tiistai 3. toukokuuta 2011

2011: 2. Semifinaali - ennakkoarviot

1. Bosnia-Hertsegovina: Dino Merlin – Love in rewind
Bosnia jatkaa vahvojen valintojen sarjaansa. Maahan on ollut finaalissa viimeiset kymmenen vuotta joka kerta ja niinhän se on nytkin. Dinolla on karismaa ja kokemusta ja tänä vuonna voisin todeta, että korkeasta iästä on jopa etua. Sen verran nuorta on muu osanottajajoukko. Eikä silti, kappalekin on oikein hyväntuulinen ja reipas ja muusta sadosta omanlaisella tavallaan poikkeuksellinen.

2. Itävalta: Nadine Beiler – The secret is love
Itävalta palaa taas kerran mukaan karkeloihin ja vaihteeksi ihan kunnon biisillä. Etenkin esittäjä on viehkeä ja lahjakas. Kappale puolestaan on melko tavanomainen, joten se vaatii täydellisesti onnistuneen esityksen finaaliin päästäkseen. Kyllä finaalipaikan, joka olisi Itävallan ensimmäinen sitten vuoden 2004, tälle euroviisufanien hyljeksimälle perinteiselle viisumaalle soisin, mutta ihan äkkiä en keksi kuka tätä äänestäisi?

3. Alankomaat: 3JS – Never alone
Tähän toiseen perinteikkääseen viisumaahan sopisi melkein samat kommentit kuin edelliseen, vaikka ihan erilaisesta paketista onkin kyse. Finaalissakin Alankomaat on ollut viimeksi samaan aikaan Itävallan kanssa. Peruslaadukas kokonaisuus, mutta jää siinä määrin värittömäksi, etten usko tämänkään finaalipaikkaan. Etenkin tästä toisesta semifinaalista jatkoon pääsy on kimurantimpaa.

4. Belgia: Witloof Bay – With love baby
Tämä perinteikäs viisumaa saattaa puolestaan jopa päästä finaaliin, vaikka kuinka rukoilisin tämän karsiutumisen puolesta. Jos joku ei vielä tiennyt, niin vihaan acapella-musiikkia, etenkin ulisevaa sellaista.

5. Slovakia: TWiiNS – I'm still alive
Slovakialta odotin paljon: seksikkäät kaksossiskokset, joiden aikaisempi "hitti" on Sabrinan Boys-cover. Mutta kaikki unelmani kunnon hömppäviisusta romuttuivat, kun neitokaiset esittävätkin patsastelevan pompöösin balladin. Tyttäret eivät kuuleman mukaan ole edes mitään suuren luokan laulajattaria, joten jos finaaliin mennään, se tapahtuu tuulikoneen ja diasporaäänien kuljettamana. Düsseldorfista odotan saavani TWiiNS-orkesterin singlen, joka ennakkotietojen mukaan sisältää kappaleesta danceremixin.

6. Ukraina: Mika Newton – Angel
Ukraina sekoilee karsinnoissaan joka vuosi, mutta kansainvälisessä semifinaalissa nähdään joka vuosi tasokasta euroviisuviihdettä ja erilaisia paketteja. Siksipä uskon finaalipaikkaan tälläkin kertaa, vaikka en ihan tältä istumalta tätä balladia osaakaan laulaa rallattaa. Samaten uskon myös, että sijoitus siellä finaalissa on lähempänä kahden edellisen osallistumiskerran sijalukuja, kuin kahta sitä edeltävää.

7. Moldova: Zdob şi Zdub – So lucky
Moldovan mielestä vanha konsti on parempi, kuin pussillinen uusia. Minusta ei. En pitänyt heidän viisudebyytistäänkään sitä mummoa lukuunottamatta. Nyt kuulemme ja näemme saman esityksen, mutta ilman mummoa. Ei jatkoon!

8. Ruotsi: Eric Saade – Popular
En tiedä miksi, mutta Ruotsi on alkanut hivuttautua listallani alaspäin! Jotenkin tämä kappale kuulostaa täällä kansainvälisessä seurassa liian campiltä ollakseen uskottava? Onhan tässä kuitenkin tiettyä räjähtävyyttä ja halolla-päähän-tarttuvuutta, joten kaipa tämä söpön esittäjänsä siivittämänä menee finaaliin? Se miten Melodifestivalenin mahtavasti taustanauhalaulettu akkunat murskaava esitys toimii Düsseldorfissa on vielä arvoitus.

9. Kypros: Christos Mylordos – San angelos s'agapisa
Hohhoijaa. Tässä vaiheessa show'ta alkaakin virtsarakko olla semmoisessa tilassa, että on hyvä hetki pitää toilettitauko. Kypros tuo kyllä tuulahduksen menneiltä vuosilta omalla kielellä lauletulla vähän etnahtavalla balladillaan, mutta jotenkin pliisuksi jää. Esittäjällä pitäisi olla valtava taito ja karisma, jotta tämäntapainen kappale finaaliin etenisi, ja sitä tällä kykykisalöydöllä ei ole.

10. Bulgaria: Poly Genova – Na inat
Jos vessassa on jonoa, ei hätää, siellä voi viihtyä vielä Bulgarian rockballadinkin kolmeminuuttisen ajan. Bulgaria on ollut finaalissa vain kerran ja Paula Koivuniemen sanoin uskallan todeta: "Ei tule toista kertaa". Ainakaan tänä vuonna.

11. Makedonia: Vlatko Ilievski – Rusinka
Makedonia on suuri kysymysmerkki. Kappale on kuin sillisalaatti, mutta tiedän joidenkin myös pitävän tuosta mystisestä herkusta. Esikatseluvideo sai jotenkin salaatin osaset miksautumaan yhteen ja paljon tämä ei vaadi, jotta paketti alkaisi toimimaan? Viime vuosinahan Makedonialle ei ole riittänyt edes niitä naapuriääniä riittävästi, mutta toisaalta kappaleetkin ovat olleet vähän mitä sattuu. Olisiko nyt vaihteeksi Makedonian vuoro?

12. Israel: Dana International – Ding dong
Yksi ikimuistoisimmista euroviisuvoittajista palaa viisulavalle, mutta valitettavan vaisuhkolla kappaleella. Uskon kuitenkin vanhat meriitit kantavat Danan finaaliin, mutta siellä hänelle taitaa käydä ns. "naimakavanakit". Esitykseen pitäisi kyllä kehitellä jotain räväkkyyttä Israelin karsinnassa nähdyn taustalaulajarivistön ja kokopitkän iltapuvun sijaan. No kenties he ovat kehitelleetkin?

13. Slovenia: Maja Keuc – No one
Tästä ne viisupojat tykkää. No itse olen kai liian karhumainen ymmärtääkseni tämän hyvyyttä? Osaahan tyttö laulaa ja nättikin on, kuin nukke. Mielestäni tämä kisaa vähän samoista pisteistä, kuin Bulgarian naisrockballadi ja vetää kyllä pidemmä korren. Sloveniakaan ei finaalipaikkojen lukumäärällä ole semifinaaliaikakaudella juhlinut, joten nytkin uskon paikan olevan kortilla.

14. Romania: Hotel FM – Change
Aina finaaliin edennyt Romania aloittaa toisen semifinaalin loppurutistuksen, jossa kuullaan erän reippaimmat rallit. Eiköhän tämä masturboinnista pitävä henkseliville sinne Romanian johda tälläkin kertaa.

15. Viro: Getter Jaani – Rockefeller Street
Virokin saattaa vaihteeksi jopa päästää finaaliin, ainakin jos ennakkoveikkauksiin on luottaminen. Ja onhan tämä ihan pirtsakka paketti. Jotain lisää tämä mielestäni kaipaisi, mutta ehkä vähemmän on nyt riittävästi?

16. Valko-Venäjä: Anastasiya Vinnikova – I love Belarus
Hihhihhii. Tämä on niin hassu, että väkisinkin naurattaa. Harmi vaan, että kaikilla on tuskin yhtä kitschiä huumorintajua, kuin meikäläisellä. Veikkaan tälle loistavan campille paketille semifinaalin viimeistä sijaa, mutta olen silti kiitollinen, että Valko-Venäjä on tuonut tämän rallin elämääni.

17. Latvia: Musiqq – Angel in disguise
Hohhohhoi(jaa). Ponnistaisiko Latviakin finaaliin täältä loppupään mukavalta esiintymispaikalta, kun pojat ovat niin "mukavanrentojahauskojanaapurinpoikia". Onhan heillä lahjoja ja eivät turhia koreile. Sellaisenhan on tiedetty ennenkin miellyttäneen puhelinäänestäjiä ja tuomareitakin.

18. Tanska: A Friend In London – New tomorrow
Tanskakin menee finaaliin. Menee menee. Ikävä kyllä: miljoonaan kertaan kuullulla, laiskasti polkevalla rallillaan.

19. Irlanti: Jedward – Lipstick
Irlannin laulutaidottomat kauhukaksosetkin menevät finaaliin. Menevät menevät. Toivottavasti! Ellei sitten ne tuomarit onnistu totaalisesti sitä torpedoimaan. Mitään laulujuhlaahan nämä energiset veijarit eivät juhli, mutta onhan euroviisuissa nyt muustakin kyse kuin sieltä kurkunpäästä tulevista äänistä.

Finaaliveikkaus:
Bosnia-Hertsegovina
Belgia
Ukraina
Ruotsi
Makedonia
Israel
Romania
Viro
Latvia
Tanska
Irlanti

1 kommentti: