torstai 27. toukokuuta 2010

Kahdeksas päivä Oslossa


Keskiviikko meni yhtä vauhdikkaasti, kuin muutkin päivät täällä. Iltapäivällä seurasin tietenkin toisen semifinaalin kenraaliharjoitusta Telenor areenalla ja napsin kolmisensataa valokuvaa lavalta. Onnistuneimmat otokset on nähtävissä mm. http://www.viisukuppila.fi/ osoitteessa etusivulla tai sitten mun Facebook-kuvakansioissa. Illalla suuntasin Euroklubille kansainvälisen euroviisuklubi OGAE:n bileisiin ja törmäsin kymmeniin tuttuihin! Osloon oli saapunut eilen aamulla uusi lauma pirteitä, tuoreita viisuilijoita Suomesta. Voi sitä halimisen ja yhteiskuvien määrää ja kuulumisien vaihtoa. Paikalla oli myös runsaasti viisuartisteja, esim. meidän aina iloiset Kuunkuiskaajat-tyttömme. Artistit esiintyivät lavalla ja välillä kuunneltiin euroviisuja levyltä ja bailattiin ankarasti. Itse asiassa jopa niin ankarasti, että manguin Anker hostellissa asuvilta kavereiltani yösijan, kun en malttanut hypätä viimeiseen ratikkaan, joka olisi lähtenyt jo klo 00:33. Rahaakaan ei mennyt kovasti, kun kannoin laukussani "Bon Aqua"-pulloa, jolla maustoin Euroklubilta saatavaa ilmaista jäävettä. Artistiyhteiskuvakavalkaadini kasvoi mainiolla helmellä, kun sain viimeinkin napattua yhteiskuvan suosikkimaani Ranskan edustajan Jessy Matadorin kanssa.

No tänä aamuna heräsin yhdeksältä hostellista ja jatkoin siitä sitten matkaa tänne kämpille jatkamaan unia. Tänään pitäisi vihdoin katsastaa edes joku oslolainen nähtävyys, vaikka sää näyttääkin vähän epävakaiselta. Juuri tällä hetkellä tosin ulkona näyttäisi paistavan aurinko, vaikka tunti sitten taivas ripsaisikin rahtusen vettä. Jossain pitäisi kuitenkin käydä, ettei mene ihan kämpällä lojumiseksi. Illalla on tietenkin ohjelmassa toisen semifinaalin suoran lähetyksen katselmus Euroklubilla, mutta siihen on vielä aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti