keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Islanti



Islanti otti ensimmäisen kerran osaa euroviisuihin verrattain myöhään, vasta vuonna 1986, mutta onkin ollut sen jälkeen mukana aina kun heidät päästetty mukaan. Vain vuosina 1998 ja 2002 on pidetty sääntöjen mukaiset välivuodet, koska edellisinä vuosina menestys on ollut heikkoa. Islanti on sijoittunut kilpailussa kaksi kertaa toiseksi, vuosina 1999 ja 2009.


Greta Salóme - Hear them calling

Islanti lähtee usein euroviisuihin ns. "biisi edellä" ja niin tänäkin vuonna, vaikka kansallisessa karsinnassa nähtiinkin tällä kertaa myös taustakankaalle projisoituja efektejä. Esittäjä on euroviisukansalle tuttu tyttö jo neljän vuoden takaa, sillä silloin samainen Greta Salóme (oik. Greta Salóme Stefánsdóttir) edusti Islanti duettona Jónsin kanssa. Rock-balladi "Never forget" oli silloin erityisesti suomalaisten makuun, sillä palkitsimme Islannin seitsemällä pisteellä mikä oli korkein Islannin saama pistemäärä vuonna 2012. Muiden makuun kappale ei niin ollutkaan, sillä se sijoittui finaalin lopputuloksissa vasta sijalle 20. 29-vuotiaan, viulunsoitonkin taitavan Gretan esikoisalbumi "In the silence" ilmestyi ensimmäisten euroviisujen jälkeen.

Tänä vuonna Greta lähti Islannin euroviisukarsintoihin yhtenä ennakkosuosikkina ja voitti kilpailun ylivoimaisesti. Viimeinen sana sanottiin kahden esiintyjän superfinaalissa, jossa Greta sai noin 40.000 puhelinääntä, toiseksi tulleen Alda Dís Arnardóttirin saadessa vain noin 25.000 ääntä. Vaikka ensimmäisellä äänestyskierroksella, jossa mukana oli kaikki kuusi finalistia, Alda saikin enemmän ääniä.

Islannin karsinnoissa on hauska sääntö, jonka mukaan kaikkien pitää alkukarsinnoissa esittää kappaleensa islanniksi, mutta karsinnan finaaliin päässeiden pitää valita jo siinä vaiheessa se kieli jolla haluaa esiintyä myös kansainvälisessä loppukilpailussa. Islannin karsintafinaalissa viisi kuudesta esitti kappaleensa englanniksi.
Greta Salóme oli yksi heistä ja alkukarsinnan "Raddirnar" (Äänet) kääntyi muotoon "Hear them calling".

Mielestäni Islannin paketti on yksi ensimmäisen semifinaalin vahvimmista. Esityksessä käytetyt tehokeinot tukevat kappaletta hienosti, eivätkä tunnu päälleliimatuilta. Tunnelma on vahva. Kokeneena esiintyjänä ja taitavana laulajana Greta handlaa kolmeminuuttisensa Tukholmassa takuuvarmasti. Finaalipaikkaa on helppo veikata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti