maanantai 17. toukokuuta 2010

Oslo häämöttää

Tämä blogisti astuu Norwegian Airin siipien suojiin keskiviikkoaamuna ja lennähtää Oslon kamaralle. Viime viikot ovat olleet niin hektisiä, etten ole juuri ehtinyt matkaa miettimään, saatikka jännittämään, mutta eilen vatsassa lennähti pari perhosta. Ymmärsin siis, että lähtö on lähempänä, kuin luulisikaan ja myös sen etten ole pannut valmistelujen eteen tikkua ristiin.

No kun ole stressannut turhaan tähänkään asti, niin en aio stressata vieläkään. Mitäs sitä muuta hössöttämään, kuin heittää kapsakkiin sopivan määrän erilaisia asusteita ja riittävän määrän kalsareita. Sujautan sinne sukkaparien joukkoon myös litran virolaista viinaa, kun se Oslo on kuulemma hyvin kallis kaupunki.

Tekniikkaa lähtee mukaan kannettavan tietokoneen ja upouuden kamerani muodossa. Tuolla Canonilla pitäisi sitten saada teidänkin iloksenne tarkempia ja parempia otoksia. Nyt kun kerrankin menen viisukaupunkiin jo hyvissä ajoin, niin tarkoitus on oikeasti istua niissä harjoituksissa ja lehdistötilaisuuksissa! Biletetään sitten loppuviikosta ja siihen samaan syssyyn koko seuraava viikko... siis jos Euroklubilla on jaossa ilmaista alkoholia, mutta muuten voi Oslon hintatasolla tulla vähän kuivemmat pirskeet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti