torstai 14. huhtikuuta 2016

ESC 2016: Malta



Malta debytoi Eurovision laulukilpailuissa jo vuonna 1971, mutta sijoituttuaan maltankielellä esitetyillä kappaleilla kaksi kertaa peräkkäin viimeiseksi, he päättivät pitää pienen tauon. Vuonna 1975 kielisäännön ollessa vapaa kaikille osanottajille, Malta sijoittui englanninkielisellä kappaleella hieman paremmin, sijalle 12, mutta vetäytyi silti tämän jälkeen kisasta viideksitoista vuodeksi.

Palattuaan euroviisuihin vuonna 1991, Malta onkin ollut mukana joka vuosi, ja huhujen mukaan saarella elääkin nykyään Euroopan euroviisuhulluin kansa. 1990-luvulla Maltan eduksi luettiin se, että maan toinen virallinen kieli oli englanti. Näin ollen Malta saikin Ison-Britannian ja Irlannin lisäksi ainoana maana esittää kilpailukappaleensa englanniksi aina vuoden 1999 kielisäännön vapautumiseen asti. Vuosina 1991-1998 Malta sijoittuikin joka vuosi kärkikymmenikköön, vuosina 1992 ja 1998 peräti kolmanneksi. Sen jälkeen menestys on muuttunut epätasaisemmaksi, mutta kaksi kertaa (2002 ja 2005) Malta on saavuttanut kuitenkin hopeasijan. Malta onkin tilastojen valossa menestynein euroviisumaa, joka ei koskaan ole kuitenkaan voittanut kilpailua. Viimeisten kymmenen vuoden ajanjaksolle Maltalle mahtuu kuitenkin vain yksi topten-sijoitus, mutta sitäkin enemmän finaalikarsiutumisia ja sijoituksia top-20:n ulkopuolelle.

Ira Losco - Walk on water

Tänä vuonna Malta on laittanut peliin kaikkensa saavuttaakseen menestystä euroviisuissa. Maltan karsinnan voitti nainen, joka toi heille hopeasijan euroviisuissa vuonna 2002, Ira Losco. Mutta koska hänen karsinnassa esittämänsä kappale "Chameleon" ei herättänyt eurooppalaisissa riittävän ihastunutta huokailua, päätettiin kilpailukappale vaihtaa ehompaan. Kaikkien mielestä se ei ollut reilua Maltan karsinnoissa äänestänyttä yleisöä kohtaan, mutta maan kansallisen karsinnan säännöt mahdollistivat tällaisen toimenpiteen lauluntekijöiden luvalla.

Niinpä Maltan edustussävelmänä Tukholmassa kuullaan kappale nimeltä "Walk on water", joka on - keidenkäs muiden, kuin - ruotsalaisten viisunikkareiden käsialaa. Ira Loscoa kappaleen työstämisessä ovat avittaneet Lisa Desmond, Tim Larsson, Tobias Lundgren sekä laulajanakin Ruotsin euroviisukarsintoihin osallistunut Molly Pettersson Hammar. Wikipedia tietää, että 34-vuotias Ira Losco on esiintynyt yli viidessätoissa maassa ja pokannut yli 20 musiikkialan palkintoa sekä toiminut mm. McDonald'sin salaattimannekiinina. Pitkäsoittoja on ilmestynyt neljä kappaletta.

Näyttävällä musiikkivideolla markkinoitu "Walk on water" on juuri sellainen yllätyksetön euroviisupaketti, joka syntyy kun samaan Ikean salaattikulhoon heitetään ruotsalaiset Melodifestivalen-kasvatit ja aiemminkin euroviisuissa marinoitu artisti ja Warner Music Swedenin tuotantokoneisto. Kappale, joka ihastuttaa kestonsa ajan, mutta jossa ei ole mitään aitoa tai omaperäistä. Tällä teoksella Malta ei ansaitsisi finaalipaikkaa, mutta en tule hämmästymään vaikka sellainen rimaa hipoen irtoaisikin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti