaudella, vaikka "oudoksi camp-lahkoksi" nimetyt salaperäiset viisufanit ovat toistuvasti lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa tuomareiden ja Yleisradion edustajien hampaissa. Niiden lahkolaisten jakeluun kun ei tunnu menevän se, että tässä UMK:ssa ei etsitä euroviisua vaan hittiä kotimaan markkinoille. Voittaja vain sattuu saamaan palkinnoksi lipun Kööpenhaminaan.

Henkilökohtaisesti en näe mitään pahaa siinä, että Suomen edustussävelmä Eurovision laulukilpailuissa 2014 on popkappale joka olisi olemassa ilman euroviisujakin. En kaipaa edustustehtäviin varta vasten euroviisuihin räätälöityjä powerballadeja tai homohumppia, mutta en myöskään kaipaa karsintakilpailun järjestävältä taholta maailman suurimman laulukilpailun väheksymistä, toistuvaa dissausta ja aliarviointia. Enkä varsinkaan sitä, että kilpailua rakastavat fanit haukutaan mistään mitään tietämättömiksi idiooteiksi. Luulisi jokaisen ymmärtävän, että mitä tahansa kilpailua tai harrastusta fanittavat ihmiset ovat kohteelleen kullan arvoisia - ellei peräti se arvokkain voimavara. Oli sitten kyse urheilujoukkueesta tai vaikkapa jostain yksittäisestä artistista tai yhtyeestä. En kuullut Urheilugaalassa lentopallojoukkue "Susijengin" kapteenin moittineen kiitospuheessaan joukkueen faneja oudoiksi lahkolaisiksi. Tai mitä tapahtuisi, jos Jari Sillanpää haukkuisi faniklubinsa jäsenet jonkin sortin typeriksi perässähiihtäjiksi? Fanien viidakkorumpu on yksi maailman parhaista ja halvimmista markkinointikeinoista.

Lopuksi haluan kertoa suomalaisten televisiolähetysten pioneereille Yleisradiossa, miten tv-ohjelmia ei tehdä. UMK yrittää tavallaan olla moderni tosi-tv esikuvinaan Idols tai X-factor, mutta se on kuitenkin ihan tavallinen euroviisukarsintaohjelma, jollaisia on nähty ympäri Eurooppaa vuosikaudet. Kommentteja laukova tuomaristokaan ei ole mitään uutta euroviisuauringon alla, vaan lähinnä kosmeettinen harha. Uskotellaan tv-katsojille, että tässä nyt tapahtuu jotain entisestä poikkeavaa.

Mielenkiintoista musiikkikilpailua ei tehdä, kuten UMK on tähän asti tehty. Tosi-tv-jännitys luodaan ihan toisin keinoin, kuin marssittamalla jo ennakkoon valitut kilpailijat tuomareiden eteen ja sitten taas viikon päästä uudelleen samojen tuomareiden eteen ja osa vielä kerran uudelleen samojen tuomareiden eteen. Finaalissa osa kilpailijoista laulaa saman kappaleen tv-lähetyksessä kuuden viikon sisällä mahdollisesti viidennen kerran, jos sattuu niin onnekkaasti että pääsisi vielä superfinaalikolmikkoon. Eikä kilpailukappaleita soiteta radiossa erilaisina versioina, ennen kuin ne kuullaan televisiossa demoversioina. Katsojapoloinen on vähemmästäkin sekaisin ja epätietoinen siitä, missä vaiheessa kisaa nyt edetään. Finaali toivon mukaan kerännee kuitenkin taas vähän enemmän katsojia - esiintyyhän siellä ainakin väliaikanumerona viime vuoden euroviisuedustaja, euroviisuja ja fanejaan rakastava Krista Siegfrids - vähän camp mimmi.

Ja mihin Yle hukkaa ne loput yli 400 sävellyskilpailuun lähetettyä kappaletta? Täysin hukkaan heitettyä tosi-tv-materiaalia, sanoisin. Idolsissa tai The Voice of Finlandissa yksi mielenkiintoisimmista vaiheista on alkukarsinnat. Miksi Uuden musiikin kilpailuissa tuomariston pääpaino ei voisi olla alkukarsinnoissa? Nyt TOP-12 on valittu demoversioiden pohjalta ja tuomarit kuulevat vasta esittelyjaksossa, osaavatko kilpailijat laulaa livenä. Kuinka paljon kansan syviä rivejä tällaiset karsintajaksot keräisivätkään tv-vastaanottimien äärille, kun kylän miehet ja naiset palaisivat halusta nähdä kuinka oman kylän pojat pärjäävät telkkarissa. Näin siis, jos karsintaformaattina haluttaisiin välttämättä säilyttää tämä UMK. Euroviisujen kannalta ihanteellisinta olisi, jos kilpailun palkintona ei olisikaan "100 miljoonaa katsojaa", vaan vaikkapa levytyssopimus. Ja se Yleisradion sisäisesti valitsema nimekäs artisti voisi esittää Suomen euroviisuedustussävelmän ensimmäistä kertaa Uuden musiikin kilpailun väliaikanumerona.