Euroviisujen fanittaminen on maailman vittumaisin harrastus. Elämässä pääsisi paljon helpommalla, jos keräilisi vaikka postimerkkejä. Silloin vain työkaverit vittuilisivat. "Etkö parempaa tekemistä keksi?". Nyt vittuilevat kaikki, koko Suomen kansa ja näemmä myös koko muu Eurooppa ja vielä Australia siihen pisteeksi I:n päälle. Media vittuilee, sosiaalinen media vittuilee ja tietenkin myös ne työkaverit.
Jälleen kerran suomalainen euroviisufani joutui pettymään. Milloinkohan sitä aikuinen mies alkaisi ottaa opikseen, eikä lataisi itselleen niin kovia odotuksia? Kun Norma John talvella valittiin Suomen euroviisuedustajaksi, esitin kainon toiveen työrauhasta. Mutta toisin kävi ja Suomi nostettiin ennakkosuosikkien joukkoon. Suomalaisessa sosiaalisessa mediassa alkoi saman lällätys, että "joko taas". Siinä vaiheessa ei viisufanilla ollutkaan enää muita vaihtoehtoja, kuin rukoilla että Suomi pääsisi finaaliin. Loppuisi se lällätys.
Mutta kuten huonosti nukutun yön jälkeen tiedämme, toisin kävi. Suomi karsiutui euroviisufinaalista. "Joko taas?". Loppuuko lällätys? Ei toki, nythän se vasta alkaa. Kostoksi kaivoin jo lippuvarastosta Slovenian lipun ja aion kannustaa illalla heidät Suomi - Slovenia -jääkiekko-ottelun voittoon. Saavatpahan nettitrollaajat muuta lällätettävää. Lisäksi mielestäni Slovenian euroviisuedustaja Omar Naber on myös kostonsa ansainnut. Ei päässyt hänkään euroviisufinaaliin, vaikka esitti varmoin ottein hienon kappaleen.
Ai niin, mutta eihän euroviisuilla olekaan mitään tekemistä musiikin kanssa. "Ei ole ollut enää pitkään aikaan", toteaisi sosiaalisen median euroviisuasiantuntija iltapäivälehden kommenttikentässä. Mitä lie tarkoittavat? Varmaan sitä hetkeä, kun Länsi-Saksan edustaja Margot Hielscher tarttui euroviisuesityksessään puhelimen luuriin vuonna 1957 ja lauloi että "Telefon, telefon". Naapurimaita varmaan kosiskeli äänestämään, vaikka puhelinäänestys ei silloin vielä ollutkaan käytössä.
Miksi sitten joku maa menestyy (aina) ja joku toinen ei (koskaan). Vaikka Ruotsi, joka rynnii joka vuosi finaaliin miltä esiintymispaikalta tahansa (toim. huom. paitsi vuonna 2010, jolloin poikkeus vahvisti säännön). Tai Azerbaidzan, joka oikeasti rynnii joka vuosi finaaliin (ruotsalaisten säveltämällä kappaleella). Tai Belgia, joka rynnii... tai siis ei rynnikään, vaan on esiintynyt vuosina 2004-2017 finaalissa kuusi kertaa eli yhtä usein kuin Suomikin. Onko tässä oikeasti mitään kaavaa? Onko Eurovision laulukilpailuissa mikään niin kirkossa kuulutettu?
Itselläni ainakin aina ennakkoveikkauksia rakentaessa kaikista yrityksistä huolimatta, makuasiat sekoittuvat faktoihin. Yritin viimeiseen asti järkeillä, että Slovenialla ei ole mitään asiaa finaaliin, mutta kun näin Omarin mahtavan esityksen aloin uskoa siihen. Onneksi en kuitenkaan kertonut siitä kenellekään, ettei tarvitse taas hävetä. On tässä meillä euroviisuasiantuntija. Ensi keväänä kun toimittajat lähestyvät haastattelupyynnöillään, täytyy varmaan tokaista että "Älkää nyt hyvät ihmiset minulta kysykö euroviisuista yhtään mitään. En tiedä paskaakaan." Mutta saa nähdä onnistuuko se kaltaiseltani linssiluteelta?
Eilen veikkasin tässä blogissani ensimmäisen semifinaalin jatkoonpääsijöitä. 7/10 meni oikein, mikä on euroviisufaniksi itseään nimittävältä nolo suoritus. Puolustuspuheenvuorossani haluaisin käyttää argumenttia, että veikkasin sentään sijoille 11-12 kahta kärkikymmenikköön päässyttä. "Vastalause, herra tuomari!" toteaa sosiaalinen media, joka takertuu faktaan että sijoitin yhden finalistin semifinaalin viimeiselle sijalle. Oikeasti kolmelle viimeiselle sijalle sijoittuivat todennäköisesti Suomi, Latvia ja Georgia, joita kehtasin veikata finaaliin. Lauantaina olemme viisaampia, kun semifinaalien tarkat tulokset julkistetaan finaalin jälkeen. Ja kyllä: huomenna aion jatkaa itsetuhoisella tielläni ja veikata toisen semifinaalin tuloksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti